keskiviikko 30. syyskuuta 2009

SE POLGARA KILAHTAA, JOKA KUNNOLLA ÄRÄHTÄÄ!



Ai että, minä olen sitten menossa nykyään aina. Ei, en baareissa enkä missään semmoisissa paikoissa. Pois se minusta, fyi! Minä kävin eilen päivällä vapaalla, Hakiksessa, juu, Vii Voanissa ja hallissa. Vii Voanista tofua ja muuta emmettä, hallista vain mjunuaisia Vinskille. Halvaksi tuli, aikaa meni taksoineen vähän yli tunti, ei paha. Sain tofua 2.5 kg, mausteita, paria kastiketta, soijaa ja sitruunahappoa. Ja sitten – tämä on pakko kertoa – en millään kehdannut kertoa mammalle, mihin tarkoitukseen muut ehkä (juu, iso ehkä) ostavat sitruunahappoa. Kerroin oikeasti, miten sitä kotitaloudessa voi käyttää mm. pesukoneessa jne. En mitenkään voinut kertoa sitä yhtä muuta käyttötarkoitusta... Mutta hyvät olivat taas tarjoomukset ja asiallisen hintaiset. Vinskikin oli oikein tyytyväinen päästyäni lopulta kotoon. Ai niin, jos joku ihmettelee ostamiani ruokamääriä, muistakaa, että osa on ihan aina Belgarionille! 



Niin, siis tuon verran luppoilin ja silti ehdin tehdä hommani. Tosin vähän huitaisten pari isompaa juttua, tiedän, että ne palaavat kuitenkin takaisin runsaasti korjailtuina, joten tämä oli vain alustava vaihe muutenkin. Olen minä tehokas *nousee maton päälle ja taputtaa itseään päähän*. Varastolla ei erityistä, omituisen pitkää lievää syysflunssaa yhdellä jos toisellakin, possua vain se yksi toistaiseksi. Itsellä oik. koipi alkaa vetää nyt tosi kireäksi, kohta se on kuulkaas iskiasvaiheessa ja silloin on pakko mennä lekurille hakemaan sairista. Se jo muistuttelee itseään siihen malliin välillä, varsinkin liikkeelle lähtiessä, että ei se kovin kaukana ole. Hei, minä laitoin jo pitkät kalsarit ja maiharin! Minulla on ihan lämmin. Mikä hitto siinä nyt sitten ärsyttää? Tai tiedänhän minä, se kaatumisen aiheuttama revähdys varmaan sai aikaan myös muuta lihasjäykkyyttä ja piriformiskireyttä, epäilee tämä.... No, katsotaan. En vain pysty edelleenkään nukkumaan öitä kokonaan heräämättä, aina sattuu, kun vaihdan asentoa. Lisäksi toinen nilkka on äärikipeä ja särkee sekä juilii hemmetisti, yäh! Unet ovat olleet tosi hakusessa jo pidemmän aikaa, ovat pari päivää muustakin syystä  =( 



W:n kuolemasta on aikaa tänään kuusi vuotta ja yritän taas olla aktiivisesti muistelematta, tavallaan. Kuitenkin, tämä on asia, joka ei noin vain mene ohi. Ei se mene. Pahinta oli itse asiassa eilen, kun mielessä käväisi ajatus ihan äkkiseltään soittaa Kummisedälle ja kysyä, mitä tehtäisiin... Sitten tulikin itku, en juuri sillä hetkellä tajunnut, että siellähän ne, molemmat veljekset. Ikävä on, molempia omalla tavallaan. Tuli sitten muisteltua muutakin ja muitakin ja purettua osa asiaa ihan kirjoittamiseen ja puuhasteluun kotona, että ei menisi ihan märisemiseksi koko ilta. Ei sekään ole hyvä, eihän? Ehkä viikonloppuna, kun on rauhallisempaa, sytytän ensimmäistä kertaa tänä syksynä ulkolyhtyyn kynttelin ja otan pienen drinkinkin poikain muistolle. 



Nyt eilen illalla sain elämäni varmaan ensimmäisen täysimittaisen blogiraivarin... en edes kehtaa kertoa, missä ja mitä kirjoitin. Ne jotka tietävät, tietävät – muut voivat vaikka etsiä. Eikä hävetä prle soikoon yhtään – saatanan terveysfasistit, painukoot suoraan sinne helvettiin dementikkoina, mutta hoikkina ja hyväkuntoisina, ilman sydän- ja verisuonitauteja jne. Voihan vettu ja vaakuna – ARGGGGGGGGGGGGGH!!!! Tietääkseni kukaan ei ole vielä henkiin tänne jäänyt eikä kirstussa ole vieläkään taskuja eikä painorajoitusta!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! 



Kirjoja pukkaa, ei voi mitään. Kaksi pakettia odottaa noutajaansa ja roudaustreffit on alustavasti sovittu perjantaiksi Belgarionin kanssa, vanhaan tapaan. Minä saan taas lukemista, hän kantamista ja iltaruuan. Ehkä nyt olisi jo stipendinkin aika? Tekemistäkin riittäisi kotona viikonlopuksi, saa nähdä, jaksanko / viitsinkö / huvittaako / pystynkö edes mihinkään järkevään.


------------------------------------------


 



Purrrrrrrrrrrrrrrrve, kissinkat! On mull ihan ihana mami. Se toi mulle-mulle-mulle ja vaan mulle ihan omii mjunuaisii ja pilppo ja anto ne ihan heti mulle ku se tuli. Ai ett ne olikii heekkuu, en oo syäny mitää nii hyvää pitkää aikaa. Mä meninki sitt sen viakkuu, ku se lopultas vähä rauhottu ja kiipesin sen olkapäill ja naksutin sen turpavärkkii ja kaikkee ja pidin murinaa ja semmost, ku mä oli niiiiii tyytyväine. Ett se kummiski muisti, vaiks mä välill teenki kaikkee piänt typerää. Nyt se kyll vahtii mua välill ku mikäkii, ett mä en mee väärii paikkoihi tekee mun tiätte-kai-mitä asioit. Ei ois tarvis, mutt mä kyll välill unohdan, jos on oikee kliffa olla eikä jaksu mennä mihkää. Etteks te ihmiset muka tee nii? Kyll mä oon kuullu, ett joku on pissiny housuusa tai lattiall ja semmost, nih kerta. Tunnustakaa vaa reilust, se on helpompaa sitt tajuu meit kisseikii! Joo, sitt otinki kunnon unkot, oikee hirmu-unet. Melkee säälitti mami, ku mä välill tajusi, ett taas se hyppää ylhääll keskell yätä monta kertaa. Siis oikeest hereill, ett on valot ja kaikki. Ei kiva varpist, mutt jos mä saisin sen nukkuu kohtpia, ainaskii mä lupaan yrittää, semmost viärihoitoo niinku. Hei, hei-hei kavrut, se ehti ottaa must fotonkii, ku mä painuin baseen goisii. Täss mä nualen viäl huulii ja meinaan just alkaa goisii, eiks ookki magee? >o< 



 


Kliffaa daagii hei ihan jokasell – ja niit heekkui teilkii!


----------------------------------------- 



Vincent, pöppöliini Karvatakamus, ruttana, mupeli... 



Päivän slogan: Himot ne on hiirelläkin ja tunteet diakonissalla – Polkalla on vaan tämä pervous plokeihin nykyään jäljellä... 



Päivän biisi: Kuumaa tuhkaa 



Luettua: Eipä paljon ehtinyt, meni aamu-iltakirjoitteluksi enempi. Outoa, mutta kummallista. Oli kyllä aihettakin. Eli luettua MK Einiö – Prinsessa, erilainen sarjakuva, josta lisää myöhemmin toisaalla ,D Etsikää käsiinne, jos löydätte... Lisäksi Esa Viitanen – Soipi laulu meidän joukkojen, raskas metalli rankkoina vuosina, tosikertomuksen oloinen romaani Rautaruukin tapaisesta työpaikasta. Työpaikasta, jonne lähdettiin maalta, metsänkaadosta, torppa myyntiin, elukat lahtiin ja kaupunkioloihin. Suuren kasvun vuosikymmenet, suurten taistojen ja lakkojen vuosikymmenet. Teille, jotka ette edes tiedä, mitä raskas metalli tarkoittaa, mitä on työpaikkapolitikointi ja mitä oikeat työläiset – silloin kun niitä vielä oli *virn*. Revarit jne, junttakokoukset ja muut tulevat tutuksi, jos olet vielä nuorempi.... Minä pidin tästä, tässä on sitä henkeä, mitä työläisillä vielä aikanaan oli. Ikävä kyllä, ei enää. Sanokaa sana työläinen, kukaan ei myönnä sellainen olevansa. Kuiskatkaa edes peiton alla sana SOLIDAARISUUS! Sanoisin että pitkästä aikaa luokkakantainen työläiskirja, jota suosittelen ihan jokaiselle avartamaan omaa maailmankatsomusta. Ja ei, tämä ei ole mikään poliittinen käännytyskirja vaan lähinnä raportinomainen romaani miehistä, jotka tekivät raskasta työtä – aikansa... Kiitokset tekijälle, kirja on julkaisemisensa ansainnut! 



Suru-uutisilta ei voi välttyä, vaikka eivät ne niin henkilökohtaisesti kosketakaan. Eilen viimeisenä uutisena luin, että Anu Kaipainen on menehtynyt – kepoisaa oloa sinne, minne menetkin!





KISSIKENKILLÄ JATKOON – NE OVAT PUNAISET!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti