maanantai 9. elokuuta 2010

JOITAKIN VOISI VIHATA LOPPUELÄMÄNSÄ!


Ei sitä olisi joskus uskonut, että on lähes onnellinen siitä, että pääsee (!) aamulla lähtemään Varastolle. Viikonloppu kotona oli taas yhtä helvettiä – olla siis naapureiden kytättävänä ja arvosteltavana. Onneksi Belga todistaa, että en kuvittele omiani *helpotuksen huokaus*. Kyllä sen kälätyksen ja ovien läimimisen kuulee jo puolet naapurustosta. Lisäksi alakerran kapiainen on kunnostautunut huutamalla lapsille siitä, että he leikkivät tuossa edessä olevalla pienenpienellä yleisellä leikkipaikalla liian kovaäänisesti... Voi elämän kevät! Lapset hiljenivät, mammat poistuivat paikalta. Arvannette, että kyse oli maahanmuuttajista... tietysti. Naapurin leidi taas pikapoistui välittömästi läppäreineen, kun ehdin sytyttää tupakan. Ulkonäköni on niiiiiiiin luotaantyöntävä ilmeisesti. Tekisi oikeasti mieli tehdä jotakin ilkeää! Ehkä vielä joskus. Nyt tekisi vain mieli itkeä ja raivota. Tämä on itse asiassa mielettömän ahdistavaa. Oikeasti.


 


No, asiat etenevät. Muutto on siis la 28.8. klo 12.00 alkaen, joka täten kutsuna ilmoitetaan. Halukkaat voivat ilmoittautua Polgalle ja / tai saapua tänne suoraan, mieluusti jo klo 11.00 tehtävänjakoon ja ohjeistukseen ,D Minä olen taatusti suunnitelmallinen, kun sille päälle alan. Nyt alan. Tämä hoidetaan ja sitten ollaan kuni Ellun kanat! Tuparit pidän, kun kämppä on jotakuinkin kuosissa. Se ei ehkä kauaa vie, riippuu jaksuista ja lääkityksestä.


 


Tänään ilmoan Byrokratialle, että tällä viikolla käymme allekirjoittamassa sopparit. Meikäläiselle sopisi ruokatunti, olisi tuossa lähellä eikä menisi aikaa ja matkoja suotta. Olisi vähän muutakin hoidettavaa tässä kuussa. Ensi viikon tupatarkastuksesta on myös soitettava sille tarkastuskaverille, aika oli annettu klo 7.30 – 17.00... just. Enhän minä koko päivää ala kökkimään odottamassa, tarkempi aika olisi tarpeen, mieluusti töiden kannalta iltapäivällä tai jos joudun olemaan koko päivän lomalla, edes öpauttia-aika kuitenkin.


 


Lisäksi vakuutus-, ym. asiat on saatettava kuosiin nyt, tällä viikolla. Tahtoo, että kaikki on hoidettu etukäteen. Kuitenkin jotakin jää hoitamatta tai tekemättä tms. ja sitten joutuu olemaan ilman säähköä tai nettiä päiväsotalla. Ei, ei näin! Kun vaan lista täsmäisi, ihan totta, minulla on The Lista.


 


Yhtä hemmettiä näiden kelien kanssa, eilinen meni särkyjen parissa. Koipia juilii edelleen lahjakkaasti, kuin ilmasto olisi muuttumassa, mutta mitään ei tapahdu. Lisäksi peräti harvinainen päänsärky vaivasi koko päivän. Argh – kumpikaan ei toennut edes normaalilla lääkityksellä. Pakko vain kestää ja yrittää hissukseen lepuuttaa ja lueskella. Syödä vähän, kitata kaffetta ja silleensä. Nukkumisesta ei ole taas pariin päivään tullutkaan oikein mitään. Yöllä ukkonen jytisi hetken, eipä se auttanut. Vähän satoi. Sai vain valvomaan pari tuntia lisää.. Vaikka olen yrittänyt väsyttää itseäni kaikin tavoin, jopa tekemällä fyysistä (!) työtä eli siivoilemalla ihan hissukseen. Paljoa ei pysty, oikea käsi ottaa sen heti pahakseen ja eilen sitäkin alkoi juilia. Se sentään tokeni – ainakin melkein – lepuuttamalla. Ei kestä tuollaista ees-taas –liikettä yhtään, jota luuttuaminen ja tahrojen hinkkaaminen vaatisi.


 


Lisäksi ketuttaa se, että en oikeasti voi siivota täällä kunnolla missään vaiheessa. En saa näitä massiivisia piironkeja itse liikkeelle lainkaan, kirjahyllyjäkään ei voi siirtää kuin tyhjänä jne. Eli jääköön siihen muuton välihommaksi; jonkun olisi oltava täällä päässä imuri, harja ja moppi tanassa aina, kun jokin isompi tavara liikahtaa uuteen lokeroonsa...


 


No, tässä on pari viikonloppua, joiden aikana kuvittelen Belgan kanssa tekeväni jokusen veemäisemmän homman yhdessä valmiiksi. Yksin en siihenkään pysty. Eilen alkoi sekin taas vituttaa ja itkettää. Jos olisi noin 6 – 7 v. sitten hoitanut tämän, en olisi tarvinnut juurikaan apuja, vain kantamiseen pari kaveria. Nyt on pakko polvillansa anella – noloa, hävettävää ja säälittävää...


 


No, lisää kaffetta koneeseeen, päivän mömmöt ja tupakkaa – naapurit  EIVÄT ole vielä hereillä *grauh*! Tai ehkä yökukkuja on – niin, sepä onkin hauskaa... yöllä hän kyllä tupakoi, samoin illalla ja varhaisaamuisin. Saatanan silmänpalvoja, en enempää sano. Auts, vitutuskäyrä nousee taas.


 






 


Päivän slogan: Jos vihan voimalla voisi tehdä kaiken sen, mitä on ajatellut – kaikki olisi jo tehty!


 


Päivän biisi: Vihaa 


 


Luettua: Jennifer Weiner – Tietyt tytöt, hömppää, perussellaista melkein. Kirjailijaäiti kriisissä tyttärensä kanssa elämänkerrallisen romaaninsa vuoksi, silti ei oikein pure. Hömpän kavereille. Leila Meacham – Ruusut, ähhhh, kartanohömppää matkien Tuulen viemää. Ei pure tämäkään, ei. Vain sellaisen hömpän kavereille. Ja uudelleen luennassa pari dekkaria, jotka jo mainittu täällä, joten ei toimenpiteitä. Lisäksi roilattu netissä ilman mainittavaa....


 


 


 


 


TAKSO JA ÄKKIÄ – VARASTOLLE, PLIIIIIIIIIIIZ!


 


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti