torstai 5. elokuuta 2010

POLKA KAIVELEE (LÄHTÖ)KUOPPIA...


Päätin, todella äärimmäisen pitkän jahkailun ja pähkäilyn jälkeen ihka oikeasti muuttaa. Toisaalta ahdistaa ja pelottaa ihan piruikseen se häslinki! Jos jotakin ns. posiitivista voisi sanoa, on se, että erittäin tod.näk. kuukauden kuluttua olen toisessa kodossa ja ainakin osa taravoita purettuna. Odotan jotakin muutakin tapahtuvaksi tai tulevaksi. Yleensä se tulee, kun lakkaa odottamasta ja aapailemasta, toivon ainakin. Toivoisin nyt jonkinmoista onnenkantamoista, sellaista - tehän tiedätte - rinssi ja 3/4 valtakuntaa, kurpitsa muuttuu kitymaasturiksi ja semmoista.  


Niin kauan kuin pystyn olemaan töissä, ei ole mitään hätää. Kun tulee se päivä (voi olla milloin tahansa), ettei enää pysty - en pysty muutenkaan enää mihinkään. Ja puhutaan perustulosta, fattasta ym. mitä tahansa, kaikkihan me tiedämme, ettei sillä yksinäinen ihminen oikein elä. Eli jotakin on suunniteltava tai tehtävä etukäteen. Ehkä minä hankin sen pienen torpan jostain... Baltiasta :) Vielä edukkaalta seudulta nimittäin. Rupean kasvattamaan villakoiria omassa kennelissä työkseni, vaikka. *vilkuttaa Heddalle*
 

Mutta keksin sentään jotakin ehkäpä myös uusia naapureita ajatellen (jos luette tätä, se olen minä!). Tuosta sivupalkistahan löytyy kyttääjät ja kyttääjien sivustolta vekkuli lomake. Tällähän voi ilmoittaa mm. sen helvetillisen kuvalaatikon mölyn ym. joka eilen valtasi tienoon. Juu, ja sen mölyn yli kiirivät kapiaisen huudot... en tiedä, kommennettiinko vaimoa vaiko koiraa. Liekö sen väliäkään. Molemmat ovat yhtä lannistetun näköisiä, oikeasti. Molemmat myös vinkuvat pelokkaasti. Ja ne jutut, joita huudeltiin - aivan sairasta. En edes viitsisi kertoa, mutta kyttäämisestä siis on kyse; hajuista ja siitä, mitä poltetaan (!). Elämän kevät, hei ja hyvää päivää vaan *ärisee ja näyttää fiilattuja hampuleitaan*. Aivan pelkästään tuosta "olettelusta" eli kuka käy meillä (hei kaverit, nyt äkkiä pika-pikaa kylään!), millaista tupakkaa poltetaan (haisee oudolle!), mitä vihreätä parvekkeella kasvaakaan (basilikaa, rikkaruohoa, tillipuskan jämät!), pitäisikö ilmoittaa poliisille (ilmoittakaa vaan, olisi ihan kiva jutella kavereiden kanssa teidän puuhistanne!) saisi jo aikaan vaikka mitä. Taidan nyt vaan olla ihan itsekseni ja nauttia iltaisin yhden rauhoittavan lisää sekä yrittää kestää.  Hätäapumajoitusta, anyone? Sisältäen ison Polgan ja veemäisen kissan? Anna ilmi naapurisi - ihan mistä tahansa, ideoita otetaan vastaan!


No, Byrokratiaan soitettu ja yllättäen todellakin saapunut kirje on tarkoitettu ns. uusille asukkaille eli vanhojen kohdalla käytäntö joustaa hiukan. Avaimet voidaan kuitata ja vaihtaa keskenämme, sopimus tehdään toimistolla molempien läsnäollessa kun maksut on maksettu eli tod.näk. ensi viikolla. Varsinainen muutto siis näillä näkymin olisi lauvantaina 28.8. klo 12.00 alkaen! Varmistan vielä myöhemmin, mutta näin näyttäisi siis alustavasti olevan. Laittakaahan kalenteriin, tulen lähestymään halukkaita (no joo, myös haluttomia) erittäin henkilökohtaisella ja vetoavalla, suorastaan itkettävän anelevalla viestillä. Saatan tarvita myös pakkaamisapua alustavalla viikolla, jolloin olen jo lomalla. Ja hei, muovikasseja tarvittaisiin myös, ziitos!!!


 
 



 


Tämä tosi uppe kuva täältä, jossa myös muuten muitakin hienoja kuveja!
 
Laitoin vaihtokaverille meiliä, miten hänelle nuo ajankohdat täsmällisesti sopisivat. Toivottavasti käyvät, hän ainakin kertoo olevansa työtön. Toisaalta, häntä ei koskaan tavoita. Ei puhelimella, meililläkin parin päivän päästä. Hmmm. No, tulossa vielä isännöitsijän tupatarkastus, josta en tykkää yhtään. Se myös ilmoitetaan, pakko olla silloin itse paikalla ja seli-seli-selittää. No, ehkä tämä tästä aiheesta. Alan listata paikkoja, joihin on heti ilmottava muutosta eli netin muutto, taksopäätöksen uusiminen, vakuutus ym. 




Jaanan-jaanan... koipiakin särkee taas täpöllä, myös yläpäätä särkee. Ei pitäisi miettiä liikaa tai sitten pitäisi juoda / lääkitä itsensä ajatuksettomaksi. Mikä ei olisi ollenkaan huono idea, jollei pitäisi mennä Varastolle. Silloin kiskaisisin hetioitis itselleni aamulomperon virittämään aivoja ja tilannetta. Kävisin pissillä, kaataisin sen laakeaan astiaan, pakastaisin ja kävisin sujauttamassa alakerran postiluukusta ^x^ Ei, tämä ei ole neuvo, kunhan vain ajattelin. *klenkkaa tarkistamaan, onko ikuvanhoja silakkafileitä vielä jäljellä, ikävä virne suupielessä* 


Eilenkään saanut kotona tehtyä mitään, ajatukset vain pyörivät ja vehtasivat omia aikojaan. Lievä raivo päällänsä koko ajan. Lukemisestakaan tullut oikein mitään. Etsiskelin tarpeellisia papereita. Kokeilin karhudarran poistoa, onnistuin. Huvittelin roilaamalla netissä, ei mainittavaa mielenkiintoista. Kuuntelin vanhoja levyjä, tooosi vanhoja. Melkein omanikäisiäni. Jeeeee *vaisu jeee*!  


Päivän slogan: Tee sitä mitä haluat ja halua sitä mitä teet.


Päivän biisi: Peaches   


Luettua: Alastair Reynolds - Aurinkojen huone, ovelaa scifiä, tykkäsin. Kuka tai ketkä vainoavat klooneja, lisäksi mielenkiintoisia keksintöjä, aikajatkumoa ja muuta. Vaikea selittää, lukeaa itse. Vain scifin kavereille, ei ehkä ensimmäistä kertaa tällaiseen tutustuvalle kuitenkaan.



 



PS: Missä se myrsky? Täällä vähän tuuli ja hippusen satoi – ei muuta  :o 


HEI, TAKSO, HEI - POLKA TULOSSA!!!



 



 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti