tiistai 18. tammikuuta 2011

POLGA TUNNUSTELEE =b


 


 


Haaste tuli siis Reineltä, täältä!  Seitsemän tunnustuksen haaste. Minähän täällä olen tunnustellut *hihihiiiiiih* kaikenlaista jo, ainakin omasta mielestäni. Mietinkin, olenko kertonut ihan, ihan kaiken...
 
Ensin ajattelin, että en vastaa - tai ainakin tarvitsen mietintäaikaa. Ettei aina menisi marisemiseksi. Yritän siis olla marisematta, mutta se on ihan hemmetin vaikeaa!
 
1. Minulla ei ole koskaan ollut kuin yksi tai kaksi ystävää. Tuttuja toki, paljonkin. Kavereita, ehkä joitakin. Mutta ystäviä se yhden käden sormilla laskettava määrä. Ja näiden ystävien puolesta olenkin sitten valmis tekemään mitä tahansa! Annan vaikka paidan päältäni, viimeisen 20 eurosen - jos ystävällä on suurempi tarvis johonkin.
 
2. Edelliseen liittyen, pahinta mitä tiedän, on se, että ystävä pettää. Enkä tarkoita nyt "pettämistä" mitenkään hmm.. sellaisessa mielessä. Pettää luottamuksen. Pettää lupauksensa. Pettää tekemällä jotakin täysin käsittämätöntä. Näin on loppunut parikin omasta mielestäni harvinaisen hyvää ystävyyssuhdetta. Siksi olenkin entistä varovaisempi siinä, kuka oikein pääsee tuntemaan minut oikeana itsenäni. Ehkä liiankin tarkka.


 


3. Olen välillä liian kriittinen (ja itsekriittinen). Pitääkö selittää, vai saako vaan pissata.


 


4. Pelkään lentämistä isoilla koneilla, lennän vain pienessä sievässä. Pienkoneessa ei pelota yhtään. Todennäköisyys pienkoneen tipahtamiseen on kai aikalailla suurempi, mutta kuka sitä nyt todennäköisyyksiä laskee! Eli – jos pitää lentää, mitä tahansa alkomahoolia ja kohtuurunsaasti vielä. Muuten tämä ei lähde mukaan...


 


5. Olen vähän turhankin kiltti, vaikka täällä tietysti muuta uskottelen kovasti. Oikeasti, siis muita kohtaan, olen kiltti (no tuota, onhan sitä  i h a n  pieniä poikkeuksia!). Tunnollinenkin, säntillinen, siis niuhottaja -> kts. seuraava.


 


6. Olen joissain asioissa hirmuisen pikkutarkka (ei syömäkelpoista ruokaa roskiin!), joskus taas millään ei ole mitään väliä (viina on aina hintansa väärti!). Tämä yltää myös päivien aikataulutukseen ja muihin  i t s e  suunnittelemiini asioihin. Jos ne eivät menekään niin kuin minä olen suunnitellut, ei kyllä hyvä heilu...


 


7. Minun on hyvin vaikea muuttaa mielipiteitäni tietyistä asioista. Saahan sitä aina yrittää, mutta...


 


Kävisivätkö nämä tunnustuksiksi? Mitään raflaavaamapaa en oikein keksi tai sitten se olisi jo niin raflaavaa, että joku voisi jo soittaa ovikelloa ,D


 


No niin, näin kätevästi hoitui siis päivityskin tässä. Ehheheh, lisää Varasto- ym. juoruja huomenna.



 


 


POLKA – TUNNUSTAN MYÖS ELÄHTÄNEENI!


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti