perjantai 21. tammikuuta 2011

SAKAALIN SIELU – VERENIMENNÄN JÄLKITILAA...


 


Buduaarin innostamana tein minäkin sitten Minkä eläimen sielu sinulla on? -testin. Aivan, selvähän se - olen hyökkäävä sakaali: ”Sielusi on hyökkäävän sakaalin. Kenties sinua on joskus pahoin loukattu, etkä luota ihmisiin: sinä puolustaudut mieluiten hyökkäämällä. Huolehdit omistasi tunnollisesti, eikä sinua aina ymmärretä luonteesi vuoksi. Yritä olla pehmeämpi, niin ihmiset näkevät kovan kuoresi alle ja oppivat tuntemaan sinut!”
 
Niinkuin minä en olisi tuota arvannut ja tietysti oma ääntelehtimiseni muka-nauraessani (oletteko kuulleet minun nauravan?) on varmasti lähellä sakaalin ääntelehtimistä. Että näin se on totistettu, sano. Tuollainenhan minä oikeasti olen, kyllä!
 
Josta päästään mukavasti Arvaustalon verenimentään. Muuten ihan ok, mutta olivat minulta kysymättä vaihtaneet labran odottelutiloja. Nyt kuulin kuiskauksena jostain kaukaa nimeni ja aloin huutaa, että  o n ,  P o l k a   o n  täällä. Pääsin sitten kuitenkin nopsasti, vaikka "pitäisi olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan"... Perkele soikoon, sisäovet ja aula olivat kiinni ennen klo 8:aa ja jouduin kiertämään hankien kautta koko talon. Niin, jalassa vain Crocksit, tietysti! Terveellisesti ulkoillen ja tupakoiden siis kävelin ja että sattui mielenkiintoisesti. Jätin piruuttaan aamulääkkeet ottamatta (niissä on yhteensä reilusti laktoosijohdannaisia) ja kuvittelin pärjääväni. Kyllä olin muuten aivan helvatin kipeä ja raihnas, ai että, riipoo vieläkin. Ei siis ajatustakaan lähteä PanaDOLin voimalla töihin, jestas! Tuloksista ei tietoa, taidan tänään laittaa viestiä mahdolliselle uudelle omisarvikselle tai työtervikselle - saavat soittaa minulle tms. Ja jos joku sattui katsomaan eilen Nelosen uutiset, siellä oli tietoa kivusta ja kipupotilaista – Suomi paini hyvin kehnossa kastissa siinä seurassa, aiivan!!! Toivottavasti asiasta on tänään myös muissa tiedottimissa.
 
Muuta mukavaa? Tänään kehityskeskustelu, ei, minä en halua olla kehitettävänä enää. Juu, tiedän jo mitä sanon: haluan kehittää omaa osaamistani ihan tässä työssä, koska toimenkuva on muuttunut. Jos sillä saisi olla tämän vuoden rauhassa. Mieluusti lähtisin taas opiskelemaan työn ohessa, mutta nyt on kyllä niin, että kunto ja taksopolitiikka ei anna periksi. Jollei sitten Varasto maksaisi ylimääräisiä normitaksoja ja sitähän se ei tee. Minun pitäisi olla ns. oikeasti vammainen. Minähän en ole. Että jospa vaikka tällä kehitettäisiin enkä pyydä edes lisää liksaa. Tosiasiassa minä olen ihan suht tyytyväinen liksaani nyt, koska yleiskorotukset ovat varmaankin tulossa. Se menee, mikä tuleekin. Jömmaan voipi jäädä 10 - 20 juuroa, sinne salarahastoon toisinaan -> salarahasto elukkatohtoria ja muita harvinaisempia menoja varten (sisällä myös luottokortti, Polka - UNOHDA SE!!!).


 


 


 


 


 


Ai niin, toki tänään taas kirjasto- ja kauppareissu. Ei erikoista, tavishommaa taas. Kirjastossa vain vähän noudettavaa, koska uusia opuksia on tullut niin vähän. Josta hirmuisen kepoista aasinsiltaa siihen, että olipas äldemukavaa postia eilen: ihana kirja *pus* sekä monta pientä kirjaa hassussa muodossa, joista molemmista lisää myöhemmin ja toisaallakin ,D Tämä tykkäsi kovasti ja kiittelee kahta pienempää (no, joooo) kustantamoa tästä annista eli optiosta. Mukava viikonloppu ainakin lukemisen osalta tulossa. Appeista en osaa sanoa mitään. Josko Belgalle kevätrullia tai jotakin kiinalaista? Savutofu olisi myös omasta mielestäni ihan namia? Vihanneksia tarvitaan säkeittäin, kaikki on taas loppu :O
 
Päivän biisi: Söpö hiljainen 
(koska se kuvaa meikäläistä niiiiiin hyvin *muahahahhaaaaaaaah*)
 
Päivän slogan: On hauskaa olla ehkä odotettu ja jättää menemättä...
 
Luettua: Jari Nenonen – Peipallopää, piti ihan tarkistaa, onko tämä yhtä idioottimainen opus kuin edelliset. Ei ihan ja ylläri, tämänhän luki nostalgiamielessäkin. Tosin naisia pistettiin alta lipan monessa kohdin, ei-hauskoja sattumuksiakin löytyi, sellaisia, joille piti muka-nauraa. Ei naurattanut. En suosittele kuin tuon ajan biiseistä diggaaville eli 1970-luvun lopun nuorisolle! Anne Wiazemsky – Nuori tyttö, tiedän, tästä olisi pitänyt pitää daideellisessakin mielessä, mutta jokin mätti meikäläistä enkä tiedä mikä? Jonkinlainen Lolita-asetelma kasvukertomuksena? Jokin... ähhh. Pitänee palata asiaan, hyvän kirjallisuuden ystäville, ehkä? Riitta  Väisänen, ulla Järvi, Lea Geselle – Hilmapäivät, vertaistukea vaihdevuosiin. Hupikasta todellisuutta hilmailusta ja niiden ilmestymisestä tai sitten ei, avusta tai sitten ei, kokemuksista jne. lääketieteen edustaja myös mukana. Ihan hyvä esitys, tykkäsin! Lea Geselle & Riitta Väisänen – Miss Euroopan reunalla
, tämä oli pakko lukea edellisen jälkeen. Kepoisaa elämänkertaa siskosten vaiheista, eikä aina niin kepoistakaan. Ihan luettavaa peruskauraa, ei kehnoa kuitenkaan! Esajuhani Seppänen – Huppumies, skitsofreenikon tarina. Kirjoittaja sairastui skitsofreniaan jo nuorena ja osa elämää jäi elämättä. Pitkä sairaalakierre, hurjat keskustelut Huppumiehen kanssa ym. käydään tässä läpi katkeran ja ihmettelevän omaehtoisesti, ainakaan kaunistelematta pätkääkään. Ehkä tarkoituksella osa kirjaa on hieman rosoista, olisiko juuri sairasteluaikojen kuvausta... pieni editointi ja oikoluku ei olisi tehnyt pahaa tällekään. Kaikesta huolimatta, sairastaville, tervehtyneille, vertaistueksi, läheisille myös erittäin suositeltavaa luettavaa siitä, miten eri tavalla asiat ja maailman voi kokea! Sakari Salo – Kotihengettären valssi. Alku ihan ok ja pitää jopa mielenkiintoa vireillä, mutta sitten mentiinkin metsikköön. Ei vain kulje, ei. Dharmaa ja rhomandiikkaa kaiken muun pähkäilyn ohessa, jotenkin epätasaista tekstiä – kuin kahdesta eri opuksesta yhteen ympätty. VeePee – Ja jukeboksi soittaa. Baaritarinoita ja istuntoja kavereiden eli kantisten kesken, lopussa aina teemaan sopiva biisi (kuten tässä lokissakin). Omalla tavallaan karua kertomaa, hupitusta ja vähän hmm... erotiikkaakin kyläbaarissa ,D Ei paha, muttei nyt mikään suurteoskaan! Todellisuudesta toiseen – maailman ensimmäinen Twitterin avulla luotu romaani. Kannattaa lukea koko taustoitus, ehdottomasti! Eli aika hyvä näin toteutetuksi opukseksi, suorastaan ihmettelen. En muuten antaisi näinkään hyviä arvosteluja, juoni kulkee ja homma toimii, vaikka käytössä on vain rajallinen määrä merkkejä ja lyhyt aikataulu, sitoutumistakin tämä vaati ym. Kunniakas kumarrus – lukekaa pois vaikka kuriositeettina!  Henry Miller – Ystävien kirja, ystävät muistelevat Millerin lapsuutta ja nuoruutta. Ensiksikin; lukijan pitäisi jo tietää jotakin Milleristä ja teoksista ennen tämän lukemista. Minä kyllä pidin, kovastikin sekä odotan lisäosia. Eli tästä miinusta, olisi kannattanut julkaista koko satsi yksien kansien välissä. Mutta näinhän sitä voipi rahastaa taas... argh. Muuten mainiota kerrottavaa, tosin iso osa on tuttua jo muuta kautta ainakin meikäläiselle. Mutta suosittelen siis kaikille! Ja toki, kaiken taiteen sääntöjen mukaan jätän kertomatta jokusen opuksen nimen – ihan eräiden kiusaksi.


 


 


 


 


PERSTAI-POLKA LÄHTEE – KYLLÄ SE SIELTÄ ILLALLA TULEEKIN!


 


PS: Kyllä sitä tänään osaa arvostaa taas kunnon aamukaffetta oikeaan aikaan :D


 


 


 


 


 


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti