sunnuntai 23. tammikuuta 2011

TÄMÄ KIRJOITUS SAATTAA AIHEUTTAA SUNNUNTAI-AHDISTUSTA HERKISSÄ HENKILÖISSÄ SEKÄ SAATTAA HEIDÄT SAMAAN OLOTILAAN!


 


Njäääh – se on taas viikon ahdistavin päivä vietettävänä! Oikeastaan tämä alkoi jo melkein eilisiltana, kun tajusin, että taas se on aluillansa. Kohta pitää jo lähteä puurtamaan. Ei saa mennä uusiounille, vaikka kuinka haluttaisi. Piruuttaan olen jo tänään mennyt nukkumaan useamman kerran ja katsellut suurimmalta osin vinkeitä unenpätkiä. Osa jopa hassusti jotenkin totuuden johdannaisia. On näytetty montaa plaatua, jep. Nyt tästä pitäisi tokeentua sitten söndaagipuuhiin eikä sekään huvittaisi...


 


Eilen The Vieras kävi entraamassa ovikranssin kevätkuntoon. Ja taas tuo kaamera treikkaa eli kuvia tulossa myöhemmin, heti kun laturi on taas ollut vielä n. 20 h seinässä *kiroilee*. Ei, en ole saanut aikaiseksi käydä edes katselemassa uusia kaameroita. Millä ajalla – kysyn vaan? No, The Vieras oli muutenkin mukava eli sain kassillisen uusia vaatteita :O Nyt on Polkalla kevät-  ja kesähameita enemmän kuin laki sallii. Värejäkin piisaa – tämä niiaa ja kiittelee rutkasti! Hianoja ovatten kaikki, oikein sopivia. Arvaattekin tietysti jopa ilman kuvia, että ne ovat pitkiä, vanhalle hipille sopivia loihkanoita, erilaisia... Mukana kolmet housut, joihin vielä tässä vaiheessa suhtaudun hieman epäröivästi; josko ne voisi pukea hameiden alle? :D


 


Belga kävi lounastamassa ja kälättelemässä. Kevyt (!) muona sisälsi riisiä, kevätkääriksiä ja choronkastiketta. Jälkkäriksi donitseja ja kirsikkapiirakkaa. Onneksi sain Belgan ottamaan loput donitsit itsellensä, aika tuhtia tavaraa. Ostin, kun olivat halvennustarjouksessa. Ei, eivät ne pahoja ole, mutta asettuvat vatsaan semmoisena kivimäisenä tunteena. Muutenkin tyrkkäsin mukaan pikkisen herkkuja ensi viikkoa varten. Kasvava lapsi tarvitsee vitamiinoja ja makeaa aivoja käyttäessään (eikö vaan olekin hyvä perustelu?). Ai miten niin ei enää kasva – mistäs sitä tietää tähän maailmanaikaan?


 


Niin että, ahi on reilusti päällänsä ja jotakin olisi pakko tehdä. Siivota, laittaa muonaa ja eväkset, käydä pakkoruiskussa ja ehkä nukkua vielä päikkärit!


 


Päivitys oli siis tässä, ei jaksa, ei pysty, ei kykene! Ei jaksa edes ajatella, mieli tekisi mennä vieläkin sänkyyn pariksi tunniksi, mutta ensi yö menee kuitenkin taas pätkäunilla. Ähhh ja argh sekä hmph!


 


 


 


 


PAREMPAA PÄIVÄÄ MUILLE!


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti