lauantai 11. huhtikuuta 2009

MELKEIN NORMILAUVANTAI


Jahas, melkein normilauantaita pukkaa. Nukuin kehnosti, karvatakamus jolisi minut taas hereille suht aikaisin. Mikäs siinä on märistessä, kun on ensin kuorsannut itse koko päivän vieressäni ja sen jälkeen vielä puoli yötä. Minäkin alan kadehtia kissojen elämää suuresti.

Tänään ei siis kirjastoon, koska se ei ole auki. Törkeää. Toisaalta, pino ei ole niin hirveästi huvennut, joten melkein metri on vielä lukemista ja viikko aikaa. Hyvä näin, pääsen pakenemaan todellisuutta vielä moneen kertaan ihan luvan kanssa enkä tarvitse siihen edes alkoa ,D Kirjoista nyt harvemmin tulee edes krapula, vaikka on sekin koettu! Kehnon, pitkän tiiliskiviromaanin jälkeen on melkein-krappis, sellainen mähnäinen olo. Miksi minä tuonkin menin lukemaan –fiilis. Että on niissä kirjoissakin omat vaaransa. Joskus löytää kirjan, jonka haluaa ehdottomasti omistaa ja alkaa armoton metsästys, mistä sen löytäisi halvimmalla – tai yleensä löytäisi. Kuin lähtisi sunnuntai-aamuna hankkimaan krapulahuikkaa. Pakko saada, muuten tämä ei helpota. Löytämisen ilo ja lopulta kirjan tulo postissa on taas kuin aamun ensihuikan raikas puraisu, se tuli sittenkin! Se on Minun! Ihan Oma!

Belgarion on tulossa tuossa aamupäivällä avittamaan kauppa-asioissa. Taas on viikon appeet haettava, myös erinäisiä tarvikkeita. Ette muuten usko – onnistuin taas, siis jälleen, hajottamaan vastikään vaihdetun lampun! Nyt ostan tilalle energiansäästölampun ja katson, onko sillä vaikutusta. Jos ei ole, ilmoitan asiasta talon huoltoon. Täällä on silloin oltava jotakin omituista nuissa sähköissä. Olenhan aikaisemminkin manannut samaa asiaa. Lamppuja kuluu, kaikki poksahtelevat samaan aikaan jne. Belgarion puhui energiapiikeistä.... se on harvinaista, mutta mahdollista. 

Eilen aamulla taas olin tekemistä vailla, laadin siis ohra-porganalaatikkoa, josta tuli tietysti ihan mielettömän hyvää. Samoin tein tipupiirakkaa, hyvää tuli siitäkin. En vain jaksanut oikein syödä. Reilusti yli puolet jäi odottamaan joko tätä päivää tahi huomista, mitä Belgarionille sitten tänään taas tarjoankaan. Lisäksi puuhastelin parin pikkusiivouksen parissa, erittäin pienen siis. Olisin halunnut laittaa parvekkeen kuntoon. Sitä taas en voi tehdä ennen ikkunoiden pesua. Tämä on järjetön kierre – odotan hra Ikkunanpesijän ylläri-ilmoitusta mielenkiinnolla.

Niin – ruokaa on taas haalittava, tein listaa ja se näyttää aina samanlaiselta. Vihanneksia kun ei voi listata etukäteen. Eräs toveritar jo huomauttikin, että Risman vihannekset ovat kehnon näköisiä ja tosi on. Itsekin olen ihmetellyt samaa, viimeisen n. puolen vuoden aikana Risman tarjonta on muutenkin mennyt alaspäin. Onkohan vetäjä vaihtunut? Nimittäin jopa Liiteri hakkaa nykyään Risman kesäkurmitsat, normikurkut ja muut – ja se on sentään aika paljon. Herkkareita ei Rismasta uskalla ostaa, viimeksi ostin ja sain limaisia ja hiukka haiskahtavia möllyköitä, jäks. No, pesin ja pilpoin ja paistoin, mutta tarkoitus oli tehdä täytettyjä herkkareita, joten ikävä ylläri. Vihannestsioski pelastaa joskus, mutta kun senkään tarjonnasta ei ole takeita (eikä siitä laadusta). Pakkasvihannesta on pakko ostaa aina jemmaan, jos muuta ei ole tai on epäilyksiä tuoreudesta. Ensin syödään äkkiä tuoreimmat pois ja sitten siirrytään pakasteisiin. En tykkää, mutta on vähän pakko! Kadehdin suuresti ihmisiä, jotka jaksavat vielä lisäksi Kittariin, minä en jaksa, se on liika iso kauppa kävellä. Vielä enemmän kadehdin etelämässä asuvia bloggaajia, joiden toriostokset ja ruokalistat saavat minut kuolaamaan. Oi miksi suomalaiset olivat niin jääräpäitä, että piti tänne asti vääntäytyä. Keski-Juurooppa olisi jo riittänyt minulle. Vaikka ihan vain Puola-Unkari-Alankomaat –akseli olisi jo tyydyttävää tasoa ,D Saati sitten Italia... jossa muuten ystävättäreni omistaa oliivipuumetsikön n. 80 km:n päästä Roomasta. Hän itse asuu tällä hetkellä Itä-Helsingissä ja toipuu edelleen pahasta aivoverenvuodosta. 

Tarkistin muuten Kummisedän hautajaispäivän, ähh, osuuhan se lauvantaille sekin! Minä vain taas hömelönä katsoin väärää kuukautta. Välillä on ollut hiukka keskittymisvaikeuksia, jostain syystä *apea virn*. En enää itkeskele jatkuvasti, mutta saan sellaisia minikohtauksia, tyyliin ”bääääääääh” jostain aivan mitättömästä asiasta. Ja tämä häslääminen. On se hyvä, että kuitenkin olin sairiksella tuon alkuviikon. Ties mitä olisin töissä tehnyt. Belgarionkin suhtautui vähän varovasti torstaina, kunnes tajusi, että olen oma omituinen itseni kuitenkin. Joskin varmaan vanhentuneen näköinen, nopsasti nimittäin, valvominen ja itku eivät sovi yhteen enää tällä iällä. Sen kirjaimellisesti näkee naamasta. Piste. 

Ja tavanmukainen katsaus Malmin säätilaan tänä lauantaina, pikku hetki vaan... Malmi makaa paikallansa, on lämmintä ja kosteahkon oloista, ei kuitenkaan sada.


----------------------------------


 


Purrrrrrrrrve, kaiffat! No nih, siihe sitt loppu heekut taas. Eilenkii vaan näin tipusta, sitäki oli nii vähä muka, ett mä en saanu ku biiti maistaa. Joo, tavisruakaa tuli. Sitt toi teki jotai porkanapuuroo uunis, hyvät haisut tuli, ku siäl oli tipupiirastkii. Mutt ei se mulle käyny, ku toi oli tunkenu siihe taas kaikkee purvelei ja sipulii ja semmost *huoh*. Se kans yhtää ajattele kissii! Mutt sitt se jotai taas häsläs ja putsas ja löys mun piäne musta boltsi, jeeeee. Mull oli tosi kliffaa ku mä pelasin pallii yksinää. Hirvee melu muute siitäki tuli, sano mami. Se on kans semmone kova ja piäni, ett koli-koli-naks-poks-koli-koli vaa kuulu. Ja tais olla vähä aikast (tai myähäst). Kaikki kliffa menee sillee vähä piälee. Mä ku innostun väärää aikaa leikkii väärii leikkei. Mutt mä oonki vaaralline yäeläjä, nih kerta! Jos alakerra koiruli herää, nii ni seki haukkuu välill. En mä ainaskaa hauku. Mamii välill, mutt hiljaa, sillee jäkätän vaa. Tänää tulee taas Poika käymää ja noi menee kaupoill ja tua mulle mun taravoit kans. Pakko, ku kert on viikonloppu. Mä tarviin safkaa ja purui ja heekkui ja kaakkei, laita listall mami, hei! Juu, skrivas se, hyvä sitt. Viikko on tiätteks kauheen pitkä aika! Eilenkii mä hoiteli viäl tota mamii, niinku viärihoiton. Ei se tykkää siit yhtää huanoo, ei tiäteskää, ku kilti ja kiva kissi makaa olkapäill tai toss käsiiin päälä. Ainoo vaa, ett pitää olla tarkkan, ett se pystyy silti lukeen. Muute siit voi tullakki hankala otus. Mutt oon ollut ihan kamalan kilti jo tosi pitkän aikaa, kuin mä oon osannukki =O Vaiks on se ollu vaikeet välill.... Täss fotos mä oon just korjannu mein rintteri – kaikki on kondikses >o<




Kliffaa loppuu Päästäist kaikill – toivottavast teill on sentää oikeit heekkui!


---------------------------


Vincent, kuulenko katkeruutta äänessäsi? Sinulle on varattu aamupalaksi lohiherkkua, odota vaan hetki...

Päivän slogan: On parempi, että et ala yksinäsi koluta pääsi sisällä – se on pelottavan vaarallinen paikka!

Päivän biisi: Neiti Kevät


Luettua: Cecelia Ahern – Suoraan sydämestä, suoraa hömppää taas, auts. Verensiirrossa leidi saa erään henkilön verta, josta seuraa outoja kokemuksia puolin ja toisin. Ei juonipaljastuksia, jos joku ihan oikeasti tämän tahtoo lukea. Hömppää pahimmoillaan, melkein. Luettavaa kuitenkin. En suosittele kuin hömpän perusystäville. Louise Penny – Kylmän kosketus, erittäin mukava dekkarituttavuus, tekijänsä toinen opus (ensimmäinen oli Naivistin kuolema, jos muistatte!). Tässä eletään pienessä kylässä Kanadassa, kylässä, jossa kaikki tuntevat toisensa. Kunnes eräs häiriötekijä ilmestyy kehiin, CC, omituisen ideologiansa ja tyrmäävän huonon käytöksensä kanssa. Curlingottelun yhteydessä CC murhataan kekseliäästi ja tästä seuraakin sitten pohdintaa ja paljastuksia. Melkein erinomainen dekkari kaikkinensa. Minä pidin, varsinkin Kanadan kuvauksesta, monimutkaisten suhteiden paljastuksista kylässä ja muusta. Oikein luettava, mutta ei hankittava dekkari, jota suosittelen kaikille. Ei mitään veristä, mutta kohtuullisen julmaa henkistä kärsimystä, tapahtumia ja muuta ahdistavaa(kin). Suosittelen!




PRLEEN KARVATAKAMUS ISKI TAAS KINTTUIHINI!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti