sunnuntai 12. huhtikuuta 2009

VIELÄ VAAN VAPAATA RIITTÄÄ...



Yöhuomenta taas, vaihteeksi! Ei tämä minun vuorokausirytmini näytä sitten enää miksikään muuttuvan. Tai sanotaanko nyt niin, että kyse on ehkä enemmän kissan rytmistä kuin omastani. Ei se kyllä haittaakaan ihmeemmin, jos ei nyt ole työpäivä edessä. Saan päikkäröidä kun haluan ja minähän tietysti haluan!

Ai että, eilinen kauppareissu alkoi hyvin. Kunnes taas piti niitä vihanneksia, jäks! Ei siis, tämä ei voi olla totta! Ensiksikin joku ihmeen hävityksen komppania oli kulkenut Rismassa ja vängertänyt elintarvikkeet mukaansa, hyllyjä tyhjänä (tai melkein) pilvin pimein. Vihannesosastolla kasvit luprsuttelivat hädin tuskin hengissä! Kesäkurmitsat valuivat melkein pakoon korin pohjalla. Ei – ei minulle. Ostin kuulkaas kaikki vihannekset Liiteristä ja sain tosi hyvejä kirsikkatomaatteja, söin juuri kaksi – namia, makeita ja hyviä, kypsiä vieläpä. Samoin sieltä saladokerä, kurkkua, porganaa, paprikaa jne. Eipä Risma juuri loistanut anneillaan muutenkaan, ostoslista oli enempi kissalle sopiva eli hänen tarpeitaan sekä jotain pientä meille. Taidan ottaa asiakseni kysellä kaupan vastaavalta, onko heidän tarkoituksensa todella saada asiakkaansa pakenemaan Kitymarkettiin tai kokonaan Liiteriin, minulla se on kohta jo sillä hilkulla! Vähillä rahoillani en puolimätiä vihanneksia osta, nih kerta.

Belgarion on siirtynyt fillarikantaan ja pyörä kulkee – se on hyvä se. Ensi kuussa hän alkaa fillaroida myös Lipastolle eli ei vielä, Vantaa tulvii (siis suorimmat pyörätiet ovat kehnossa kunnossa) ja lippukin on vielä voimassa. Muistattehan, että ostimme hänelle sen vanhanuuden fillarin syksyllä 30 juurolla. On kuulkaas taatusti vähintään sen arvoinen, etopeli, minäkin nyt tarkistin oikein Welhottaren tarkoilla silmillä ja mahtavalla fillariasiantuntemuksellani – ai ette usko, no ei sitten. Eli minä tulin taksolla perässä, Belgarion meni edellä fillarilla. Kotona tein jo legendaarista (jos nyt kolmisen viikkoa koeteltua ruokaa siksi voi sanoa) Itämaista soija-vihannespataani. Kyllä, se on juuri niin hyvää kuin mainostinkin. Jos sitä uppoaa tuohon poikaan kaksi isoa kupillista eikä hän lisää mausteita, kaikki on silloin kohdallansa. Jee, uusi, edukas ja hänellekin sopiva ruoka jälleen hallinnassa. Minä sitten olen ilokas siitä, tämä on hänenkin helppo, nopea ja halpa tehdä. Isänsä oli nimittäin tehnyt jauhetusta päkästä kiusausta, runsaalla kermalla vielä. Tuota, arvatkaas, mitä melkein-kasvissyöjäpoikansa oli tehnyt. No, eipä ollut edes maistanut. Belgarionilla kun alkaa olla myös samat omituiset mielipiteet ruuasta kuin itselläni. No, exä söi sitten päkättimensä kermamössössä ihan itse, kuulin. Siis, päkättimen ja kerman tuhluuta, jos minulta kysytte! Mies, joka aikanaan väitti, että minä en käytä tarpeeksi vihanneksia ruuanlaitossa, arrgggh *kolea virn*.

Muutoin eilen vain höpöttelimme joutavia, Belgarion koodasi jotakin omia juttujaan, minä veivailin netissä, lueskelimme ja tietysti nautimme pullakaffet pitkän vapaan kunniaksi. Olisimme myös istutelleet vähän nuita yrttejä, mutta uskokaa pois, kaupoissa ei ollut multaa tarjolla. Siis juuri eilen. Kai sitä jostakin kauempaa olisi voinut hakea, mutta en minä viitsinyt käskeä tahi pyytää. Kai sen ehtii, kasvakoot nyt vielä noin. Tai sitten vähän siirtelen kasvatuksia ja itämättömiä yhteen... Kyllä tässä jotakin keksitään! Ensi viikolla voin käydä taksoreissulla jonkun myymälän kautta ja samalla napata koko säkin matkaan, jos hyvin käy. Samoin olisi tehnyt mieli laittaa parveke kuntoon, mutta hra Ikkunanpesijä ei ole vieläkään ilmoittautunut. No – ei sillä nyt niin väliä. Minä ja kissa sitä vain tuijotamme. Mutta toisaalta, meillä on hyvin kultiveerattu kauneuden ja siisteyden taju, jota tuo parvekkeen nykyinen tilanne ei oikein ilahduta!

Kävin katsomassa nyt taas, ei ilahduta, mutta on kelvattava. Kuten niin monen muunkin asian. Toistaiseksi, kunnes Joku Muu tekee jotakin. Että sieppaa taas tämä avituksen pyytäminen! No, kai tässä jotenkin saa edes lusittua nämä pari pyhäistä päivää vielä. Pääsee sitten Varastolle, ähhh, sillekin jutulle. Minua ei nyt sattumoisin kiinnosta oikein muu kuin lojuminen, lukeminen ja kirjoittaminen. Miksi minä en saisi elää kotona rauhassa? Nyt kun on muutaman päivän saanut olla kotona, olen suht hyvässä kunnossa, ei särkyjä mitenkään hirvittävästi (jatkuva jomotus kyllä), pystyn jopa pikkuisen päivittäin tekemään jotakin (odotan jihhaa-huutoja) enkä ole järjettömän ahdistunut (ainakaan omasta mielestäni). Kyllä – minun oikea paikkani olisi kotona!


----------------------------------



Purrrrrrrve, kaiffat! Ai ett oli kliffaa, ku Poika oli eile tääll. Sill oli se ihana Reppu mukan ja sitt semmone tosi piäni Kone, piänempi ku toi mamin. Mä menin heti Pojan viakkuu vahtii Reppuu ja Konetta, se kone oli kans länpimänpi ku mamin. Ett hyvä mesta, niinku. Sitt mä sain semmosii piänii ruakajutskii ja isoi pönttöi ja purui ja kaikkee, kaakkeiki. Yks kassi oli vissii melkee vaa mun taravoit. Ett kyll mami sitt muisti kuiteskii kaikkee. Ja sitt se yritti saada mut taas maistaa sitä, ku näyttää jauhikselt mutt ei oo. Ei mee läpi, se huiji. Mutt sitt se anto mull yhe pilpotu oviilin, huuhto ja pilppo, njamm. Mun yks heekku! Ja sitt mä vaan koko ajan valtasin soffall Pojan paikkaa ja lojusin siin ku noi söi ja lipitti sitä kaffet ja muut. Sitt noi nauro, ett kuin mä voin niinku suurentuu, ku mut jätetää yksin soffall. Ei ne tajuu, ett tottakai must tulee isompi, ku must tulee niinku Vartija Kissi! Ku iha yksi pitää hoitaa iso Reppu ja kallis Kone ja kaikki Pojan taravat, nih kerta. Nii ja sen ihaanaan haisuset kenkätkii. Nii paljo taravoi, kattokaas. Ett mä olin eile niinku vahtikissin, sen jälkee mä goisinkii oikee kunnon päikkärit. Ja taas ne nauro, mä kuarsin niitte miälest. Mä annoin jutskan olla, mull on lupa kuarsii ku mamikii vinkuu unissaa, nih kerta! Must ei vissii nyt oo fotoo, ku ain on niit rintterifotoi. Mami ettiköö uude >o<




Kliffaa vapaat hei kaikill kissinkoill – vedetää relaa, jooko?


--------------------------------------

Vincent, täällä ei ole muuta tehtykään kuin vedetty relaa moneen päivään...

Päivän slogan: En odota mitään – en kyllä saakaan mitään!

Päivän biisi:
Makasiinin luona

Luettua: Thomas Kanger – Sunnuntaivieras, Elina Wiikin tutkimuksia taas tarjolla. Eräs murha on vanhenemassa ja Wiik haluaa selvittää sen. Vastustuksia tulee mm. johdon taholta, lisäksi juttu on harvinaisen epäselvä ja hankala tutkia. Samaan aikaan toisaalla adoptiotytär etsii oikeita vanhempiaan. Ei hassumpi ruotsalaisdekkari, siisti ja kompakti paketti tutkintaa ja selvittelyä, odottamattomia käänteitä ja yllätyksellinen ratkaisu. Kaikille dekkarien kavereille sopivaa luettavaa, ei kyllä aiheuta myöskään mitään järisyttäviä tunteita. Leslie T. Chang – Tehtaan tytöt, unelmia muuttuvassa Kiinassa. Tekijä on itse amerikankiinalainen toimittaja, joka alunperin lähtee selvittämään maan sisäisten siirtotyöläisten asemaa Kiinassa. Rinnan tämän työn kanssa hän selvittää myös oman sukunsa vaiettua menneisyyttä. Minä pidin tästä. Erityisesti siirtotyöläisten asema ja ongelmat tulevat hyvin esiin. Tässä mm. tulee esiin se, miksi Kiinaan on voitu siirtää niin paljon tuotantoa ja keiden kustannuksella. Useiden tehtaiden olot ovat länsimaalaisille täysin käsittämättömiä ja alkeellisia, palkat pienet, vapaa-aikaa ei ole. Siksi työläiset yrittävät eteenpäin, keinolla millä hyvänsä. Valehdellen, yrittäen opiskella kehnojen opettajien johdolla, huijaten... Keinoja on! Toisaalta tyttöjen elämä on heidän omasta mielestään jännittävää, hauskaa ja vaihtelevaa, kännykkä on tärkein statuksen osoitus ja usein myös ainut keino pitää yhteyttä jatkuvasti muuttaviin ystäviin. Myös toimittajan oman sukutaustan selvittely on merkillisen jännittävää puuhaa. Tätä kirjaa suosittelisin kaikille, jotka käyttävät tiettyjen valmistajien juoksukenkiä, matkapuhelimia yms. Made in China merkitsee nykyisin... no lähes kirosanaa, lukekaa ihmeessä, Welhotar suosittelee! Helena von Zweigbergk – Tulivuoren partaalla, kertomus perheen hyvin ansaitusta lomaviikosta Sisiliassa. Perheen, joka on itse vaarassa tuhoutua. Vanhemmat eivät pysty keskustelemaan ja lapsetkin oireilevat. Aika karua luettavaa osittain. Toisaalta, pari tapahtumaa saavat aikaan sen, että paluumatkan alkaessa näkyvissä on vähän toivoa tilanteen muuttumisesta. Suositan perhehelvetistä kiinnostuneille, muillekin, joita kiinnostaa perheen sisäinen kommunikaatio, syyllistäminen, opitut reagoinnit jne. 


 


 


VÄSÄHTÄNYT JA KANKEA! 


 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti