perjantai 4. joulukuuta 2009

LOMALLINEN PERJANTAI - SISÄLTÄÄ SUUNNITELMIA...



Arvatkaas, kuka on ns. lomalla? No, arvatkaa! *hähähääh, vahingoniloista naurua* No, eihän tämä kunnon lomaa ole, minulla on ihan oikeasti tekemistä joka ikiseksi päiväksi. Ihan jokaiseksi, suunniteltuna oikein. Että turha naureskella siellä tahi kehitellä jotakin mielikuvia. Tämä aikoo tehdä vaikka mitä. Huomatkaa kuitenkin painotus sanalla ”aikoo”.... 



Eilen meinasi kyllä mennä kuppi nurin Varastolla, prle. Kävi juuri niin, kuten aapailin. Aamupäivällä pientä hommanpoikasta, mapittamista ja kopieeraamista. Väsytti ja kyllästytti. Liimasin lomalapun oveeni (ja onhan se meillä Intrasssa näkyvillä tietysti myös) ennen puolta päivää. No, sain vielä apehtia rauhassa. Mutta voihan kilin otsalumpio – tuntia ennen kotiinlähtöä alkoi hillitön härdelli; kaikki olisivat halunneet saada hommansa tehtyä nyt-heti-ja-välittömästi sekä mahd. pian! Arrrrrrrrgh! Tein sen minkä ehdin ja ilmoitin kylmästi, että lähden klo 14.30, loput teen ensi viikolla. Kenenkään ei ole ilmoitettu sijaistavan minua – Upo on ilmeisesti taas unohtanut asian. Tosin suuren osan niistä hommista voisi tehdä työkaverikin, jos viitsisi... Ans kattoo nyt, sinne nimittäin jäi jo monta pinoa odottamaan tiistaita. Että muuten närppi, olisivat tuoneet hommansa aikaisemmin, ainakin ne ns. kiireelliset. Kun ei niillä oikeasti kiire ole, tilastoja taas kerätään ja toiset lähtevät pikapuoliin pidemmälle j-lomalle. Että sellaista. Täytyy kertoa, että ihan julkisesti sanoin v***u, kun kukaan ei osannut sanoa mitään eräästä asiasta. Ei ole minun palkkaluokkani ja asemani tehtävä tietää siitäkään asiasta yhtään mitään, nih kerta. Että hyvillä mielin en lähtenyt – tiedän mitä siellä on odottamassa paluutani =E 



Olin kyllä sitten lähdettyäni taas niin supiväsy, että silmät väkisin painuivat umpeen. Aivan liian vähän unta, nukutti armottomasti. Ei kun tirsoille melkein suoraan, nukuin tunnin ja kas, Polka The Pirteä jatkoi iltaa! Sain tehtyä yhtä jos toistakin eli soffapöydällä on iso pino laatikoita erilaisia lähdössä tänään liikenteeseen. Hyvä minä! Kauniita ne eivät ole, mutta huolekkaasti pakittuja ja täynnä arvotavaraa *tsihih*. Toverit, pitäkää siis silmällä postianne. Laitan toki teille myös privaa ,D Ai niin, kissaraukka on vieläkin tajuton. Syötin Vinskille mjunuaisia, jotka hän kietaisikin hyvällä halulla. Siitä lähtien kissa on kuorsannut täsmälleen samassa paikassa. Taisi olla tuhti herkkuannos pikkukisulle. Heh, taas kuului ”krooooooh” =D 



Ai niistä suunnitelmista? Tänään roudataan ja stailataan sekä syödään kunnolla, viikonloppuna siivotaan residenssi ja pyykätään reippaasti tavarata, toivottavasti myös ompeluskone saadaan esille. Maanantai käytetään tod.näk. angstiin ja itseinhoon sekä lukemiseen. Ai niin, pakko kertoa. Eilen saatuani kaikki pakittua muistin yhden asian. Minulta puuttuu pari opusta, no just. Eikö Tyhmä-Polka mene sinne halvennuskirjakauppaan ja osta ne pois, käks. Tunnustan, minä ostin ihan itse itselleni kaksi kirjaa, uutta vielä, pokkareina kuitenkin. Antakee anteeks! Muistuttakaa minua tästä, kun taas kehtaan alkaa valitella sitä, että kirjahyllyissäni ei muka ole tilaa, jooko. 



Tänään on muuten luvassa taatusti vuosiin varsinainen invaasio; meille on tulossa leidi käymään, Hörhö maksamaan osan veloistaan sekä Belgarion. Eivät sentään yhtä aikaa, minähän saisin hepulin. Kaikki kauniisti vuorollansa ,D Eipä ole tällaista nähty aikoihin, tuskin koskaan *eheheheh*. 



Juu, eihän minulla siis mitään kerrottavaa ollut. Täytyy vielä kirjoittaa yksi kirje erään paketin mukaan, joten jatkan sinne.



----------------------------------


 



Purrrrrrrrrrrrrrve, kaiffanderit! Mä oon hei vähä väsy, no vähä hereill joo. Sen verra, ett jaksan nää laittaa ylös. Siis mamiha kertokii jo, mä sain ison kasan mjunuaisii. Mutt sitä enne se anto alkupalaks donarii. Ja tiätteks, mä oon syäny ne kaikki, kerralla. Siit lähtiin mä oon goisinu täsä sänkys, en ees mami viakus, ku en mahtunu. Kerranki se oli mun massu, ku pisti hanttii. Soli liian täys, mull oli vähä ähky olo. Mutt oli kyll semmost heekkuu taas, ett ei oo tosikaa. Kyll mä valkkaan mjunuaiset ihan mun täyssuasikiks, jos safkast puhutaa. Ja mamin mun ykkösmamiks, vaiks me välill otetaaki yhtee. On se aika kilti, ku ajattelee muntakii ja mun ruakii ja kaikkee. Kakkone on sitt Poika ja kolmone on se yks kaveri, ku osas kissakiält. Mä luulen, ett tänää ei kyll tuu heekkui. En mä varmaa jaksuiskaa safkaa mitää semmost, ett saa tuada normisafkaa! Mä tiän, noi menee tänää kaupoill ja Poika tulee käymää. Ett hyvi pyyhkii taas! Oikeestaa nyt mull onkii oikee hyvä olo, nii ett mä jatkan tätä goisimist >o<



 



Tosi kliffaa viikendii kaikill!



---------------------------------------- 



Vincent, kerrankin sängyssäni makaa tyytyväinen ja ylensyönyt kissa ,D 



Päivän slogan: Antakaa minun pitää kaikki väärät mielikuvani, ihan vaan minun mielikseni! 



Päivän biisi: Huda huda! 



Luettua: Margaret Weis, Tracy Hickman – Lohikäärmeen luut. Uuden sarjan aloitus eli 1. osa eikä niin paha ollenkanas eli hiukan erilaista tältä kirjoittajaparilta. Nyt nimittäin siirrytään viikinkeihin, jätteihin ja ... lohikäärmeisiin. Muistuttaa paljon pohjoismaista tarustoa kaikkinensa eli tuntuu tutulta ja tarinahan sujuu. Eli fantasian kavereille helppolukuista tarinaa, itselle välipalana maistuu ihan ok!



 



MAIHARIT JA TEKOTIIKERI VALMIINA PÄIVÄÄ VARTEN!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti