torstai 10. joulukuuta 2009

TAHTOO NÄHDÄ KIPEITÄ TONTTUJA =b



Saas nähdä, millainen on tilanne Varastolla nyt aamulla. Lojuuko väkeä pitkin ja poikin uinumassa vai jo tiskaamassa ja siivoamassa ,D Sellainenkin ihme on joskus tapahtunut. Eli minä lähdin kotiin, muut laittelivat erilaisia muonia ja leipoivat sekä lämmittelivät appeita. Glögiä ja viiniä yms. unohtamatta. Uskokaa pois – ei harmittanut niin pätkääkään. Olin taas uppoväsy, en olisi jaksanut siellä puoltakaan tuntia. Karkasin vähän etuajassa ja käväisin Serkuissa hakemassa viikonlopun herkut, ne tavalliset. Ja pari pakettia hetelmäleipää, se kun oli puoleen hintaan myynnissä ,D Njam, edelleen ja pistin pakkaseen. Sieltä sitä on hyvä napata pari viipsaletta kerrallansa tarpeeseen. 



Miitti Upon kanssa oli vain vuositilastojen esittelyä -> juu, tulos on hiinä-ja-hiinä saavutettu. Lisäksi keskustelua ensi vuodesta ja eri asiaryhmistä sekä niiden jaosta -> ei vaikuta meihin. Minulta nyt virallisesti tiedusteltiin, ryhdynkö lähimikrotueksi ja lupasin -> asiasta on jo sovittu erikseen, Upo vain ei tiennyt. Kaikki muu jäi sikseen -> olemme muutoin tyytyväisiä. Eli varsinaiset työnjaolliset ym. asiat jäävät sitten henk.koht. keskusteluihin tammi-helmikuussa. Eipä tuo vienyt aikaa kuin puoli tuntia ja palkaksi siitä, ettei avannut turpaansa, sai vielä karkkia ,D Juu, ihan hyvä kauppa. Ei minulla noihin ilmoitusasioihin olekaan mitään sanomista. Että se siittä miitistä. Hoidettu. 



Muutoin päivä meni normaalia matalalentoa ja osa jäi jälleen purkamatta, siellä sievä pino odottaa tekijäänsä heti aamusta. Pääsin vähän alkuun, sitten loppui jaksu. Kun kukaan muukaan ei enää tehnyt mitään, minäkin häippäsin torpasta. 



Tässäpä muuten luettavaksi Tsadin kaupunginjohtaja Pajusen laatima ns. lahtauslista, jota kauniisti kutsutaan Palveluverkot-raportiksi. Se on sitten veikeää tuo, että keksitään hieno nimi ja sisältö onkin karmeaa luettavaa... Jos joku välittää lukea, katsokaas mitä kaikkea tuo oikein sisältää. Tsadilaisia luulisi ainakin mietityttävän! Tämä on nimittäin todellakin naamioitu raportiksi, mutta kun pääsee itse asiaan, alkaa meikäläistä pelottaa. Pajunen, tuo Alepan varhainen perustaja, iskee nyt köyhät todella kyykkyyn ja rutiköyhät rähmälleen. 



Kaiken kurjuuden maksimoimiseksi nuo prleen sääennusteet lupasivat alkuviikoksi (ainakin) sikakylmää - tämä ei ala, ei yhtään mitään! Saisikohan pakkasen ja viiman perusteella saikkua *miettii oikeasti*. Minä en nimittäin varmasti pysty sellaisina päivinä enää töihin, jos työpaikalle hätinään pääsisinkin. Sormet turpoavat HK-blööksi, koipia juilii stanasti, niveliä särkee niin, että itkettää – kyllä minä tiedän ja muistan. Argh. No, hyvää oli se, että pieni kirjapaketti odotti kotona, ziitosta vaan, asiasta myöhemmin lisää täällä ja siellä! 



Muuten, kannatan lämpimästi silloin tällöin sitä kursorista imureeraamista, ettei käy näin... Aika paha, jos poliisikin sen virallisesti toteaa ,D Näin vain vinkiksi eräille tahoille, jotka kertovat mm. välttelevänsä siivoamista. Juu, ei oikeasti naurata. Ei kyllä naurata muutenkaan. Karmea väsy vallitsee ja odotan vain lauvantaita, että saisi nukkua. Siis mennä uusiounille ja päikkäreille silloin kun tekee mieli ja vähänkään nukuttaa. Ei ole oikein tehokas olo nyt, sano, ei sitten yhtään. 



Eikäs kun vitamiineja ja tupakkaa, kyllä se siittä lähtee... argh!



 -----------------------------------------------


 



Purrrrrrrrrrrmenta, kavrut! Tsihih, möhkö meni taas  halpaa. Se laitto semmose toise fisuliinibiiti mikrottimee ja mä onnistuin taas näyttää nii nälkäselt, ett sain lisäsafkaa. Nimittäi tuli sitt viälä kissinmuanaa ja kaakkeikii >o< Kyll mä sitt oon omela. Ja sitt mä oon hiffannu kans, ett kyll tonne sänkyyki voi mennä, ku pistää vaa nenän kii ja tunkee sinne päiväpeiton alle ihan kokonaa. Siälä nyt nii hirveest ei haisu ja siäl voi goisii. Olin kyll kohtelias ja silleesti, ett kävin tekees kaikki judekat lodjuu – mami tykkää eikä sano mitää mun sänkysotkottamisest. Muute mitää taas tehnykkää, sen fisun jälkee aloin iltaunnill, ku oli taas masu täynnä. Heräsin sitt, ku toi meni goisii. Jotai siin vähä sanosinkii, ettei yhtää piäne kissin kaa leikit, nii ni toi sano vaa, ett nukkumaa pitää mennä. Höh, mä jo ehdin goisii melkee koko päivän. Maminkii tekis miäli goisii, mä tiän. Mutt ku se herää ain aamull liia aikasii ja sitä sattuu eikä se pysty. Siks se on välill nii vihaskana. Mä en tiijä mikä foto tää oikee on =O



 



Kliffaa torjantait kummiskii!



------------------------------------------------ 



Vincent, silmänpalvoja pahimmillaan... 



Päivän slogan: Kaikki yhden – oman itsensä – puolesta! 



Päivän biisi: Olen kaunis 



Luettua: Hitomi Kanehara – Käärmeitä ja lävistyksiä, vähän friikki tarina, jossa Lui haluaa lisää lävistyksiä ja vielä isompia, halkaista kielensä sekä kunnon tatuoinnin. Hän seurustelee Aman kanssa, joka on vaarallisen näköinen punkkari, lähinnä, käyttäytyy oudosti ja näyttää vielä oudommalta, viehkoksi hänen seuransa tekee hänen halkaistu kielensä. Kirjasta ei puutu seksiä eikä outoja leikkejä, merkillistä vanhempaa miesystävää, väkivaltaa ja poliisejakaan. Suosittelen, jos joku haluaa tutustua jaappanilaiseen kulttiklassikkoon. Ei yhtään kehno, minusta. Erikoinen ja erilainen, poikkeava aihe ja kerrontatapa, lyhyt ja timmi opus! Jari Tervo – Koljatti , just joo, poliittinen satiiri, fyi fan. En sanoisi noin – itse asiassa en sano yhtään mitään, jäks. Minä en pidä Tervosta, en pidä hänestä ihmisenä enkä pidä hänen kirjoistaan eikä tämä mitään muuta. Pikemminkin on siitä kehnommasta päästä! Mistä hemmetistä näitä ihmisiä oikein aletaan lopulta arvostaa? Yrittämisestä aina vaan? Täh? En suosittele kenellekään.



 



VIELÄ PÄRJÄÄ TEKOTIIKERILLÄ JA MAIHAREILLA, HRRR!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti