tiistai 23. elokuuta 2011

ASIAT HOIDETAAN KUIN ELLUN KANAT


 


Eli vain tilannetiedotus eilisestä…. omisarvis kirjoittaa B-todistuksen, se on nyt selvää. Mahdollisuus mennä läpi 60/50 eli kohtuukehnot, koska työ on niiiiiiin kevyttä (no, asiasta voi todella olla montaa mieltä!). Tosin lupasin antaa mennä siinä lausunnon liitteenä kaikki vanhat paperit, joista näkyy sitten muutakin *härn*. Lisäksi hän soittaa Upolle, joka vastaa työnjaosta eli tulisi työnantajan puolto myös. Puhuin alustavasti Uponkin kanssa eikä hänellä tuntunut olevan asiaan oikeastaan mitään sanottavaa. Tuntui suhtautuvan ei-ainakaan-kielteisesti. Lisäksi sain lisälääkitystä, jota aikaisemminkin on ollut käytössä – lähinnä illaksi ja yöksi kipuihin ja vaivoihin.


 


Otin tujun mömelöcocktailin ennen vastaanottoa, joten jaksoin olla asiallinen ja puhto, kiva ja fiksu. Jopa pukeutunut *köh* asiallisesti, juu-juu, uskokaa pois! Vietin siellä 1.5 h hermoilematta oikeastaan yhtään. En edes sanonut pahasti. Olen suorastaan ylpeä itsestäni.


 


Jos asia – siis hyvinkin jos-ja-jos-ja-jos – menisi kerralla läpi, ensimmäinen mahd. toteutumisajankohta olisi vuodenvaihteessa tai sen jälkeen. Olisi hyvä, koska Varastohan on muuttamassa kevään tienoolla. Sehän hankaloittaa asioita. Itse asiassa muistin sen vasta äsken ja täytyykin konfirmeerata omisarvista siitä erikseen (portaat!!!). Kaikki vähänkin avittava olisi nyt tarpeen. Ensin hän kuitenkin lähettää sen nähtäväkseni, jos haluan vielä jotakin poistaa / lisätä tms. Hei – jos jollakulla olisi lisävinksuja, mielellään voisi laittaa viestiä laatikkoon tai privana, jookosta. Muuten asiaa eli jotakin edes saa tässä liikkeelle. Lupasi lisäksi lähetteen fyssan puolelle apuvälineasioissa... tehän tiedätte, että en pääse yläkaapeille enkä pysty kiipeämään tuolille jne. Suihkukin on vaarallisen liukas, siis kylppärin laattia.


 


 


 


Sorry epämääräinen ilmaisu, täällä on pimeää... :O


 


Eilen illalla ukkosti kivan greippaasti, tykkäsin. Tosin sade tuli niin rajuna, että tunki pienistä raoista parvekkeelle ja kasteli upean (no sen roskiksesta dyykatun) olki- vai mikä ruokomatto tuo nyt on. Semmoinen siisti ja hiano. Toivottavasti se ei nyt ihan heti lahoa tuohon... kele. On minulla tavismattokin siihen, mutta tuo on kiva jalalle...


 


Jahas, tänään tulee sitten ratkaistavaksi parikin asiaa. Ans kattoo kuin ämmän käy, prle. Vastineita olen vääntänyt ja itseäni puolustanut. *phuuuh* Siksi olenkin rättipoikki vaihteeksi. Ehkä en tee tänään mitään muuta kuin töitä ja illalla kokkaan loppuviikon eväkset. Postiin ja Serkkuihinkin olisi asiaa, mutta jääköön huomiseksi tai torjantaiksi! Ei sitä kaikkea jaksa, muutakin ajateltavaa nyt juuri.


 


 


 


POLKA – NAISENNE HOITAMASSA KEVYITÄ PAPERITÖITÄ!


 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti