maanantai 8. elokuuta 2011

MAANANTAI-AAMUN AHITUS JA KAPINA...


 


onneksi ei sentään krapula. Se vielä puuttuu, tosiaan. Muutenkaan olo ei ole paras mahdollinen, vaikka nukuin sekä lauantaina että sunnuntaina kunnolliset uusiounet aamulla sekä reilut päikkärit iltapäivällä. Ei se riitä, ei! Katkonaista unta kuitenkin, kuten viime yönä. Herään lonkka- ja koipikipuun, välillä puutuneisiin käsiin tai selkäjuilintaan. Sitten karvamölli karjuu pakosti hereille klo 2. Argh! Lisämömelölupakin olisi, mutta se ei taas tee hyvää esim. vatsalle. Miten hemmetissä tästä muka pääsee eroon – ei siis mitenkään. Minä nyt vaan odotan sitä omisarviksen vastaanottia taas vaihteeksi, kun en muuta voi.


 


Eli Varastolle se on tästä pungerrettava itsensä vaikka väkisin. Onneksi aamumömelöt antavat sen verran voimaa, että sinne pääsee. Päivämömelöillä saa nippa-nappa oltua koko työpäivän paikalla ja kasassa. Välillä tosin sattuu niin, että kiljun ääneen. Myöntää täytyy myös, että olen käynyt jopa vollaamassa vessassa, kun on ollut tosi pahana koivet ja selkä. Se kipu on nimittäin helvetillistä, uskokaa pois. Ei siinä auta mitkään mielikuvaharjoittelut sun muut, kun pitäisi samalla pystyä tekemään vielä töitäkin ja liikkumaan käytävillä. Toisinaan olen joutunut kävelemään lähes seiniä pitkin. Kumma kyllä, ei kukaan ole ottanut asiaa edes puheeksi :O No, se on heidän häpeänsä, ei minun. Välinpitämättömyys on perkeleellistä, sano.


 


 


 


Viikonloppu meni siis aivan turhakkeissa toimissa. En tehnyt mitään radikaalia tai mainittavaa. Sitä samaa vanhaa, mitä aina on pakko tehdä. Mihinkään ylimääräiseen ei ole jaksuja eikä hupitustakaan. Mitään mukavaakaan ei ole odotettavissa. No, ehkä sentään loma. Tällä viikolla pitänee sopia sen ajankohdasta ja kestosta sekä vihjata, että pitäisi palaveerata Upon ja Terävän Pään kanssa sen lekurikeikan jälkeen. Ymmärtääkseni ei olisi pahasta, jos liitteeksi osatyökyvyttömyyseläkehakemukseen saisi myös työnantajan puollon ja jonkinlaisen ehkä jo valmiiksi(kin) alustavasti sovitun aikataulutuksen. Toki sitten oma selvitys pitää myös saada liitteeksi, se onkin haastava kaunokirjallinen tehtävä. Haastavin varmasti tälle vuodelle!


 


Työkaverille on ilmeisesti ehdoteltu vähän samantyyppistä ratkaisua, mutta hän on ainakin toistaiseksi kieltäytynyt. Syynä – kas  vaan – raha sekä se, että hän laskee kovasti miten eläkkeensä tulee sitten oikeasti määräytymään ”sitten joskus”. Minä taas en jaksa ajatella edes niin pitkälle, en voi kuvitella eläväni niin pitkään. Ja muuten, jotkut sitten Varastolla ovat huomattavan pitkäikäisiä... jos katsotaan vaikka tämän jutun perusteella. Tämä jo aikaisemmin mainittu leidikin, joka pystyy koko päivän luistamaan työstä kuin työstä!


 


Welhottaren tulevaisuudesta sen verran, että jos vaikka irtisanoisi itsensä. Ei olisi ollenkaan mahdotonta ollakaan assan vessan kassana, joillekin se näköjään kannattaa ihan mukavasti! :D


 


Päivän slogan: Aah, mustaa kahvia. Mustaa päivää vaan, ottakaa mustat tuolit ja istukaa mustat perseenne alas. Nostetaan vähän mustia verhoja, niin että musta aurinko pääsee sisään.


 


Päivän biisi: Pohjoisen taivaan alla  


 


Luettua: Lars Kepler – Paganini ja paholainen, jatkoa Hypnotisoijalle tavallansa. Joona Linna tutkii kahta erikoista murhaa, vai onko toinen itsemurha. Näiden välillä on yhteys, joka saa aikaan yhtä ja toista. Arkaluontoisia asekauppoja Ruotsista muihin maihin, kiristystä sekä viulunsoittoa. Tykkäsin lopulta, omela juttu. David Grann – Z – Amazonin kadonnut kaupunki. 1900-luvun alussa etsittiin kadonnutta kaupunkia, muinaisen sivilisaation jäänteitä. Kartoitusta teki mm. Percy Harrison Fawcett, joka myöhemmin katosi 1925 alkaneella matkallaan. Hänestä tuli legenda, jota lähti etsimään useampi retkikunta. Herran ja häntä etsimään lähteneiden kohtaloista sekä omista tutkimuksistaan kertoo tämä herra itse. Ei pashempi opus, jos Amazon, mayat, pienet intiaaniheimot sekä alueen nykytilanne ja sademetsien olosuhteet kiinnostavat! Alyson Noel – Punaiset tulppaanit. Jahas, ei siis vampyyreita vaan kuolemattomia tässä sarjassa (1. osa). Ever kuulee ajatuksia ja näkee auroja. Kouluun tulee uusi nuorimies, jonka ajatuksia hän ei pysty lukemaan eikä näe tämän auraa. Drhraamaa, rhakkautta sun muuta – sopii enempi nuorisolle siis. No, ei tämä ihan pahimmasta päästä ole eli kyllä tämän nyt lukee, mutta eikös tämä alkaisi jo riittää? Voisiko joku kirjoittaa vaikka jostain muusta välillä... Robin Cook – Kantasolu. Cook myös jaanaa aina samaa rataa, nyt tämä on vielä kehnompi kuin tavallisesti. Se kunnon jännitysmomenttikin enempi puuttuu. Kantasoluja, gangstereita, kidnappaus, kiristystä jne. Ei, ei hyvä. Odotteluopuksena menee, ei muuten. Kikka Isoviita - Paha tyttö. Koukussa viinaan miehiin ja työhön. Eija Nyman-Janatuisen selviytymistarina. Eipä kai sitä tavisdoku olisi tällaista julkaissut, mutta kun on Annikki Karvisen tytär, jo onnistuu. Ja Pierre Cavallostahan on työssä kysymys. Ja ei, kirja ei ole hirmuisen vakuuttava, rajumpiakin teitä on kuljeskeltu sekä selvitty. Myös tietyt erittäin ekslusiiviset esittelyt, elämäntapa, raha, raha sekä – kas vaan – raha, käyvät heti mielessä. Lisäksi mukana vilahtaa eräs tuttukin, hmph. Miten lie sotkeutunut naisen nykyiseen ”omistavan luokan” päihdevieroituspuljuun. No, voi tämän lukea, mutta ärsyttää ainakin meikäläistä! Matti Laine – Eksytetty. Tämä oli kelpoisa dekkari, kerrankin. Sarjispiirtäjä palaa Japanista kotomaahan. Joku on ahmaissut hänen henkilöllisyytensä sekä esiintynyt hänenä, käyttänyt rahat ja lopulta tapettu... Ympärillä alkaa pyöriä outo peli.... eriskummallisen mielenkiintoisa, tykkäsin ja suositan. Åke Edwardson – Joudu jo sieluni. Joku kiertelee Göteborgin kylmää syksyä tappaen ja silpoen uhreja, samalla joku jakelee peittoja rantojen miehille pelastaen heitä kylmyydeltä. Yksityisetsiväksi ryhtynyt Wide avustaa poliisia, jossa kaivaudutaan uhrien menneisyyteen; siihen, mikä heidät lopulta yhdistää. Taas taidokasta dekkaria, jota ei voi olla lukematta ja josta ei voi olla pitämättä. Tykkäsin ja suositan tätäkin. Amy Chua – Tiikeriäidin taistelulaulu. Miten kiinalaisäidin kasvatusmalli istuu kiinalais-juutalaisen perheen tyttärien hoitamiseen Jusalassa. Suora ja provosoiva kertomus siitä, miten äiti yrittää toimia omasta mielestään oikein (kiinalaisittain), mutta kaikki eivät perheessä olekaan samaa mieltä. Tässä myös kyseenalaistetaan länsimainen kaiken salliva kasvatus sekä äärimmäiset vapaudet. Aika vinkeä, lukekaa pois, jos kasvatusasiat kiinnostavat! Ari Stenman – Joskus voi käydä melkein hyvin, Pieniä kertomuksia tavallisista ihmisistä. Kirja jakautuu kolmeen osaan. Katkelmia erään rovastin elämästä kertoo kirkon iäkkäämmästä palvelijasta, ilmeisen pidetystä, ehkä hieman lepsustakin (joidenkin mielestä), joka pitää rauhasta ja on ystävä vähän erilaistenkin ihmisten kanssa... Olen vähän jäävi tätä arvostelemaan, mutta kuvaus on rauhallista, teemaan sopivaa, mitään jesseilyä tässä ei ole. Vanhan rovastin elämää parhaimmillaan, johon sävyjä tuo jämäkkä ja pippurinenkin Ruustinna sekä erilaiset ystävät. Toinen osa Oman onnensa seppiä kertoo sitten yksityisyrittäjistä laman aikana, siitä mitä tapahtui niin kovin monelle. Ensin rahaa työnnettiin väkisin, sitten laina piti maksaa parissa päivässä takaisin. Hyvin raadollista tarinaa siitä, miten eri miehille kävi. Miestet tiet risteävät oudoilla tavoilla ja he myös hoitavat tilanteen eri tavoin – kuka mitenkin. Joku saattaa haukata haulikonpiippua, toinen ei välitä koko jutusta, yksi taas maksaa velkansa pennilleen ja kuolee pois. Niin totta tuolloin ja ehkä taas kohta – voisi olla suoraan dokumentoitua yrittäjänä olemisesta Suomessa. Kolmas osa Tavallisia tallaajia on hajanaisempi lyhyiden tarinoiden kooste. Miten polttopuupinot on oikein tehtävä? Mitä tehdä, kun lapsi rötöstelee – lopulta kaikki käy kuitenkin niinkuin hyvin on. Entäpäs sitten porakone? Ihmeellinen kapine, sen avulla pääsee ilmiömäisiin suorituksiin myös ihmissuhteissa. Kaikkinensa esikoiskokoelmaksi aivan mainio. Novellit ja kertomukset ovat (ainakin minun mielestäni) erittäin vaikea laji... Eniten itse pidin viimeisestä osiosta, hyvin vaihtelevia aiheita ja kerrontatapakin muuttui mukavasti. Rovastista taas on sanottava, että kertomukset olivat yhtä rauhallisia kuin mies itsekin. Yrittäjistä puolestaan tuli niin elävästi huono olo, että alkoi oikein hävettää.... Suosittelen. Lisätarinoita löytyy tekijän blogista:D Ja kyllä, luin muutaman kirjan enemmänkin, ne ovat esillä Siellä Jossakin.


 


 


 


 


 


 


POLKA, JOTA JO AHITTAA KOKO ALKAVAN VIIKON TYÖRUPEAMA!


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti