keskiviikko 10. elokuuta 2011

NO NYT SE SEKOAA JO PÄIVISTÄKIN :O


 


Aivan, eilen illalla olin aivan varma, että tänään olisi jo torstai. Outoa, mutta kummallista. En yhtään tiedä, mistä sain sen päähäni. Vasta eväksiä laittaessani tajusin, että ei prle, sehän onkin tänään vasta keskiviikko! Auts, pettymykseni on suuri. Ainut hyvä puoli tässä päivässä on se, että käytännössä tämä päivä on jo käytetty (kun on siis herätty) ja jäljellä on kaksi työpäivää. Lyhyesti mainintana, että säryt taas alkavat voimistua loppuviikkoa kohti. Nukkuminen on entistäkin kehnompaa. Hmph.


 


Mutta jotakin hyvääkin; laitoin myyntiin halvalla ne entiset kirjahyllyni tänne. Voin muuten suositella – olen ostanut sieltä ja myynyt siellä ja kaikki näyttää pelaavan oikein hyvin. Paremmin kuin Huutiksessa, tosin täytyy tietysti tarkistaa tiettyjä asioita jne. Mutta hyvä näin. Ostaja sai kivat ja sellaiset hyllyt kuin oli halunnutkin. Minä sain jokusen lantin niistä, ihan ilmaiseksikaan viitsinyt antaa pois. Olivathan ne kunnossa sentään.


 


Tosin täytyy tunnustaa, että kävin välittömästi tuhluuttamassa ne Gudrunin löytöalen jämä-alessa :D Tarttui mukaan ihan kivaa pientä ja tarpeellista. Tilanne siis plus-miinus-nolla. Mutta olipa toimintaa ainakin. Pääsin eroon tavarasta, joka meni siististi kiertoon ja oikeaan käyttöön vieläpä. Hakija oli siis tyytyväinen ja minä myös. Lucky me! Ja toisaalta tuo ostokseni tai pari ostosta ovat myös ihan tarpeellisia, eivät turhakkeita. Joten katson tilanteen edukseni.


 


Kone alkoi taas tilttailemaan, jostakin syystä välillä lämpö nousee niin, että vetää överiksi. Ketuttaa! Kerroinhan jo, että tässä tuuletussysteemit ovat päin perhettä. Asiaa ei voi auttaa millään konstilla. Olla vain avaamatta tuolloin esim. sellaisia sivustoja, joilla on paljon isoja kuvia tms. Kirjoittaa mieluummin vaikka jotakin muuta. Josta tulikin mieleeni, että sain taas pari juttua tehtyä töissä aamunkähmeessä puolisalaa. Ei ollut juuri silloin hirmuisen kiirusta. Normitahtia kuitenkin jo tehdään, ettei totuus unohtuisi.


 


Kirjastokirjat ovat loppu! Minulla ei ole kohta mitään luettavaa, ainoastaan pari sarjista on vielä käsittelemättä. Karmeaa, suorastaan hirmuista. En kuitenkaan aio kirjastoon kuin vasta perjantaina. Ei jaksa eikä matkojakaan ole oikeastaan yhtään tuhlattavaksi ylimääräiseen. Täytyy olla säästeliäs niidenkin suhteen näin alkukuusta.


 


Kissamölli oli TAAS käynyt ruopimassa mullat samasta kukasta! Seurauksena jälleen yöpyminen basessa, ei mitään vastaansanomista siltäkään puolelta. Siellähän on hyvinkin rauhallista ja viihdykästä, pehmukkeetkin löytyvät kylppärin puolelta, ruoka-astiat ovat aina olleet siellä ja nyt siellä on vielä lisäkakkislaaatikko eli kaksi puhdasta laatikkoa. Ei pitäisi olla valittamista... mutta ilmeisesti on. En jaksa tajuta, miksei toista laatikkoa voi käyttää. Kissi käyttää vain toista, ei väliä kumpaa – sillä ei siis ole merkitystä. Toinen jätetään aina koskematta ja sitten kustaan tai paskitaan soffalle tai siihen kukan juurelle. Mielenosoitusta, käsittääkseni?! No, met katsomma vieläkin.... ei minua ihan helpolla lannisteta.


 


Mutta tämä särky aikoo nyt lannistaa minut. Menen laatimaan kaffet ja kumoamaan mömelöt sekä vitamiinojuomani. Sitten vain etsimään jotakin vermettä päälle ja odottamaan taas taksoa. Miten viikko voikin taas olla näin kamalan pitkä?


 


 


 


 


POLKA – KUN MARKALLA OSTAA JA KAHDELLA MYY, SE ON 200 %  VOITTOA!


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti