tiistai 7. elokuuta 2007

VIEKÄÄ POIS TÄMÄ HELLE, JOOKO?


Helle ei ole kiva, ei ainakaan, jos pitää kökkiä täällä Herjaamolla ja tehdä töitä. Eilenkin vedin viimeistä duunia takson jo odotellessa, hiki vaan valui, kuka ehtii ja mihin. Ei hyvä, ei yhtään hyvä! Enää vain kaksi päivää tätä. Toivottavasti en ole perstaina ihan repopoikki, joka ei sekään olisi kiva. Nyt oikeasti tahtoo sinne retkelle. Welhottaren ainoa kesälomamatka *virn*, Upinniemeen. Ei olisi uskonut jokunen vuosi sitten, eihän?


Josta ihan asiaan. Leena tuossa eilisessä blogissaan oli taistellut KELAn papereiden kanssa, kuten niin moni muukin. Olen viimeksi nyt kesän aikana törmännyt useampaankin asiakkaaseen, joilla olisi oikeus tiettyihin KELAn etuuksiin, mutta eivät ole niitä hakeneet. Joko tietämättömyyttään tai muusta syystä. Olen myös törmännyt tapauksiin, joissa henkilölle on tehty lausunto etuuksia varten, mutta jotka eivät ole toimittaneet papereita KELAan. Tällöin on yleensä ollut kyse vanhuksista, jotka eivät ole joko ymmärtäneet asiaa tai olleet hiukan dementoituneita. Tai aivan meistä taviksista, jotka ovat vain unohtaneet jostain syystä koko asian. Mitä tästä voisi päätellä? Että KELAn etuuksiin olisivat oikeutettuja paljon useammat kansalaiset kuin tällä hetkellä näitä etuuksia saavat! En yhtään osaa arvioida määrää, mutta jos itse olen törmännyt useampiin, määrä voi olla todella iso. Tiedän, että jotkut lääkärit ovat ottaneet itse huolekseen kirjoittaa pyytämättä tarvittavat lausunnot ja valtuuttaneet toimiston postittamaan ne suoraan KELAan, ettei asia jää vain potilaan muistin varaan. Tämä on melko harvinaista. Useampi tapaus on taas sellainen, että vanha lausunto on löytynyt joko asiakkaan kotoa sekalaisten papereiden joukosta esim. omaisten etsiessä muita asiakirjoja. Lisäksi on näitä henkilöitä, joilla ei ole aavistustakaan siitä, mihin tukiin tms. he olisivat oikeutettuja, eivät osaa niitä lääkäriltä pyytää eivätkä myöskään siis KELAsta hakea... Nyt kovasti ihmettelenkin, eikö jotakin tahoa voisi velvoittaa tähän! Samoin kuin lääkärin on nykyisin ilmoitettava viranomaisille esim. epileptikoista ajokorttiasioissa (ja tästäkin luistetaan!). Kyllähän esim. eri järjestöt sekä niiden jäsenet ja palkolliset, kuntoutussihteerit/ohjaajat, monet erikoislääkärit jne. infoavat  asiakkaita eri mahdollisuuksista, mutta eivät suinkaan kaikki. Eivätkä monet edes kuulu mihinkään potilas- tai vammaisjärjestöön tai -yhdistykseen. Eikä normiarvauskeskuslääkärillä ole edes tietoa kaikista etuuksista, joihin asiakas voi olla oikeutettu. Jos onnistuu itse rämpimään KELAan, jaksaa jonottaa luukulle ja tiskin takana on osaava henkilö, neuvoja kyllä saa. Mutta sielläkään ei aina ole asiantuntevaa henkilöä. Eli kenellä olisi hyvä ratkaisu asiaan? Laittaako Welhotar pystyyn toimiston, josta saa neuvoja ja lomakkeensa asianmukaisesti täytettyinä sekä KELAn että sosiaalitoimiston osalta? Ihan esimerkkinä vain, että mm. eräs rouva oli saanut myönteisen kuljetustukipäätöksen alkuvuodesta ja odottanut tähän asti, että sosiaalitoimistosta tulisi Matkakortti. Hän kun ei ollut ymmärtänyt päätöksen byrokraattista kieltä. Tässä olisi kirveellä vielä vähäsen töitä...


Ja kun nyt pompitaan asioista toiseen, en tällä kertaa laitakaan vanhaa "Millä sanoilla tänne onkaan kuukkeloitu" - erään esimerkin mukaan runoan ne sopivimmat haut seuraavasti:


jännetupentulehdus  -  yökerho malmilla     


lontoolainen rakastaja  -   uskallus tarinoi


lumikko jääskeläisen  - päivi lintumäki 


käytettyä varastohyllyä  -  muurame keinutuoli  


 


Ja aivan huomaamatta kävijämäärä on pongahtanut yli 20.300. Ziitosta vaan, joku jaksaa sitten lukea tämä epämääräistä väninää ja valitusta.


 


---------------------------------------



Purrrrrve taas, kavrut! Kyll toi mamiska hei on oikees, ei tällane helle enää oo kliffaa. Mäkää jaksa mitää. Eikä mami. Me vaan maataa koko ilta. Sitt me herätää aamyästä, ku on vilposta. Ja yritetää olla hiljaa. Eikä mamiska eile tehny ees ruakaa, vaiks mä yritin selittää, ett jos ees donarii. Ei, tavallist kissinmuanaa vaa tuli. Ett mä en tykkää. Eikä partsilkaa voi olla sitte, ku illall on ihan hirveen kuuma. Ja maminki viäress on kuuma. Bases voi joteski olla. Ja mami makaa lahnana keskell sänkyy... jäks! No, tänää on luvass edes donarii, orja lupas tekee salaattii. Mä sen sitt syä sitä. Siis muuta ku donarii. En sitä vihreet tai muuta. Muute meill on ollu taas rauhallist! Mamiska sanoo, ett tää pitäis lukee muka nii, ett mä en oo tehny mitää älytöntä. Höh! Epistä taas. Mamiki tekee välill jotai älytönt, mutt en mä siit skrivaa tänne. Mä oon niinku sillee diks...dist... diskreetti, niinku. Ett mä en paljastele mitää hima-asioita täällä. Joku raja pitää sentää olla, niinku mun miälestä ainaski.



Ja niinku tää fotoki, ihan selkee juttu. Mä en ainaskaa diggaa autoist. Ei kai mamikaa. Siis niinku ett meill pitäis olla joku tommone. Ennemmi noi kaikki kissinkat >0< Mutt nyt mä meen partsill, ku on viälä vilpost. Se on moi taas huamisee!


------------------------------------------


Taidan vetäytyä Erään Henkilön takia juomaan kaffet huoneeseeni. Miten voi olla, että kemiat eivät kertakaikkiaan toimi!


Päivän slogan: Ei pidä ottaa sitten ollenkaan, jos ei halua liikaa!


Päivän biisi: Mamy Blue


Luettua: Helinä Siikala - Ystäväni minä, no tulipa tämäkin luettua. Hmph. En erityisemmin pidä Siikalasta kirjoittajana (enkä ihmisenä), enkä edes yritä olla objektiivinen. Ainut hyvä puoli kirjassa on ankarien ja julmien ihmissuhteiden kuvaus, joka tuntuu omaelämänkerralliselta. Uskonnollinen puoli ja muu jääköön käsittelemättä. Mutta luin kuitenkin. Miettikää tekin, ennen kuin tartutte tähän. Minä en ihmeemmin pitänyt, joku voi saada tästä jotain irtikin. Eli ei meille, ei edes käymään toista kertaa! Mutta vastineeksi sitten Amy Tan - Rouva Chenin henki, josta Welhotar piti kovasti (pieni osa on vielä lukematta). Amerikkalaisturistien surkuhupaisa matka rouvan hengen seuratessa ryhmää, jota hänen piti opastaa. Leppoisaa ironiaa, kritiikkiäkin, oikeaa kulttuuria ja hämmentyneitä ihmisiä oudoissa tilanteissa ja ympäristössä. Kun jokin menee pieleen, se meneekin sitten todella pieleen. Minusta aivan parasta Tania - suosittelen ehdottomasti, voi löytää tiensä jopa hyllyihini.


                           


                            TIUKKAA TIISTAITA!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti