maanantai 21. huhtikuuta 2008

MAANANTAIN URPUTUSTA JA KITINÄÄ


Miksi maanantai-aamut tulevat aina niin nopeasti? Juu, retorinen kysymys, ne vaan tulevat joka viikon alussa, ei voi mitään. Silti väsyttää, särkee ja kututtaa lähteä Varastolle – tai kututtaa lähteä siis yhtään mihinkään. Olisi niin mukava mennä kohtapuoliin parin tunnin lisäunille, sitten kun vähän nukuttaisi. Mutta ei, kohti taistoja ja töitä käy Welhottataren tie eli Varaston uumeniin taas koko viikoksi. Ei ole oikein mitään odotettavaakaan.

Paitsi, joo, odotan ensi lauantaita ja ystävän häitä – se on sentään mukavaa. Kunnon hääjuhlat pitkästä aikaa, lisäksi siellä on tuttuja entisestä elämästä. Siitä en voi sanoa, onko se yhtä mukavaa, toivottavasti. Kysyin myös hääkapineelta, onko paljon vapaita miehiä paikalla. Valitettavasti ei, enimmäkseen naisia... hmph, olisi ottanut yhteyttä vaikka seuralaispalveluun hyvissä ajoin *virn*. No, lauantaina siis pippalot ja aloitus melko aikaisin, joten käyn kaupassa perstaina ja lähikirjastossa keskiviikkona. Huomaattehan jälleen, miten elämäni on suunniteltu päivittäin (ja taksot tilattu tämän mukaan!).

Kevättoimet on muuten hoidettu, mutta triffidit odottavat edelleen mullanvaihtoa. En vain pysty jaksamaan sitä yksin. Belgarion on lomalla seuraavan kerran parin vkon päästä, josko edes sitten. Pakko nuille on jotakin tehdä, osa on syönyt multansa ja osa vain voi liian pienessä purkissa muutoin huonosti. Prletto, en pysty tekemään tuota yksin, koska osa niistä pitäisi roudata kylppäriin asti kylpyyn ja mullanvaihtoon. Anti olla siis, hittolainen! Parveke näyttää nyt oikein mukavalta, pesin istuintyynytkin. Kelpaisi siellä istuskella, kunhan saisi hankittua jotakin vihreää kasvatettavaksi ja olisi hiukkasen lämpimämpää!

Kaverikin kävi eilen vielä uudestaan. Tarkistettiin lauantaina tehdyt paperit ja tehtiin vielä yksi lisävaatimus. Lisäksi kopioitiin iso pino liitteitä. Toivottavasti hänen hankkeensa nyt onnistuisivat, leidi kun myös on tätä kaulusköyhälistöä. Valitukset lähtivät KELAn päätöksistä, erään yrityksen karhulaskusta, jota varten piti hankkia pankista tiliote. Tiliote maksoi lähes yhtä paljon kuin karhulasku! Eli näihin liittyen sitten puuhasteltiin ja viriteltiin niitä papereita ja perusteluja, selvityksiä ja liitteiden liitteitä. Sain myös kasan vaatteita, joista voipi olla kesemmällä jotakin iloa ;D

Ruokarapoa vain sen verran, että eilinen meni jämiä natustellessa, evääksikin jäi vielä. Illalla iski hillitöksen suklaahimo – outoa! Onneksi sitä oli, joten vetelin puolet pienestä levystä, öhh ja jäks, sekin himo lähti siis pikaisesti. Tänään pitäisi ehkä tehdä jotain linssipitoista... katsotaan, mitä jaksan illalla. Linssimuhennosta/keittoa, jossa on sipulia, porganaa ja jotakin.... tod.näk. jotain tuon tapaista on tulossa.

Varasto kutsuu, suorastaan huhuilee. Voi ei – no kyllä se päivä siitä, kun jaksan vain ensin vaatehtia itseni ja kömpiä taksoon.

--------------------------------------


Purrrrrrrrrviska, kavrut! Mami taas eile söi sitä haisuliruakaa, en tykkää. Mutt hei, sitt mä sain donarii, ku se teki iltaleivän nii ni mä sain sitt donarii ihan kunnoll. Sinne jäi sitt viälä kissinruakaa aamuks. Nyt vaa nukuttaa, ku toi orja pyäri taas sänkys ja vahinkoss potkitti muaki sitte. Mä sain kalkonii ja napikoit. Mutt tiätteks, jostai syystä nyt ei napikat maistukkaa. Mä vaan goisin tässä soffall, mä oon ihan väsypoikki. En tiijä miks, oon vissii itte goisinu yälä huanosti. Mami laittaa kohta niit nappei päiväks mulle sen pallin sisää, ett mä voin leikkii iteksee. Nyt ei vaa oikee huvita muakaa mikää. Eilen kyll! Tiätteks te, mä vedin ihan hurrrrrrrrrrrrjiii hepulei, ku se mamin kaveri oli täälä. Se yritti koskeekki mua, en antanu. Vedin vaa hepuleit ja laitoin mattoi järjestyksee ja sitt pidin kunno jolinat partsill. Seki kehu, ett mull on upee ääni >o< Kumma tätsy, se pyrki koko aika silittää mua selkäst, en tykkää semmosest ja mami yritti varottaa. Vähä piti sitt käpätä, ei, ei tullu ees veeta eikä mitää meekki sen handuu. Osaa ny kumminki varoo hurjaa kissii *kiero virn*. Sitt se puhuki sillee lässy-lässy –kiältä, niinku jotku meill puhuu. En oikee tykkää siitäkää. Mä oon ihan täyspäine kissi, jolle pitää puhuukki kunnoll. Mamiska ainaski puhuu, joskus raivooki, välilll se puhuu sitt semmosii lepertelyi, mutt sill onki lupa ku se on kerta mami. Eilenki me nukuttii monta kertaa päikkärit ja joka kerta mä sain paijatust ja päärapsutust ja semmost, ett mä aloin kunnoll oikee hurisee. Juu, tykkäsin semmosest ja mä sain tökkii mamii kun kuanoll ja pääll, vaiks se vähä sanoki auts ja sillee. Ei haita! Tykätää molemmat semmosest. Juu, ei oo must ny esittelykelposii kuvei, ett tämmöne tähä välii.



Ei tääkää nyt ihan pahinta oo, ett näin. Mutt hei, huamisee...

-------------------------------------

Vincent onkin ollut taas melkoisen fiksulla tuulella, ihan kokonaista pari päivää!

Päivän slogan: Kaikki etsivät jotakin – toivottavasti eivät löydä!

Päivän biisi: Tänä yönä pullo petti mut

Luettua: Jenna Jameson – Seksitähden päiväkirja, ei ollenkaan kehno opus *virn*. "Taidekuvia" paljon, osa jopa hyviä! Kertomus siitä, miten seksityöläiseksi ryhdytään, ohjeita työn alkuun ja tarvittaviin avuihin, sopimuksiin jne. Oikein asiallinen ja luettava opus, tarinoita omasta elämästä lapsuudesta lähtien. Tätä on turha siis lainata sanan "seksi" takia. Minä jotenkin pidin tästä, että asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä ja työtä kuvataan työnä muiden joukossa. Suosittelen kaikille, joilla on ennakkoluuloja. Ja huomatkaa, tässä ei siis kerrota mistään prostituutiosta vaan ns. tanssista, elokuvista ym. seksityöstä. Tim Winton – Maantiemusiikkia, ihmettelinkin, miksi en tähän ole aikaisemmin törmännyt. Voi hyväinen aika, tämä kulkee näköjään englannin kielisellä nimellä eli Dirt Music ja sitten vasta alaotsikkona suomalaisella nimellään eli ei ihme, jos ei ole luetteloissa silmiin heti osunut! Mikä järkeä, kysyn vaan. Kirja itsessään oli siis ihan hyvä tarina onnettomista ja kaipaavista ihmisistä, ihmissuhteista ja muutoksista Australian rannikolla sekä yhden henkilön matkasta lähes läpi maan päästäkseen irralleen kaikesta. Dirt Music voisi olla peräisin vaikka tämän matkaajan lapsuuden bändiviritelmästä sekä saarelaiselämän aikaisesta yksikielisestä soittimesta (linkki selittää asian toisin, jokaisella on oma tapansa tulkita asioita). Äh, tässä en juonta ala referoimaan, linkistä löytyy. Upeaa Australian luonnon kuvausta, muuten, oikein pätevää ,D  Pääasiassa suosittelen kaikille, tämä voisi jopa muuttaa meille...



                                       


                                         PELKKÄÄ MAANANTAITA!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti