maanantai 28. huhtikuuta 2008

SE PÄIVÄ, JONKA NIMEÄ EI SANOTA ÄÄNEEN


Nonnih – taas se päivä viikosta, Se Jonka Nimeä Ei Sanota Ääneen! Welhottaren voipi sitten tänään bongata klo 12.10 jälkeen Hakiksesta, Yrjänältä, Hallista tai ViiVoanilta. Ja sitten Hallin kalaovilta seisoskelemassa, kun takso on myöhässä. Polgara lienee siis liikkeellä pussukkojen ja kassiensa kanssa jälleen kerran. Hamsteri mikä hamsteri... Yksi pikku juttu vaan, heräsin nimittäin pari kertaa yöllä pesukonefiilikseen ja tuli kiire kylppäriin. Voihan kele, toivottavasti mömelöt tehoavat, ettei joudu paashat housussa siellä seisoskelemaan! Juu, ei mukava aloitus, mutta tarpeellinen. Tästä sen näkee, mitä tietty raaka vihannes aiheuttaa, prle, pitäisi sitä jo vuosien jälkeen uskoa. Mutta kun ei, kun se on muidenkin mielestä niin outoa. Siis se, ettei ihminen muka voi syödä raakaa porkkanaa. Welhotar ei voi, em. syystä.

Herjaamolla tapahtuu ihan hurjia! Yli 70 ihmistä aiotaan yhteissijoittaa pieniin kopperoihin äärimmäisen kauas tapahtumapaikoista. Yhden hengen huoneita riittää vain päällikölle ja avulle. Muut saavat tyytyä olemaan kaksittain, jopa nelittäin tai kuusittain. Tietääkseni työsuojelupuoleen on jo otettu onneksi yhteyttä. Ilmeisesti työkaverit käyvät harvinaisen kuumina ja syystä kyllä. Lisäksi heille on kuulema järjestetty vekkuli inhfotilaisuus Vappuaattona klo 12 – 16; tuota voisi jo sanoa vidhuiluksi! Ei prle, en mene tuonne takaisin, vaikka mikä olisi tai tulisi. Jään mieluummin vaikka työttömäksi. Meno on ihan kahjoa, muutakin epämääräistä puuhastellaan. Voihan villu! No, oma on syynsä, kun eivät vakinaistaneet minua. Olen vapaa kuni lintu (no juu, tuota, drontti?). Jään Varastolle niin pitkäksi aikaa, kun annetaan ja jaksan kestää menoa täällä. Mitäs kestämistä tässä, teen työni ja jos minulle ei vidhuilla, en minäkään ole ilkeä kenellekään. Tosin en ole yltiösosiaalinen enkä välttämättä hauska (kaikkien mielestä, eikö olekin outoa?), mutta sitä ei missään mainittu vaatimuksena. Myöskään pukeutumisesta ei ole huomautettu. Nyt siirryn muuten sitten Polgaransiniseen! Kesä-look siis alkaa, huom. vaan Lumput ja Lureksit!

Onneksi on mukavan lyhyt viikko. Ehdottomasti pitää mennä perjantaiksi töihin, se on jo traditio. Silloin on tod.näk. äärirauhallista, vain työhön innostuneet ja lomilta palaajat ovat paikalla. Sopii minulle siis oikein hyvin. Ei lomaa, ei kiirettä, ei mitään. Töitä tosin voi olla, en yhtään ihmettelisi, vaikka muutama kaveri tulisikin tekemään pois rästihommia juuri tuolloin. Mutta siinä on jotakin viehkoa olla päivä ruutanana kotona ja sitten käydä päivä töissä ja taas olla pari päivää kotona ;D Tämä tykkää kovasti! Vielä kun Belgarionkin on lomilla, toivottavasti ainakin, mikäli ei ole pahasti möhlinyt komennuksiaan...

Hmph, huomenna pitäisi vielä hakea lähikirjastosta jokunen varattu opus. Sitten siirrytäänkin jo tutun ja ihanan Malmin omakirjaston hoteisiin! En minä tuolta oikein mitään uutta ja mukavaa ole löytänyt... ei siellä ole sitä oikeaa henkeä... ei se ole sama, ei! Tosin varaukset kulkevat tuonne huomattavan nopeasti, ehkä siksi, että se on varsinainen pääkirjasto ,D No, se ei tarjonnasta kyllä mitenkään näy. Lähinnä hävetti, kun tarjosivat uutuuksina edellisvuonna ilmestyneitä kirjoja! Pientä rajaa, pliis... Eli kirjastolle arvosanaksi 8, noinkin hyvä vain siksi, että siellä on mahtavat varastot, joista voi myös lainata sekä mikrofilmillä vanhat Hesarit ja Usarit, joista olen usein käynyt etsimässä tiettyjä numeroita. Vinksuna vaan synttärilahjaksi: etsi kirjastosta kaverin syntymäpäivänä ilmestyneen Usarin etusivu (jossa on parhaat mainokset, Hesarissa ei niinkään), kopieeraa se (palvelu ei paljoa maksa), kopioi se sitten vielä vanhan näköiselle paperille ja suurenna A3:ksi, kehystäkin jos rahaa riittää – ainakin erilainen lahja kaverille. Minä olen käyttänyt tätä useamman kerran, kun en ole keksinyt mitään kivaa enkä osaa tehdä itse muuta. Halpaa, jos malttaa pysyä vaihtokehyksissä ja edukkaassa kopiopaperissa. Jos taas haluaa upean version, siihen saa myös uppoamaan rahaa. Mutta moni on kiittänyt ideaa, jaan sen tässä nyt ihan ilmaiseksi! Hah, kästyölokkaajat, mahtinne on uhattuna. Welhotar on jo muotilokissa ja nyt jakelee askartelupaskarteluohjeita sekä kommentteja ruokalokeihin ;D Wau, minähän olenkin monipuolinen ihminen. Auts, sanoinko itseäni peräti ihmiseksi. Rakkaat ystävät, se oli vahinko eikä tule toistumaan. Ymmärrän kyllä asemani, voinko jo poistua takavasemmalle häpeämään?

Kello tulee kohta kolme, taas on onneksi valot samoissa parissa naapurissa kuin aiemminkin. Pitäisiköhän perustaa tänne sellainen Malmin vähäuniset ja –osaiset ry. Voisi sitten valvoa kimpassa, muutoinkin kuin juopotellen ,D Yhdistyksen perustaminenhan on varsin mukavaa puuhaa. Äkkiä siinä saisi jäseniä ja kannatusjäseniä, sitten voisikin jo hakea tukea Rahikselta vaikkapa työntekijän palkkaamiseen. Ja kas, Welhottarella ja kavereilla olisi ihan uusi ja mukava työpaikka. Minä olisin parhaimmillani järjestötyöntekijänä! Mietintämyssyyn siis tämäkin.

---------------------------------



Purrrrrve, kavrut! Mä tiädä, mullakaa oo mikää hyvä olo. Ei oikee maistu heekutkaa, oisko mami tartuttanu ton varpusparve muhun kans. Ei, mull ei oo ykä eikä vaapune, ei vaa heekutkaa oikee maistu. Kaavat vaa pölisee, niit mä nykytän irti hampuleill. Ei oo kivaa semmone, vähä väsyttävääki, niinku. Mutt jos toi hallill on menoss, nii ni mjunuaisii sitte. Niit voi syädä aina ja laittaa jääpakkaseeki. Ett mamiiiiiiih – muitakki mua kanssa. Tai semmone jättipaketti jauhist. Seki ois kliffa. Mä oon vaa goisinu, partsill ja sisäll. Ja syäny kissimuanaa. Eilenkää saanu mitää kunno heekkuu. Tänää on kyll pakko jo, ei kissi pärjää, jos ei saa välill jotai semmost kivempaa muanaa. Mami oli taas levoton yälä, potki ja pönki ja tunki, hyppäs ylös ja takasi. Ei osannu nukkuu. Toisaalta me goisittii eile ainaski kahet päikkärit, oikee kunnoll niinku. Ja mamiki söi jotai omast miälestää ihmiskunnollist, nii ni kattokaas ny kuin siin kävi. Kipee mamiska mulla! Älkää hei uskoko, ett raaka ruaka on terveellist. Paitti siis liha ja fisu. Muust tulee kipeeks... iha varpist, ku mäkää kerta ikinä syä raakan mitää muuta. Ai nii, mami tuleeki vähä aikaisemmi vissiii kotii. Se oiski kiva, must on kiva ku se tulee kaupoil ja rapisuttelee kassei ja sill on kaikkee kivaa, mitä mä voin nuuskutella ja katella. Ihan parasta! Tulis äkkii iltapäivä vaa... päästäisköhä se mua nyt ulos, must tuntuu, ett raitisi ilma tekis gutaa.




Täss jurpo-orja just herätti mutt eli mä en oo ihan täydelline, tsori vaa, leidit. Huamisee.

----------------------------------

Vincentkään ei näytä kauhean pirteältä, voi, minä olen herättänyt kissankin =(

Päivän slogan: Vaakasuora on tehokas asento; mieli lepää ja olokin on rento! (Welhottaren uusi kuntoiluohjelma...)

Päivän biisi: Like A Rolling Stone

Luettua: Michael Ondaatje – Divisadero, visuaalista kerrontaa, ehkä turhankin visuaalista ja täsmällistä. En oikein saanut otetta tästä. Pidin, mutta kuitenkin... Rakkautta, kirjallisuutta, uhkapeliä ja vaeltelua. Nuoruusmuistoja ja ystävyyttä, kohtaloita ja niiden risteämisiä. Suosittelen kielen vuoksi, muuten minä en tästä nyt ihan hirveästi pitänyt. Susan Conant – Hihna kiristyy, koirafaneille kunnon dekkari. Miksi eräs koirakerholainen murhataan ja alaskanmalamuutin papereita ei löydy? Oikea perinteinen dekkari koiramaailmasta, hauska jopa ja ainakin erilainen. Welhotar piti ja suosittaa, ainakin koira- ja dekkarifaneille. Sopiva välipala edellisen jälkeen ,D

                                      

        
                                               ALKAVAA VIIKKOA!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti