perjantai 11. huhtikuuta 2008

ON, KYLLÄ SE ON PERJANTAI


Jupistaan vielä ihan vähän ,D Onneksi on perjantai, tämäkin viikko on ollut äärimmäisen pitkä, väsyttävä, kipeä ja tylsä. Kuten arvasin, eilisestä tuli sellainen pieni hulabaloo, kun P-P palasi kehiin. Paperia kiikutettiin Welhottaren pöydälle ja Welhotar toimi. Toimi niin tehokkaasti taas, että hätinään ehti evästää ja käydä tupakalla.... No juu, on tekemistä, on toki. Sehän on ihan mukavaa, jää Lokistania vähemmälle ja keskitytään ihan työasioihin työpaikalla. Herra Nyrpeäkin oli palannut jostakin, hän ei edes tervehdi – olen liian alhaista kastia. Vai pitäisiköhän minun ilmoittautua ja tehdä kunniaa; Belgarion voisikin siihen opastaa tarkemmin!

Tänään toverin pitäisi tulla pesemään ikkunat. Saisin sitten vähän muutakin järjesteltyä viikonloppuna, jos vain Belgarionkin on lomalla. Asiat vaativat myös hänen läsnäoloaan ja avittamista. Eli kevätsilaus residenssiin ei todellakaan olisi nyt pahaksi. Pyykkikone tulee pyörimään myös koko viikonlopun. Eräs nimeltä mainitsematon, meillä asustava nelijalkainen, kettuuntui jostakin ja taas on merkkauspyykkiä, prle! Onhan tässä taas mennytkin aikaa.... kele, että pisti vihaksi illalla, kun huomasin oudon tuoksahduksen. Merkattu osio oli tietysti tyynyillä ja tällä kertaa pieni, mutta strategisesti hyvin sijoitettu eli mahdollisimman laajasti levinnyt liru. Manasin ja kannoin puolet petivaatteista pyykkikaappiin. Tänään tehdään vielä tod. perusteellinen suihkuttelu karkotussuihkeella. Tosin se ei näköjään auta, jos kettuuntuminen on kovin vahvasti esillä. Silloin vain merkataan, vaikka kuinka olisi feromoneja kehissä!

Eilen olisi pitänyt mennä talohallituksen kokoukseen – en jaksanut. Olisi pitänyt myös viedä edes roskat – en jaksanut sitäkään (siivosin jääkaapin, köh... köhköh). Olisi pitänyt pestä hiukset – en jaksanut, ponnari vedetään tänään siis vain tiukemmalle! Olipa jaksamaton ilta. Särki koipia, vatsa vängerteli jotakin syötyä emmettä vastaan eli oli kaikkinensa oikein epämääräinen ja veemäinen olo fyysisestikin sekä ääretön väsy. Keittelin vanhanaikaista puolukkakiisseliä, sellaista juotavaa mallia sitten. Jospa se vähän avittaisi, teki mieli jotakin sellaista, pikkuisen makeaa ja samalla hapanta, ehehheh. Josta tulikin mieleen, että tekisi myös mieli tyhjentää pää eli vetää pärsheet olalle tässä jonakin viikonloppuna. Sekin asia täytyy suunnitella etukäteen, voi rähmä. Se spontaaniudesta taas tässäkin asiassa.

Vielä tämän päivän kun jaksaisi, ai niin ja illan. Huomenna voisi ottaa vähän rauhallisemmin ja saisi mennä edes uudelleen nukkumaan aamukähmeessä. Taidan mennä tästä lukemaan vielä vähäksi aikaa, onneksi on edes luettavaa.

------------------------------------


Purrrrrrve, kavrut! No joo, tarttee myäntää, ku toi orja siit kerta mäkätti taas. Ihan tosi snadit lirut kävin päästääs. Siis hei, mitäs ei anna mulle mun ruakii tai heekkui, jotai taviskissinmuanaa vaa. Eikä sitäkää heti. Mä kävin siäl lirumas ihan salaa ja nopeest, ku toi duunas jotai tsöges, tiskas tai jotai. Ei se huamannu mitää, mutt vahingos jolisin sitt. Illall, ku se painu kirjan kans sänkyy, se sitt hiffas, ett haisuu. Mä en tajuu, yleesä orja haista mitää tuareena, no nyt haisto! Ja mä olin bases makoilees. Vähäks mä ihmetteli, ku alko kuuluu taas semmost =(#&¤!%#%%%!””! ja sitt tuli tyynyi ja jotai rättei iso kasa peräs kylppärii. Ja vähäks se haukku mua. No joo, enhä mä voinu kiältääkkää, tiätty se olin mä. Mutt ei kai siitt oo nii tarvis suuttuu, enempi mun piti suuttuu, ku ei kerta toimita sillee ku mä haluisin! Nih kerta! Jos mä tahron jotai, ois sillo parempi, ett tapahtuu. Muute mä kyll keksin jotai ja toi merkkaamine on kyll semmone jutska, ett se toimii. Orja taas muistaa muutaman jutskan. Toisaalt, siit tulee mullekki aina harmii. Semmone juttu, ett ei sitä aina uskalla tehrä, joskus vaa. Eikä orja anna sitä helpost anteeks. Samperi, se tiätää, ett se ei oo mikää vahinko vaa ett mä teen sen tahaltee! No, mä sain aamuheekkui ja kaikkee, mutt mull ei puhuta mitää – ei oo kiva (tai sano se mua pissikissiks!). Kyll mä nyt taas yritän olla kiltist, ainaski jonku aikaa. Kaikki toimii sillo yleensä paremmi, jos molemmat on kiltinä. Täss on taas nyt tämmöne fotojutska. Ei toi ottanu ees kuvei, ei jaksunu, ei huvittanu, ei mitää. Vähäks sitäki on ottanu päähä niinku muaki. Onneks se ei kuiteskaa liruta sänkyy, se vast oiski karmeet, hui =O



Ett tämmöne juttu täll kertaa, mä lähden nyt ehdottelee, ett mull annettais kunnon muanaa nyt ja sitt päiväksi viälä. Huamisee! Ai nii – kliffaa viikendii kaikill, jos ette poikkee täällä nii usee...

------------------------------------

Vincent, en tiedä mitä sanoisin, joten nyt en sano enää yhtään mitään.

Päivän slogan: Sen lisäksi, että tunnelin päässä näkyvä valo on sammutettu, on myös juna-aikatauluja muutettu epäsäännöllisemmäksi!

Päivän biisi: Wishful Sinful

Luettua: Esa Salminen – Köyhyyden ammattilainen, haa, tästä Welhotar piti. Kehitysaputyöntekijä kertoo arjestaan romaanin muodossa. Kirjoittaja on itse työskennellyt Afrikassa, joten pohjaa löytyy. Hyvä kuvaus arjen ja ajan käsitteiden muuttumisesta, asioiden tärkeyden suhteista ja ongelmista, joita valkoisella ”rikkaalla” voi olla edessä. Työnteon käsitteistä ja erilaisesta suhtautumisesta viralliseen raportointiin, suunnitelmallisuuteen yleensä sekä Z-tekijästä ;/  Myös kehitysaputoiminnan kritiikkiä, joka on aivan paikallansa! Ihmissuhteiden löyhyydestä ja sitoutumisen pelosta ja/tai mahdottomuudesta. Suosittelen kaikille, myös kehitysaputyössä olleille. Kaikki eivät ehkä allekirjoita kirjan väitteitä, mutta minusta tässä on paljon todenmukaista mukana – sen verran Welhotarkin on asiaa joutunut aikaisemmin seuraamaan. Tämä voisi jopa muuttaa meidän kirjahyllyymme!
            
                                      


                                            PELKKÄÄ PERJANTAITA!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti