sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

ULKONA ON LIIAN KLISEISTÄ..




eli turhan keväisen näköistä, myös pluikasta. Turha siis odottaakaan, että meikäläinen vääntäytyisi tuonne saamaan taas koipensa kipeiksi, hankkimaan vekkuleita mustelmia odottamattomiin paikkoihin taikka ihastelemaan keliä. Fyi fan – jos keli on klisee, minä olen passé! Repikää siis siittä.



Ahittaa, sekä alkava työviikko että kaikki muutkin hommat. Olisi rutosti tekemistä; kirjoitettavaa, pakattavaa ja kaikenmoista muuta pientä. Lisäksi normisöndaagin viidykkeitä eli siivoamista, pakkoruiskua sun muuta, evästen tekoa vaihteeksi. Argh, en minä edes keksi mitään muuta evästä kuin jonkinlaista vihannespataa. Huomiseksi taidan ottaa eiliset wokkijämät ja hämmästytän työtovereita kulinaristisella annillani -> jotakin muuta kuin tavanomaista sekomössöä :O



Tälle viikolle tulossa lisäksi labra keksiviikkona, jep. Nou hätä sen osalta. Samana päivänä olisi myös rutosti postiasioita. Hmph ja joo, taidan samalla hoitaa myös yhden tavisasian kylillä. Ai niin, passin saakin näköjään ällistyttävän nopeasti. Jätin hakemuksen tiistaina ja perjantaina tuli tekstari, että passi on noudettavissa – wau, ne antavat siis minun vielä matkustaa jonnekin *wirn*. Eivät ilmeisestikään tiedä, mitä ovat tekemässä. Sen käyn hakemassa vasta seuraavalla viikolla, tällä viikolla en käytä yhtään tarpeetonta matkaa.



Matkojen kanssa saattaa nimittäin tulla uupelo. Edessä on hemmetin pitkä kuukausi ja olisi kaikennäköistä hoidettavaa, joka vaatii perskohtaista läsnäoloani. Lisäksi tulee se torpan muuttaminen, joka ei todellakaan ole niin yksinkertaista kuin muut luulevat. Ilmoitukset sos.toimistoon ja HMPK:lle tuskin tuottavat tulosta heti ensimmäisellä kerralla enkä minä vieläkään tiedä, mistä pääsee helpoimmin sisään ja mihin takson voi ohjata! Kirottua kerrassaan... sotku tästä tulee, en minä muuta sano.







Tämä vaatii toiset aamukaffet, alkoi rasittaa jo pelkkä ajatuskin kaiken tekemisestä. Ärr-murr!



Päivän slogan: Nopeat elävät, hitaat kuolevat ja tyhmien eväät syödään ensiksi!



Päivän biisi: Love Street


Luettua: Maarit Verronen – Vanhat kuviot, taas helkkarin omelia, älykkäitä, hykerryttäviä novelleja leidiltä. Suositan, itse pidin. Ally Carter – Suloinen huijari, teinariryöväriromanssihömppää eikä vaan nyt oikein toimi. Voisi toimia paaaljonkin nuoremmalla, siis nuorisolla, ehkä... aika soopaa. Åsa Schwarz – Nefilit. Ympäristöaktivisti Nova on liemessä, hänet on selkeästi lavastettu syylliseksi murhaan, entäs kaikk omituiset viittaukset vedenpaisumukseen, jotka hän löytää? Kaikki enkelit eivät ole kilttejä? Ja mitä helkkarissa ovat nefilit? Fiktiota kivasti sekoittava trillleri, joka taatusti löytää lukijansa – suositan... Joel Levy – Myrkky, historia. Tämä on aina kotona tarpeen... aineet, niiden vaikutus ja käyttö sekä lääkkeenä että johonkin muuhun. Kuuluisat myrkyt ja myrkytetyt sekä myrkyttäjät. Tarinoita ja totta. Tämä on sellaista kiva tietää -osastoa, jonka voisi haluta itsellensäkin. Pirkko Vekkeli – Kristiina Halkola, Jos rakastat. Henkilökuva ja muistelmat, mutta jotenkin jää hiukka vaisuiksi. Ei voi mitään, leidi olisi ansainnut paaaaljon parempaa. Omat mielikuvani siis jääkööt päällimmäiseksi ja tätä en halua itsellenikään. Onneksi en. Lukea tämän voi, mutta se siittä. Riitta Lindegren – minä, toimittaja, itse kirjoitettu henkilökuva ja muistelehdinnat. Ei paha, kehuu itseään tietty, mutta ehkä on vähän syytäkin. No, ei aiheuta toimenpiteitä, minä itse pidän elämäkerroista kuitenkin. Anne Swärd – Kesällä kerran. Tekijänsä edellinen suomennos oli parempi, mutta tässäkin on puolensa. Lievästi sairas juttu, kuka teki ja mitä, trillerinomaisia piirteitä. Outous kiinnostaa kyllä... ei paha, mutta tosiaan edellinen oli minusta parempi. Denis Mina – Ampiaiskesä, pidän tekijän kaikista opuksista eikä tämäkään ollut poikkeus. Eräs leidi löytyy murhattuna, mutta miksi? Hänestä alkaa kuitenkin paljastua uusia piirteitä ja joukkoon tuntuu sotkeutuvan yhä enemmän eri ihmisiä eri piireistä. Alex – juttua tutkiva ylikonstaapeli siis – on raskaana ja tämäkin aiheuttaa omia jännitteitään tilanteisiin. Mina tuo jälleen esiin Glasgown kahtiajakoisuuden ja yhteiskuntaluokkien erojen kärjistymisen! Juu, pidin ja suositan. Alice Laplante – Hämärän huoneet, edelleen mitä ovelinta dekkaria. Alzheimeria sairastavan naisen paras ystävä murhataan raa'asti. Hänen mieleensä nousee kuitenkin välillä outoja kuvia asiasta, omastakin käynnistään siellä ja muuta erikoista. Mikä on totuus? Tykkäsin, erikoisempi ote jännäriin ja myös Alzheimeriin! Ja enemmänkin on luettu, osa siellä toisaalla, pysykää siis sivustoilla. Osa on listaamatta, koska en jaksa tarkistaa, mitkä on jo esitelty ja mitkä ei. Olen vaan lukenut – mitäs minä muuta kuin makaan ja luen, tyhmä ja vajaa oudokki vammakko!






POLKA, JOTA AHITTAA JO OIKEIN REILUSTI!




 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti