perjantai 18. lokakuuta 2013

Tasapäistä tallontaa



ja ensilumi eli lumiräntää tuli himppanen jo eilen, puoliltapäivin. Kirjattu! Muuten ei mitään erityisempää. Lyrde pienellä annoksella ei edes väsytä, ehkä himppasen huiputtaa tai sitten ei. Kyseessä voi olla vain reaktio edellisiin rientoihin. Taidan nostaa annosta viikon alussa, kun nyt on varaa - siis materiaalin puolesta.

Belgalle tarjotaan tänään joko pizzaa tahi pizzaa. Toki emmmeet wokkiin ja seljankaankin ovat tarjolla, jos ne ovat mieluisammat. Ans kattoo nyt, laps saa ihan itse valita.

Epätietoisille kanssaeläjille sellainen outo ilmiö, että pykäilen yhtenäistä blögiä tuolla erään Toverin usuttamana. Asia julkistetaan heti sen ollessa näyttö- ja käyttökunnossa *wirn*. Siis kaikki tekstit pitäisi vaan saada haldattua saman nimen alle ja siinä on se pieni ongelma. Kuvia ei ainakaan kaikkia tule, samoin asettelut ovat toistaiseksi päin hevon sitä itteään. Ei vaan jaksa. Ahittaa, sattuu ja särkee. Muuten tämä viikonloppu menee toivottavasti entiseen tapaan eli rauhallisesti, erittäin rauhallisesti.

Tiedoksi myös, että Minni koki elämänsä BB-fiilikset kun töyhtötiainen eksyi parvekkeelle lasien välistä. Olisittepa kuulleet niitä omituisia ääniä, joita neiti päästeli kurkustaan. Onneksi tirppa osasi poistua, kun avasin ruudut ja kissa jäi kirjaimellisesti kirskumaan >o< *Minni-raukka*.

Itse taas opettelen varovasti syömään kitruksia eli mantariineja. Ne menevät alas kiitettävästi, joskin kuoriminen käy hengen päälle himppasen. Hyvejä ovatten, ei siinä mitään. Niitä jopa tekee mieli. Vielä parempia muuten olivat Kuressaare kohuked, noin niinkuin Seekuissa vieraileville -> toffeeversio vei kielen persiiseen :P



Päivän biisi: Asshole

Päivän slogan: Elä menetyksen ja surun kanssa, älä ryve murheissasi. Älä anna vihan hallita itseäsi, keskity siihen, mihin voit vaikuttaa - hyväksy sairaus osaksi kehoasi! *eikä ole omasta päästä*

Luettua: Lauren Beukes - Säkenöivät tytöt. Murhaaja, joka ei voi olla olemassa ja tyttö, joka ei voi olla elossa. Talo, joka on outo. Mysteeri, jonka voi ratkaista! Ei paha, mutta ei nyt niiiiin ihmeellinen kuin kehuttu on. Luettava kuitenkin!  Vikas Swarup - Nuoren naisen koetukset. Aika omela intialaisesta nuoresta naisesta kertova tarina, jossa hieman mystiikkaa ja jännitystä. Eli eräs henkilö asettaa leidille tehtäviä tämän tietämättä, ovatko ne tehtäviä vaiko eikö? Lopputulos on jotakin tai sitten ei. Ei pashempaa kerrontaa, voisin jopa suositella - joku silti himppasen mättää!? Ali Smith - Oli kerran kello nolla. Hillitöntä kielellistä hurjastelua, jossa kääntäjällä on ollut todella hommaa. Tämä ehkä pitäisi tsekata myös alkukielellä, eli pidin ja suositan. Tosin ei ehkä sovi kaikille, ei ainakaan tosikoille :) Terhi Rannela - Punaisten kyynelten talo. Kamputseaa, vankileiriä ja korutonta kerrontaa punakhemrien ajalta ja vuosia sen jälkeen. Kuka on ollut mukana ja kuka ei - miksi? Tätä voisi epäillä dokumentiksi, jollei tietäisi tämäån olevan romaani. Siksipä tämä vähän epäilyttää(kin) - eipä silti, tässäkin jokin kerronnassa tökähtää :( Ritva Kokkola - Kolmas mies... jotenkin kylmäävä tarina, koska tämä voisi olla totta(kin). Ei paha, leidi kehittyy. Tässäkin vielä jokin kerronnassa läimii. Silti ök. Ja jälleen siellä toisaalla on tarjolla kymmenkunta muuta opusta, käykääs tsiigaamassa!


POLKA - KURJUUTTA JA KÖYHYYTTÄ!

8 kommenttia:

  1. Kyllä »yhtenäisblögissä» (siellä toisaalla) ainakin sivupalkin arkistovuodet näyttävät oikeilta, 2006–2013. Sain myös RSS-tilaukseeni parikin pursketta, eli vissiin importtisi kahdesta aiemmasta blogista, Blogger + WP?

    Meikällä lojuupi kaapissa puolisen kiloa silakkaa. Näinköhän ip syntyisi silakkaloora. *SLURPS*

    VastaaPoista
  2. En ole vielä sen ihmeemmin julkistellut, kun röhnään koko ajan siellä jotain ;)
    Pizzat olivat pienet ja jo syöty. Nyt olisi hetelmänälkä, taas.... iso äply? Jottai *koohottaa katsomaan*...

    VastaaPoista
  3. Mä tykkään niistä Karums -suklaa"kohukkeista" aiiivan simona. Niitä lähtee vähintään neljä mukaan aina. :9

    VastaaPoista
  4. Kaikki kohuked on hyviä, nää Saaremaat oli ihan uus tuttavuus -> äärettömän hyvejä :D Ostan seuraavaksi useamman... ööööö... siis tekee mieli jotain, pitäiskö ottaa vähän rahkaa ja mysliä! :(

    VastaaPoista
  5. Kohukkeista en tiedä mutta ostin Liiteristä neljä suklaalevyä ja läjän omenoita joita nyt sitten ährystän *röyh*
    Lätkis on aivan hulluna omenoihin ja käy suorastaan raivopäiseksi jos ei saa siivua silloin tällöin :D

    Neuvoppas viisaana ihmisenä kuinka saisin sen wp:n xml-muodon sellaiseen kuosiin että blogger sen ymmärtäisi sillä yritin tuoda kahdellakin eri tavalla vanhaa blogiani (suoraan) bloggerin puolelle mutta se herjaa koko ajan. Tosin en ole varma onnistuisiko se sillä toisella tavalla (hallintapaneeli - asetukset - muu - tuo blogi) koska kyllä se ilmoituksen mukaan rupesi "kirjoittamaan" mutta siinä kesti niin kauan että ajattelin sen jumittuneen ja stoppasin koko toiminnon. Tuo edellä mainittu konstihan ei tuo kuin tekstit ja kommentit mutta sehän riittäisi kun yritin tuoda niitä muuten valmiina olevaan testiblogiin. Mitä mieltä tuosta vai vaatiiko koodiin puuttumisen?

    VastaaPoista
  6. Sun täytyy mennä ensin vanhaan blogiin ja klikkaa asetuksista muut 'vie blogi'. Tallenna se omalle koneelle, älä avaa. Sitten tulet uudelle blogille ja klikkaa asetuksista muut 'tuo blogi' ja valitse tallentamasi tiedosto. Anna ladata, voit seurata juttujen ja kommenttien lataumista.

    VastaaPoista
  7. Jos on ongelmia edelleen ja em. ei toimi, sieltä vienti (tai tuonti) työkaluista pitäis löytyä blogger-huomautus (WP:n puolella siis). Mulla ei sen jälkeen ollut ongelmia, ensin tökki kun yritin viedä suoraan. Eli siinä siis tallenna työpöydälle ja sitten imuroi tuo bloggeriin. Pitäisi toimia.

    VastaaPoista
  8. Voi kiitos rakkaat ystävät! Oikeesti -tää on hieno homma! <3

    VastaaPoista