perjantai 18. maaliskuuta 2011

ANANASTA AHMI, HOTKAISE PYY...


Ihan pari asiaa on taas tullut näköjään uutisoitua. Asioita, joista meikäläinen ainakin on jaanannut jo pitkään. Eli suomalaisissa on todellakin entisten A- ja B-luokan kansalaisten lisäksi C-luokkaa sekä täysin luokatonta väkeä. Tuloerot ovat tulleet jäädäkseen , sano. Kapitalistit hurraavat, jotkut nostavat käsittämättömiä osinkojaan ja optioitaan... olisi kirveelle töitä! Ananasta ahmi, hotkaise pyy, loppusi porvari lähestyy, sanoi jo Majakovski aikanaan. Postauksen lopussa asiaa jonkin verran käsittelevä kirjavinksu!
 
Vähän edellistä liippaa myös tämä toinen Köyhät kyykkyyn ja rutiköyhät rähmälleen -mentaliteetti eli vuokra-asunnot! Vilkaiskaapas linkkiä, mitä ehkä on tulossa... ei perkele, tässä jo muutenkin maksaa itsensä melkein kipeäksi asuessaan asumisoikeusasunnossa, joita ollaan myös salavihkaa siirtämässä muiden hallintaan tai ainakin vastikkeiden korotus on ollut todella reipasta
. Ai että riipii!


 


Että kaikki olisi myös Varastolla hienosti, meikäläistä on taas rääkätty töillä aivan loppuun asti. Niin loppuun, että iltapäivällä en enää edes nähnyt mitään -> aika hankala tehdä korjauksia tiettyihin asioihin koneella, kun ei vaan näe! Väsy, kipu jne. iskevät silloin jo päälle niin pahasti. Eilen sain myös pahimman koipikipukohtaukset vuosiin, huh! Äkkiä vain koko koipea viillettiin niin, että huuto karkasi. Varovasti venytellen, hissukseen astellen pääsin siitä vähän eroon. Sen jälkeen koipi on edelleen omituinen, kylmä hiki valui ja koko illanhan tuo tuntui edelleen omalaatuiselta, taas. Tarttis varmaan ottaa ylimääräinen Burana *kiroilee*! Kiroilin kyllä töissäkin ääneensä, koska se oli taas yhtä juoksua ulostimelta toiselle ja taas takaisin. Ylimääräistä paashaakin tuli tehtyä. Prletto, infosin kyllä asiasta eli ei kuulu minulle, ei tod. On hyvinkin ylempien tahojen asia hoitaa omat työnsä eikä teettää niitä meillä – samaa sanoi kollega, jolla sama taho yritti teettää toista omaa hommaansa. Mehän emme mene retkuun, emme!
 
Näiden ajankohtaisten asioiden (Jaappanista en jaksa enää edes puhua, Suomessahan kaikki on niin turvallista, Suomi-ilmiö nääs) lisäksi voisin kertoa jotain vähän kivempaa, kerrankin. Juu, älkää nyt hämmästykö säikähtäin. Welhotar saa taas! Tällä kertaa vieraan :O Toveritar R. on tulossa kylään ja lupautui mukaan jopa roudausretkelle ;D Oikein mukavaa, tämä tykkää... Tarkoituksena on tietysti jälleen kerran saattaa maailma oikeaan järjestykseen ja tolallensa, laittaa vaan kaikki asiat kohdallensa. Piste. Lisäksi harrastaa syömistä sekä vähäsen juomista. Mahdollisesti harrastan myös yrttien tutkimista sekä tutustumista niihin lähemmin *kikattelee itseksensä* termillä ”mukava”. Tämä tykkää yrteistä kovasti! 


 
Päivän biisi: Vanha nainen hunningolla 


 


 


 


 


Päivän slogan: Keskeiset ideologiset periaatteet osoittavat, että vastaus kysymykseen ratkaisee ongelmia tutkittaessa organisaation sisäisiä ratkaisumalleja...


 


Luettua: David Foenkinos – Nainen, jonka nimi on Nathalie. Omalaatuinen, dramaattinen, runollinen, hauska ja daideellinen romaani. Toimii monella eri tasolla, erikoislaatuinen. Voipi olla elämys tai sitten ei pidä ollenkaan. Suosittelen varauksella, linksu kannattaa katsastaa ensin! Esko Seppänen – Oma pääoma, jonkinmoinen muistelmateoksen tapainen. Onneksi vaan vähän. Minä arvostin ja pidin kovasti tästä opuksesta. Mies nostaa esiin Suomen politiikkaa, talouspolitiikkaa sekä kokemuksia eduskunnasta ja Vasemmistoliitosta. Huutia saa kapitalismi, globalisaatio ja markkinavoimat! Erityisesti olin mielissäni EU-osiosta ja siitä, miten meitäkin on pissitetty asioissa (ainakin hänen mielestään), minä komppaan kovasti.  Suositan jokaiselle, jota vähänkään kiinnostaa EU:n toimet ja vallankäyttö, rahojen ja tukien jakelu sekä NATO-kysymys ja paljon muuta. Arvostan myös loppua, joka on hyvin henkilökohtainen... ja jätänkin sen teille itsellenne luettavaksi. Eli – lukekaa ihmeessä, jos kantti kestää. Paras lukea ennen vaaleja vielä, itse kiikutan tämän tänään takaisin kirjastoon ja taidan hankkia vielä itselleni. Vähän kirjoitustyylissä on sellaista, joka voisi jäädä väliin. Asiaa on kuitenkin paljon ja se on tanakkaa tavaraa, joten tässä se on – kevään parhaimpia tietopuolisia opuksia, ziitosta vaan! Annakaisa Iivari – Tyttöministeri. Romaani siitä, miten opettaja ikäänkuin vahingossa pääsee eduskuntaan ja nousee ministeriksi sekä miten häntä kohdellaan tilanteessa kuin tilanteessa. Miten lopulta käy asioihin ja ihmisiin uskovan tavallisen ihmisen, kun hän päätyy itse politiikan ammattilaiseksi? Hiukan hömpähtävä ja epäuskottava tarina, mutta pohjimmiltaan tässä on ripaus totuuttakin – eräässä mielessä. Kepoisan kevätlukemisen tarpeessa oleville! Ja osa on mainitsematta, halusin vain listata nämä ennen palauttamista. Eipäs, viimeinen tulee myös muualle... Ja postista tui ISO PINO lisää opuksia *hrhrhrh ja kiva joo*! Alkaisikohan sekin jo vähän ahistaa, ei sentään :DDD


 


 


 


 


 


TÄNÄÄN POLKA HEITTÄÄ VAPAALLE, JOS USKALTAA – puolet noitapiiriä koossa!


 


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti