keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

RAPOTUSTA LEKURITOIMISTA JA KIRJOISTA


 


 
Niin, että sitä rapotusta siellä odotellaan. Toki tulee, selvä pyi. Eli, lievästi kuitenkin oudohko hyyppä, mutta mahdollisesti kehityskelpoinen. Määräsi oik. olkapään ja lisäksi kaularangan rtg:n noin niinkuin aluksi. Jalkoihin ei ehtinyt paneutua. Samalla uusi repsuja sekä määräsi Buranaa *voi huokaus*, Sirkat muutti 6 mg:n retardiksi, josko se relaisi niin, että saisi edes paremmin nukuttua. Ei nyt ihan määrättynä, mutta vinguttuani tarpeeksi annoin itse itselleni ainakin luvan kokeilla codien nostoa illalla. Hänen mielestään codeista tulee tokkuraan – tuota noin, tämä on taas tätä. Siis minullahan suuri osa lääkkeistä käyttäytyy päinvastoin kuin normi-ihmisillä. Codeja en ole illalla ottanut ollenkaan, eilen otin yhden ja tuntuihan se   vähän paremmin vastaavan illan tarpeita, kaksi taitaisi olla paree. Yöstä en osaa sanoa, koska en pääse apteekkiin hakemaan uusia Sirkkoja kuin joskus myöhemmin.


 


No, kyllä hän oikeasti tuntui jopa suhtautuvan asiaan niin, että kipuja on. Toisaalta, hänen mielestään fibroon ja nivelrikkoon ei kuole. Minä en olisi siitäkään niin kovin varma. Lisäksi hän ihmetteli kovasti, kun kieltäydyin ehdottomasti leikkauksista, mikäli niitä ei tehdä hengen pelastamiseksi jossakin tilanteessa. Tämähän lienee teille jo vanha juttu, että minua ei siis leikata minkään asian takia, mikäli voi valita muun vaihtoehdon. Toisekseen hän ihmetteli, miksen halua fysioterapiaa *huokaus taas*. Voi kun tietäisi, yritin kertoa, ei oikein onnistu. Minkä en enää siedä sitä asennetta, joka huokuu jokaisesta tapaamasti fyssasta -> läski, ei liiku, oma vika... pirulauta. Minä olen siinä kunnossa ja myös jo siinä iässä, että minun ei tarvitse kuunnella vittuiluja päin naamaa! Toisekseen, minä en enää kestä fyysistä kosketusta – tämä voi kuulostaa oudolta, mutta näin vaan on. Joku varmasti tietää tämän,  jopa suihku sattuu! Lisäksi en halua mihinkään kuntoutukseen / vertaistukiryhmään! Olen niin sosiaalisesti rajoitteinen, epäkelpo tapaus, että en osallistuisi mihinkään tai alkaisin käyttäytyä äärimmäisen huonosti. Parempi siis, että nekin paikat saa joku, joka todella on sen tarpeessa ja haluaa moiseen osallistua – minä en, oikeasti. En kestäisi viikkoa missään pakotetussa ohjelmassa liikuntoineen, luentoineen, hauskoine leikkeineen, jäks. En osallistuisi mihinkään, en varmasti!


 


Täyttämistäni läystäkkeistä ilmeisesti oli apua, toivon. Kuten sanoinkin jo aikaisemmin, BDI ja MBI ovat samaa tasoa eli kohtuullisen korkeat. Jos sen tässä nyt kertoisi, niin kyllähän pikatestit kaikki täyttävät reilun masennuksen tuntomerkit. En minä ole masentunut, minua vaan vituttaa suunnattomasti! Pähkiköön itse, tiedän, että vastaukset ovat hauskasti ristiriitaisia, mutta niin olen minäkin ja minun elämäni... Toisaalta, keskustelussa mainittiin myös *ja tämän minä kuiskaan* osa-aikainen sellainen mahdollisuus, josta ei vielä sen enempää puhuta. Ei siitä varmaan mitään tule, ei ainakaan hetikohta tänä vuonnakaan. Mutta jos vielä joskus... edes. Saahan sitä toivoa, vaikka en suunnittelekaan elämääni kuin päivän kerrallaan.


 


Että tämä eilisestä Arvaustalosta. Toivottavasti leidi ei etsi tätä lokia, tai jos etsiikin, tässähän sitä on potilaskertomusta ihan tarpeeksi asti *ehheheeeeh*.


 


Varastollakin oli kohtuukiireistä, mutta silti sain pöydän tyhjättyä ennen lähtöä. Se on jotenkin meikäläiselle pakkomielle eli mieluummin kaikki pois – ei se mitään, jos jotakin selkeää ja reilua ei-kiireellistä jää. Mutta parempi vielä, jos ei yhtään mitään. Tiedän, että siellä on aamulla pari-kolme pinoa odottamassa. Minä näin, mitä tehtiin... Se on jännä tapa joillakin viedä työt odottamaan laatikoihin aina kun olen syömässä tai lähtenyt kotoon. Kollegalla on samanlaisia kokemuksia ,D Pelkäävätköhän ne oikeasti meitä vai onko heidän mielestään niin helpompi toimia :/  Toisaalta, on sekin parempi, kuin heittää paperit eteen kuin koiralle. Niin tekee talossa jokunen tyyppi – palautamme paperit samalla tavalla *esto kolaa*.


 


 


 


 


 


Päivän biisi: Jeesukseksi ristille, linkki vie juutuupiin ja sitten kääntäkääs nupit sopivasti kaakkoon :D
 
Päivän slogan: When I’m good, I’m good. When I’m bad, I’m really good...


 


Luettua: Robert Goolrick – Luotettava vaimo, merkillisen luettava tarina 1900-luvun alun Amerikasta, uudesta vaimosta, kuolleesta äidistä ja lähteneestä pojasta. Kaikkeen kietoutuu myös väkivaltaa, uskottomuutta, köyhyyttä, huoraamista ja murha. Omela juttu, puolihömpän kavereille, jännäriksi tästä ei oikein ole. Tunnelmat kuitenkin vinkeästi kohdallansa. Heikki Kaaranen – eID  , miten terrorismi muka liittyisi  Suomeen, kuinka kansa pakotetaan ottamaan elektroninen henkilökortti, joka toimisi myös maksukorttina ja miten tähän lomittuu EU:n laajeneminen... Tarina on vähän kökkö kokonaisuudessaan, eli se ei meikäläiseen oikein vetoa salamyhkäisine SUPO:n psykologeineen ja hänen suhteineen. Sen sijaan idea eli miten kansalaisia voidaan kokonaisvaltaisesti vahtia & valvoja sekä erilaisia tietoja käyttää hyväksi ym. on erinomainen, samoin EU:n tavoitteet, poliittiset ongelmat ja kytkykaupat sun muut kähminnät. Eli pohja kiinnostaa ja kannattaisi lukaistakin, jos on kiinnostunut näistä asioista, tämä voisi olla jopa tulevaisuutta. Jännärinä ei oikein toimi, valitan.  Simon Lelic – Katkeamispiste, koulusurmia tarjolla, mutta tällä kertaa tausta on hieman poikkeuksellinen! Opettajaa kiusataan, oppilasta kiusataan, kuolemia seuraa. Kuka tai ketkä ovat vastuussa, koska tekijät tiedetään. Koulu, vanhemmat vai jokainen vastatkoon vain itsestään? Erinomainen opus lajissaan, asettaa kysymyksiä mietittäväksi kaikille, etenkin vanhemmille ja opettajille, mikä ettei myös nuorisolle itselleen... itse asiassa jokaiselle ihmiselle. Suositan! Anneli Vainio – Kastanjavuorten kylä, Elämää Etelä-Ranskassa. Tämä on Ihan kiva lukea –kirjoja. Ties kuinka mones samasta aiheesta, lähes samalla otteella kirjoitettu opus. Vanha linna / talo, jota remonteerataan, miten kylässä eletään, syödään, juodaan, juhlitaan jne. Tässä nyt tavallista enemmän sitten puutarhanhoitoa. Jos tällaisista pitää, ok. Mutta oikeasti, näitä on tusinoittain jo ennestään julkaistuna eikä tämä tarjoa ainakaan mitään poikkeavaa näkökulmaa aiheeseeen! Reissukirjana käypäinen. Juhani Heinola – Lapua 13.4.1976, dokumentti tai muistelmateos Lapuan patruunatehtaan räjähdyksestä, suuronnettomuudesta. Ikävä kyllä, ei oikein vavahduta. Ehkä tämä on tarkoitettu enemmän läheisille ja / tai asiaan jotenkin liittyville henkilöille muistokirjaksi. Ei tarjoa mitään uutta, odotin hieman tarkempaa raportointia. Tässä nyt mennään uskislinjoille ja puhutaan menehtyneistä kauniisti ja säälien... Olisi ollut fiksua kertoa enemmän esim. orpojen nykytilanteesta, nyt tässä vain yksi (tietysti paras) esimerkki. Ehkä kaikki eivät ole selvinneet asiasta hyvin? Ehkä kaikki eivät ole saaneet korvauksia ja tukia, ehkä joku on vieläkin katkera jostakin jne. Lapuallehan tämä on taas mainosta. Ja garmiwa panovehreä oli eksynyt yhteen kuvatekstiin! En suosita. Rick Riordan – Punainen pyramidi, Kanen aikakirjat, 1. osa. Kas, tämä olikin enempi nuorisokirja, mutta kohtuuvinkeää fantasiaa. Jos pitää vanhoista egyptiläisistä myyteistä ja yleensä on kiinnostunut aiheesta, tämä osuu taatusti. Toimintaa, taikoja ja vanhoja jumalia... sekä sisko ja veli, jotka ovat faaraoiden sukua. Tästä on keitetty hyvä soppa! Nuoriso taatusti imaisee tämän ja kinuaa vielä lisää, minäkin pidin, kohtuullisesti. Ja vielä jätin kirjoja listamatta, piruuttani tietty – menen etsimään jotakin makeaa *taateleita*.


 


 


 


KEKSIVIIKKONA EI SAA SYÖDÄ ENÄÄ KEKSEJÄ, EIHÄN?


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti