perjantai 11. maaliskuuta 2011

MIKSI TÖISSÄ TEHDÄÄN VAAN TÖITÄ :O


 


Voi kun vielä tämän päivän jaksaisi – mistä ihmeestä noita hommia riittääkin taas tällä viikolla aivan hitonmoisesti :o Mitään muuta ehdi töissä tehdä. Vain töitä. Epäreilua. Pitäisi pystyä ja ehtiä myös viihdyttämään itseään rauhassa netin parissa, tekemään jokusen oman homman jne. Nyt ei, raataa vain työ-työtä palkkansa eteen.  Palkan, joka valtionapuna tipahtaa taas tilille (vasta) tiistaina ja on jo nyt lähes kulutettu loppuun eli laskut laitettu maksuun jne.


 


Eli kiirettä on pitänyt -> Welhotarta on särkenyt. Eilen jo iltapäivästä kävelin pitkin seiniä varo-varo-vasti myös Varastolla. Koivet eivät edelleenkään pidä olostaan yhtään. Kipua ja niljahduksia, särkyä, jomotusta, puikottelua, viiltelyä. Lievää turvotusta taas vasemmassa koivessa, ei kuitenkaan niin pahana kuin viime viikolla. No, ”pääsen” Arvaustaloon tiistaina. Ans kattoo sitten. Ilmineerasin jo lekurillekin, että tulossa ollaan. Että voisi jo hyvissä ajoin tutustua paperisiin potilasasiakirjoihin sekä aikaisempaan koneella olevaan versioon. Varsin kiltillä, mutta armottomalla otteella tämäkin tuli taas kerrottua, ähh.


 


Kotoon päästyä sain eväkset tehtyä, ruiskussa käytyä ja salaattini ahmaistua. Sitten tuli aivan järjettömän kylmä. Täällä on muuten oikeasti kylmä, on. Menin peiton alle talvitakki päällä lämmittelemään ja sammahdin horrokseen ainakin tunniksi. Olen aivan järjettömän väsy eikä mikään auta. No, kai sitä väsyttää, kun yhtenäistä unta on aivan liian vähän tarjolla. Ja kun uudelleen nukuttaisi, pitääkin jo olla menossa töihin. Niin epistä, sanon minä jälleen kerran!


 


Ei, minä en aio tänäänkään kertoa yhtään mitään kivaa / reipasta / radikaalia / huvittavaa / järkevää / mietityttävää. Minua väsyttää, särkee ja pelottaa. Pelottaa iltapäivän roudausreissu. Olisi niin paljon tuotavaa enkä minä tajua, miten minä muka saan kaiken kannettua. En edes tiedä, miten saan osan nostettua ostoskärreihin ja kärreistä pois. Selkä on viime aikoina alkanut svinduilemaan kaikenlaisten nostojen ja seisomisten ym. jälkeen – oikein pahasti nimittäin.


 


Sen minä vaan sanon, että jos ja kun pääsen kunnialla kotoon, minä keitän oikein jumaleissönin vaffat kaffet sekä nautin jotakin herkkua! Nih kerta, minä olen sen arvoinen. Aivan varmasti! Tiedän, että tulen olemaan aivan loppurättipuhki enkä pysty kävelemään taas illalla mihinkään. Onneksi on potta sängyn vieressä...


 


No, muille parempaa päivää! Tavan mukaan tarvitaan saavillinen kaffetta ja kapallinen mömelöitä, että pääsisi edes työnsä ääreen, voihan vee.


 


 


 


 


POLKA – KIPEÄ, MUTTA SAIRAS JA RAIHNAINEN!


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti