sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

ANKEAN PÄIVÄN TYLSÄMIELINEN RAPOTUS


 


Tylsä päivä, taas. Eilinen meni lötköttäessä ja ottaessa lisätirsoja, illalla. Sain sentään nukuttua yön, mutta heräsin taas kolmen tienoolla sietämättömään jomotukseen, kolotukseen ja juilintaan. Tosin lisäcodeja en ottanut, arvelin myöhennettyjen päiväcodien vaikuttavan. Eivät vaikuttaneet, äsh. Eli tänään koko satsi, jospa menisi vielä aikaisemmin goisimaan...


 


Aamulla otin kuitenkin uusiotirsat. Kissakin kun halusi aamumuonat ja kakkispurujen tyhjennyksen. Pari tuntia sain uinuttua, ei enää nukuttanut. Nyt vaan väsyttää ja särkee. Ei jaksa, ei tahdo, mutta on pakko. Normisunnuntain puuhat on laitettava alulle; ruokaa, imureerausta, vaatteiden katsastusta. Argh.


 


Eli ei mitään kerrottavaa, ei. Sen verran, että pyysin Arvaustalon omisarvikselta rtg-lähetteet myös paperisina, viimeksi kun he ”eivät huomanneet” mukana olevan kaksi lähetettä – ne tulivat perstaina. Josko ensi viikolla voisi jonakin päivänä lounasaikaan käväistä Kanpissa röntgattavana. Hitsi, siihenkin kuluu taas kaksi matkaa. Ei tykkää, ei. Mutta pakko kai se on.


 


Minä tässä menen juomaan toiset aamukaffet, josko piristyisi sen verran, että saisi edes jotakin muutakin aikaiseksi kuin luettua muutaman kirjan *nolo wirn*.


 


 


 


 


TYHJÄN TYHMÄÄ SUNNUNTAITA VAAN MUILLEKIN!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti