lauantai 1. maaliskuuta 2008

WELHOTTARELLA ON LUNSSA, ÄÄNIKIN ON POISSA


Welhotar on alkavassa lunssassa. Päätä särkee, nuhattaa, ei kiva eikä mukava. Tulin eilen suoraan kotiin ja kömmin sänkyyn nukkumaan. Eihän se auta, mutta on mukavampaa. Onneksi Belgarion tulee tänään, saan haettua kirjoja ja vähän ruokaa. Lupasin tehdä jotakin herkkua hänelle, itselle ei oikein maistu. Luultavasti. Väsyttää ja kututtaa.

Lisäksi tietysi särkee ja täpöllä. Suurimpana syynä se, että Varastolla niittasin ja alleviivasin huolekkaasti ja kopieerasin innolla. Eli yhtä matalalentoa näillä koivilla. Kun tekee vajaan päivän, sen aikana pitäisi ehtiä tehdä normipäivän työt – tietysti. Joku kävi kettuilemassa, että voisin hallita Lotusta paremmin! Ehdotin, että toki, jos koulutusta järjestettäisiin. Minä nyt en vain usko, että missään enää on Lotus Word Pro:n jatkokursseja *virn*. Voisin toki opetella ne jipot, joita tarvitaan, mutta millä ihmeen ajalla. Kotikoneelle en sitä ohjelmaa ainakaan halua, se on varma. Voipi olla, että Welhottaren ura Varastossa loppuu erinomaisen lyhyeen. Nimittäin siellä ei ole ollut ketään uutta toimistorottaa vuosikausiin. Ilmeisesti väki odottaa, että hallinnon ulkopuoleltakin tuleva tietää kaikki salat jo etukäteen. Nimittäin edeltäjäni oli otettu hallinnon sisältä... Että sellainen tapaus. Hänhän toki jo tiesi kaiken – myös alleviivauksista ja niittauksista =E

Anteeksi tämä asian toistelu, tämä vaivaa minua tosissaan! En ole törmännyt kohta 30 v:een tällaiseen työpaikkaan, nipo-nöpötykseen enkä vastaavaan. Olen sentään ollut aika monessa paikassa töissä. Josta tuli mieleen – Herjaamon Isosta talosta pyydettiin eilen keikalle. Oli pakko kieltäytyä, on niin kipeä olo. Muuten olisin taatusti mennytkin, ihan periaatteessa.

Eli, täällä ei edelleenkään ole mitään järkevää tarinoitavaa tai kerrottavaa. Täytyy nyt viikonlopun aikana yrittää parannella itseään.

----------------------------------------



Purrrrrmenta, kavrut! Nonnih, nyt orja sitt pärskii ja puhuu omituisell äänell. Välill ei onneks tuu ääntä ollenkaa, se on kyll hyvä. Ei sillo jaksa narista mulle. Vaiks nyt mä oon ollu kyll kilti, mitä nyt pummin jotai hyvää koko ajan. Mami ihmettelee, ku mulle kelpais taas kaikki, mitä jääkkärist löytyy. Vissii toi alkava kevät iskee, meinaan. Ett tekee miäli kaikkee hulluu, tai siis juu tekee miäli, mutt en sitt syä kuiteskaa. No nii, nyt se kävi välill sentää laittaa kissinmuanaa. Mulle pitää taas tuada purui ja napikoit, nii ja tavisruakaa, mamiiiiiiiih!!! Ku käyt kaupoill, muistakki sitte... Mmmm, Poika on tulos käymää, kiva. Mä saan olla taas sen kaa koko päivän, loikoo sen viakus ja se on mulle viälä kiltimpi ku mami. Se ei koskaa, ikinä oo sanonu mulle pahasti. En mä kyll oo sitä purettanu-raapinukkaa, nih. Ku se kerta on Poika ja sill on se ihana Reppu ja Stiflat, nii ei semmosell voi olla muuta ku kilti. Eiks vaa? Ja ku se kantaa kaikki taravat aina mulle. Ihan mua varten. Kaikki on mua varten. Ku mä oon niin fiksu ja filmaattine, kerta. Mä oon oikee onnenkissi! Ja hei, mull on taas uus lelu, semmone omituine monivärine justka, ku rapisee sisält, ku sitä heittelee. Se ei oo hiirulo, niinku. Se ei oo kai oikeestaa mikää, silmät sill on, ja monta värii. Ja sisäll jotai rapinaa. Mutt sitäki voi kurmuuttaa kunnolla. Mull alkaa olla jo hyvä varasto lelui. Katotaas, ei mami varpisti jaksu nyt ettii, ett vois ottaa niist foton. Mä käyn kysyys... Joo hei, lupas se ottaa foton, täss se on:



Täss on mun suurin osa leluist, mitä nyt löyty. Siitt puuttuu nyt kaks hiiruloo, sitt noit punasii mylpyröit on tosi monta, ainaski neljä tai viis. Sitt on semmosii erilaisii juttui, ku mami joskus väsää. Niinku laatiko ja siihen papruu tai jotai. Nyt just ei oo laatikkoo. Näill mä sitt leikin ja partsill viälä on semmone iso oksa, jota mä käyn joskus vähä heiluttelees. Ja sitt on tiätty mami >o< Mutt hei, mä meen nyt skruudaan ja sitt goisiin vähä. Kliffaa löördaagii kaikill – huamisee!

--------------------------------------

Vincent on alkanut oppia leikkimään. Tänne tullessa leikkiminen oli outo asia, piti härnätä erikseen kaikin tavoin ottamaan vähän tassulla kiinni ja kurmuuttamaan mylpyröitä. Ajatelkaa, kissan pitää opetella (varmaan uudestaan) leikkimään ja luottamaan siihen, että joka päivä on ruokaa ja oma lämmin peti ja omasta mielestään kiva mami...

Tällä kertaa ei olekaan päivän slogania vaan päivän runo, eli Tommylta ajat sitten tullut perjantairuno. Erinomaisen hyvä, mielestäni:

Voiton päivä

Sinä päivänä
kun vihan kehä murtuu
vihan painosta
Sillä siitä viha murtuu,
omasta painostaan, vihasta
Sinä päivänä hellyyden voimaa
ei enää
pidättele mikään

- Tommy Tabermann –


Päivän biisi:

Luettua: Marja Toivio – Suljettu ovi, romaani tosi-tv:stä ja tosielämästä. Melko raaka, päällekäyvä tarina siitä, mitä tv-toimittaja voi saada aikaan yrittäessään puhua rakkaussuhteensa ja tämän mielenterveysongelmista kärsivän siskon mukaan ohjelmaansa. Lopulta tämä onnistuukin ja tilanne karkaa käsistä ,> Aika asiallista tarinaa mielenterveyspuolesta, vaikka pääosassa onkin toki toimittaja ja hänen tuntemuksensa. Minua kiinnosti enemmän siskon reaktiot, jotka tuntuivat kuvatussa maailmassa varsin radikaaleilta ja terveiltä *virn*. Eli, en mene kehumaan opusta, mutta kyllä tämän lukea voi. Eli ei paha kuitenkaan. Arvionihan edelleenkin ovat, kuten tiedätte, täysin omiani eivätkä suurta totuutta! Emma Å – Musta, mustempi, punainen, tästä Welhotar piti! Kieron mukava, kompakti kertomus sisaruksista ja avioliitoista saman miehen kanssa. Kuolemasta, surusta, tulipalosta ja liikenneonnettomuudesta. Kuitenkin joku koko ajan on tietoinen siitä, miten asiat saadaan kuntoon esim. muutaman murhan avulla. Oikein viihdyttävä, taidokas ja luettava rikosromaani, suosittelen kaikille. Tämä kyllä veti minutkin mukaansa, en malttanut oikein lopettaa lukemista kesken! Tämän vuoden alun parhaimpia kotimaisia, ehdottomasti. Lotta Lundberg – Klovnin kyyneleet, romaani siitä, miten sirkuksesta eronneet kääpiöt (anteeksi, siis lilliputit) lähtevät Amerikasta Saksaan keskelle natsien nousukautta. Tarkoituksena päästä seurueena Ruotsiin ja Gröna Lundiin. Kirja on vielä vähän kesken... Erinomaista kerrontaa, Lundberg osaa kirjoittaa viiltävän koskettavasti ja todenmukaisesti. Mukana aika kammottaviakin episodeja siitä, miten erilaisuutta kohdellaan ja käsitellään. Juuri nyt kirjassa etsitään isompaa seuruetta kokooon Saksassa lähdön edellä, tilanne vaikuttaa hankalalta. Natsit pahoinpitelevät muitakin ihmisiä, rotuoppia pannaan täytäntöön ja eläintarhassa on oma osastonsa villeille alkuasukkaille... Lähdenkin jatkamaan lukemista, että pääsen palauttamaan kirjan tänään. Tulen suosittelemaan tätä varmasti, nyt pitää vain päästä lukemaan, äkkiä!


                                 

                               LAISKAA LAUANTAITA!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti