perjantai 28. maaliskuuta 2008

EHDOTTOMAN TARPEETON VALITUS- & VÄNINÄPÄIVITYS JÄLLEEN


Nyt ketuttaisi oikein kunnolla, onneksi on kuitenkin perjantai. Ketutus siis laimenee vain keskivahvaksi. Minen jaksa, prle. Miksi minun pitäisi jatkuvasti selittää Varastolla mm. sitä, että olen saanut luvan käyttää omaa rintteriä... Juu, siis ihan totta. Hra P. ihmetteli kovasti eilen, miksi minä saan tehdä niin, kun muut eivät. En edes viitsinyt alkaa selittää, että ihan P-P:n luvalla, ettei tarvitsisi jokaista lehdykkää varten kävellä puoli kilometriä. Että olen raukka koipivammainen, joka armosta on päässyt tänne töihin ja saa tehdä jotakin tällaista poikkeavaa. Koivet ovat täpökipeät, erinomaisen viiltävän särkevät ja juilivat. Eilen jo hoipertelin ja sain kivoja kipukohtauksia Varaston piiitkillä käytävillä. Nukuttua en saanut taaskaan kunnolla. Ai että mättää! Eikä tähän auta mikään, huomennakin pitäisi vielä jaksaa kylille. Pakko.

Sentään eilenkin töissä oli huolehdittu siitä, että ei turhaa luppoaikaa juuri jäänyt. Hätinään ehdin käydä lukemassa muutaman lokin ja sähköpostin. Sen verran kiirusta piti. Lisäksi soittelin pariin avoinna olevaan työpaikkaan. Toisaalta eilen olin taas sillä tuulella, että voisin kesällä jättäytyä vaikka tuulten huuhtomaksi. Ei paljon kiinnostanut ajatus taas uudesta paikasta. Muistin nimittäin, että pahempaankin paikkaan voisi, siis voisi, todella päätyä. Kamala ajatus ja tulevaisuudenkuva!

Jos ei tarvisisi aamuisin vääntäytyä töihin, voisi mennä uudelleen nukkumaan muutaman tunnin päästä ja saada edes kertaalleen riittävästi unta. Uni alkaa taas olla hakusessa. En tiedä, johtuuko se pelkästään säryistä vai muistaako armas alitajuntani sen, että maanantaina olisi katkon paikka hommissa... Tosin minullehan on luvattu ne jatkot, mutta silti. Mikään ei ole minulle varmaa, ennenkuin olen tiistai-aamuna kustannuspaikalla normaalisti. Maanantaina täytyy pitää vielä puoli päivää vapaata, en usko, että P-P muistaa edes sitä. Häntä eivät hetkauta meikäläisten tarpeet, kunhan vain hommat on tehty hänen ohjeittensa, toiveittensa ja päsmäröintinsä mukaan. Mutta, kuten sanottua, pitää muistaa, että pahemminkin voisi olla – voisi olla vaikka imatralainen poliisi (ziitos, Freukkarit!). On se hyvä, ettei lehmät lennä...

Lisäksi eilen kaikki yrittivät hyötyä minusta; Hörhö soitteli kahteenkin kertaan siinä kunnossa, että tuskin sai sanaa suustaan. Rahaa olisi pitänyt olla, pientä avaraa. Ilmoitin, kuten totuus onkin, että korttini ei toiminut – rahaa ei ole. Lisäksi leidi duunista haki vielä lisäavaraa, annoin vähän ja kerroin saman jutun. No, hän lupasi maksaa ma takaisin. Toivottavasti! Suoraan sanoen vedhutti. Kukaan muu ei välittänyt soittaa tai käydä juttelemassa, minä olen siis olemassa vain jonkunlaisena korottomana pankkiiriliikkeenä. Juu, ja minullahan sitä rahaa on, prle! No, sattui olemaan jokunen kymppi, kun jo ennen päästäistä kävin automaatilla. Epäilin näet jo silloin tuota Sampopankin rojektia. Pärsheelleenhän se meni eikä toimi ilmeisesti vieläkään kunnolla.

Silti odotan viikonloppua. Pääsen kirjastoon ja kaupoille, toivottavasti Belgarion mukana. Saan ottaa päikkäreitä vaikka kahden päivän ajan. Toivottavasti saisi jotakin irti myös itsestään eli pari hommaa hoidettua kotona. Ketuttaa sekin, että kaikki pitää suunnitella ajoissa etukäteen. Enkä voi pyytää apuja mistä ja milloin tahansa. Villut vaan kaikille ja kaikelle. Jospa jättäisi asiat sikseen ja vetäisi kunnon perskännit. Alan kohta olla sellaisen pään tyhjennyksen tarpeessa, että tässä ei muu auta.

En minä jaksa tämän enempää – vain aamulla väkisin töihin, iltapäivällä takaisin. Illalla olen täysin poikki, eilenkään en edes avannut konetta. Kaaduin sänkyyn kirjan kanssa. Väkisin käytin puoli tuntia eväksiin ja tiskeihin, siis vain ehdottoman pakolliset toimet. Että tämä tällä kertaa taas tästä päivityksestä. Ei muuta. Vain valitusta ja ketutusta – menkää pois, täällä ei ole mitään sen kummempaa mielenkiintoista, järkevää, perusteltuja mielipiteitä, juoruja tms. Tämä on Welhottaren väninä-ketutus-paskaloki!

--------------------------------------


Purrrrrrrrrrrrve, kavrut! Joo, eipä oo orja ny parhaimmillaa. Munki kans haasto eile melkee riitaa. Mä kun en suastunu syämää kissinmuanaa, ku se itte teki eväksii. Mäki oisi halunnu, mutt ku ei kuulemma riittäny! Mitä se semmone o, ett kissill ei muka riitä? Siis ihan on outoo. Ja sitt se ei halunnu mua taaskaa tyynyll, nii ni mä painuin suaraa baseen goisii. Ett huutele siälä orja vaa kissii, en tuu, en! Mutt kyll mä sitt kuiteski yälä salaa hiivin sen koipii viäreen. Tais olla virheliike vaa. Se nimittäi heräs, ku mä olin pistäny itteni just sopivast sen koipiin päälle pitkäksee ja saanu kunno asenno. Tsihih, orja saanu koipiisa mitenkää liikkuu. Se melkee itki... no kävi sen verta sääliks, ett nousin hitaast ylös ja päästin sen koipiset vapaaks. Siis noin iso orja, eikä sen koivet toimi sen vertaa >o< Tosi outoo, mä en tajuu. Kai mun pitäs olla nyt vähä kiltimpi, mutt ku mäki oon vähä ärtsyll pääll. Yleensä mä oon just vähä känkkis sillo, ku mull on kaavanlähtö. Siis niinku huanoll tuulell. Ku kutittaa ja pölisee. Sitt orja yrittää viälä harjattaa, ei käy! Ei, ei kertakaikkiaan käy. Nii ett tunnelmat on ollu vähä niinku kireet. Oon mä saanu kaikki mun normiheekut ja sillee, mutt vähä on ollut sanomist muutamast jutskast. Ei mistää isommist, mutt kuiteskii. Ollaa molemmat huanoll tuulell! Katotaa, löytyskö tualt fotoo tähä...



No ainaski tämmöne, ei oo hääppöne. Mutt hei, kliffaa viikendii kuiteski kaikill ja huamisee!

----------------------------------------

Kieltämättä olemme molemmat residenssin asukit hieman huonotuulisia ja krantusti puhuteltavia tällä kertaa! Onneksi kukaan ei ole edes yrittämässä meille käymään ,>

Päivän slogan: Elämä ja yö loittonevat nopeasti – koskaan eivät unelmat ole olleet niin kaukana kuin nyt.

Päivän biisi: Biisi on ylläri *erittäin kiero virn* ja se on tämä!

Luettua: Julie Parsons – Tiimalasi, lopulta aika sairas kirja, rikoskirjaksikin siis. En pitäisi mitenkään merkittävänä, mutta sen verran omituinen yhdistelmä dhraamaa, rhomantiikkaa, vanhojen asioiden kaivelua ja psykopatiaa, aitoa sellaista, että kyllä tämän voi lukea. Itse en jostain syystä ihmeemmin tästä pitänyt. Tämä oli niitä kirjoja, joista tulee likainen olo. Suosittelen toki rikoskirjallisuuden kavereille, mutta kannattaa miettiä, lainata vaiko eikö. Inger Frimansson – Varjo vedessä, tämä uusintaluennassa, kun innostuin taas kirjailijasta. Kyllä, Welhotar piti tästäkin, vaikka tämäkin on omalla tavallaan ehkä sairaampi kuin eo. opus. Frimansson taitaa pienen yhteisön kuvaamisen, outojen ja erilaisten ihmisten psyyket sekä heidän toimensa ja niiden motiivit. Minä suosittelen kyllä tätä kaikille – pohjoismaisen rikospuolen parhaimmistoa, ehdottomasti. Karin Alvtegen – Häpeä, tämäkin uudelleen luettavana. Melkoisen psykoottinen tarina tämäkin mm. siitä, mitä uskonto (ja varsinkin lahkot) voivat saada ihmisessä aikaan, erilaisuudesta, menestyksen keskellä olevasta tyhjyydestä ja paljon muustakin. Mikä on rikos ja mitä on tapahtunut oikeasti? Hyvä trilleri, mutta muistuttaa niin kovasti erästä kollegansa kirjoittamaa kirjaa (ei mitenkään plagiointia, mutta jotakin!), että Welhotarta se hieman häiritsee. Kannattaa kuitenkin lukea, jos vastaan tulee. Minä kun tuppaan suosimaan näitä pohjoismaisia kertojia mieluusti!

   
                                            

                                      SIEDETTÄVÄÄ PÄIVÄÄ!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti