perjantai 21. maaliskuuta 2008

CV - WELHOTTAREN TYÖPAIKAT A - Ö, O


O = opettaminen, mieluummin vaihdan sanaan koulutus. Welhotar ei siis ole ollut opettajana, mutta kouluttajana kylläkin muutaman vuoden ajan, työhön ja vapaa-aikaankin liittyen. Olin mm. kurssisihteerinä paikassa, josta lisää myöhemmin muussa kohdassa.  Tuolloin kuljin myös kursseilla mukana kakkoskouluttajana, hoidin myös kaikki järjestelyihin liittyvät asiat, materiaalit jne. Eli ihan kaiken, käytännön puuhat siis. Kouluttajaosuus oli siinä, ettei yksi henkilö jaksa koko viikonloppua hyytymättä välillä. Tuolloin minä astuin vuoroon. Asiat olivat niin läpeensä tuttuja, että niistä oli helppo puhua. Vaikeinta oli tehdä asia mielenkiintoiseksi ja saada ihmiset mukaan asiaan. Järjestötoiminta kun ei ole kaikkein mielenkiintoisin asia, joidenkin mielestä ,D  Minusta se oli ja on edelleen. Eli koulutimme yhdistysasioissa, yhdistyksen perustamisesta eri luottamushenkilöiden tehtäviin. Kurssit olivat oikeasti mukavia ja osanottajat yleensä myös kiinnostuneita. Osanottajamäärä pyrittiin tahallisesti pitämään suht. pienenä, jotta koulutusta voitiin järjestää ympäri maata. Tuolloin tämä pieni maa tuli kohtalaisen tutuksi, ainakin hotellit sisältä *huoh*. Koskaan ei ollut kunnolla aikaa käydä oikeasti kaupungilla. Korkeintaan lyhyt visiitti jossain ravintelissa ja Oklassa hakemassa janojuomaa. Illatkin vietettiin usein kurssilaisten kanssa hotellin ravintelissa. Aamulla sitten ylös reippaana ja freesinä *toinen huoh*. Niinä aikoina pahimmoillaan matkapäiviä saattoi olla vuodessa lähes satakunta, ylikin. Belgarion oli pieni ja elo muutenkin kiireistä. Onneksi näitä päiviä ei maksettu, ne sai sitten pitää vaihdettuna vapaaksi eli myöhemmin pystyi pitämään reilusti ylimääräistä vapaata... Juu, pidin tästä hommasta, oikeasti. Mutta ei minusta silti olisi kokopäiväiseksi kouluttajaksi, silloin tällöin voisin vieläkin kuvitella sitä tekeväni! Arvoisat työnantajat, minusta pidettiin, minä tiesin ja osasin asiana, olin kuulema myös hauska puhuja. Arvostelut olivat kaikkinensa positiivisia. Että tällaistakin olen ehtinyt tehdä - voi kamala, ääkköset eivät ole vielä edes lopussa... :)  Saakohan minusta sellaisen kuvan, että olen varsinainen huithapeli töiden suhteen =O Muistutan edelleen, että tämä on vain osa pitkäaikaisimmasta työpaikastani, josta siis lisää myöhemmin!

                                                   

                                        KOULUTUSTA JA KURSSEJA!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti