perjantai 26. syyskuuta 2008

PALUU HIEKKALAATIKOLLE



Njääh, tuo eilinen lyhyempi postaus ollut mitenkään tarkoitettu ketään ärsyttämään tms. Olin vaan niin väsy. Toisaalta, olen taas väsy, ehkä vielä väsympi. Niin että mitä välii – kirjoitan sitten sekovia. Tsihih, pakko kertoa, kun kävin työarvaushoitajalla. Kun jotkut eivät ole tottuneet kielenkäyttööni, puhuin mielipidelääkkeistä ja ilmaisin itseäni muutenkin omaan tapaani. Leidi halusi moneen kertaan tarkistaa, mitä sanon. Tuota, luuli ilmeisesti oikeaksi hulluksi. Sellaiseksi vaaralliseksi. Ehkä sen takia sainkin pikaisen ajan lääkärille. Pelottikohan leidiä, tsorgen, ei ollut tarkoitus, LOL.

Kyllä, kieltämättä oli aika mielenkiintoista tulla tunnistettua livenä ja täysin odottamatta. Tämä on toinen kerta. Aina se on yhtä pelottavaa ;D Onneksi Susu ei ole pelottava! Tämän voin kuitenkin tässä kertoa kaikille. Siis Susu EI ole livenä pelottava... ei ainakaan kovin paljon. Ja Susun tunnistaa silmistä, kaikista neljästä! Toinen tunnistamiskertahan oli Malmin torilla, jolloin uppo-outo leidi tuli juttelemaan. Tuolloinkin meni pastat lievästi sekaisin. Niin että, älkää vaan luulko olevanne niin anonyymejä. Todisteita on siitä, että muitakin on bongattu! Ihan totta, mutta siitä ei puhuta (ainakaan kovin laajalti).

Että pääsisi kliseisiin, onneksi on jo perjantai. Viikko on jälleen ollut ääripitkä, tylsä ja ketuttava kaikinpuolin. Mikä ihme saa ihmiset kehuskelemaan juuri niillä asioilla, jotka minua ketuttavat. Esimerkiksi Varastolla. Miten ihana ilma olla ulkona, vaikka kävellä metsässä, käydä sienessä, poiketa Tallinnassa. Ilmoitin jo kerran, että jollei eräs leidi pidä turpiaan kiinni, pahoinpitelen hänet jossakin nurkan takana. Hän raukka oli mennyt keräämään pari kassillista suppareita ja rehenteli niillä. Kertoi myös heittäneensä pois torvareita, kun ei ollut viitsinyt niin pientä määrää tuoda edes kotiin. Sain itkuhuutopotkuraivarit. Esto kolaa, sama ihminen kertoi tilaavansa erästä lehteä, jonka nimi muodostuu numerosta ja päivistä, ehhhehe. Kostoni oli sulokas, haukuin lehden maanrakoon ja kiittelin koiranpentua, joka oli tehnyt ao. lehdestä 1 cm x 1 cm silppua yön aikana. Kiltti murre, *pus*! Koiruli ymmärsi sentään jotakin kyldyyrin päälle, silkkaa performanssia!

Muutoin, jatkoja röihinkin on käsittääkseni tarjolla Isomman Pomon tietojen mukaan. P-P ei ole puhunut mitään enkä häneltä ole vielä kysellytkään. Minä aloitan tiedustelut aina sieltä rahanvartijapuolelta, niin isolta pomolta kuin kehtaan kysyä. Kunhan tiedot rahoituksesta tulevat, isken P-P:n kimppuun (millainen kimppu P-P:llä muuten mahtaa olla, siis kun aina isketään jonkun kimppuun, minua hämmentää!). Toisaalta, minua kyseltiin Herjaamolle takaisin. Samoin eräs muu taho olisi kiinnostunut, pitäisi jopa käväistä ensi viikolla. Ei huvittaisi. Jospa ensin katson täkäläisen lääkärin ja mietin sitten asiaa, siinä on pari päivää aikaa. Jos lääkäri on hyvä, en vaihda uuteen paikkaan. Hyvä lääkäri (ja kunnon reseptit) ovat painonsa arvosta kultaa työmarkkinoilla – varsinkin jos sijaitsevat vielä samassa talossa! Eikä minua oikeastaan kiinnostaisi vaihtaa lähellä Herjaamoa olevalle taholle, ryö on ryö on ryö, samaa paashaa samassa paketissa jopa.

Muuten ei mitään uutta residenssissä. Uudet sänkyvaatteet ovat piristäneet lyhyitä unia kummasti. Ne nimittäin tuntuvat niiiin mukavilta, sen aikaa kun ovat uusia siis. Ilmeisesti myös siksi, että ne ovat taatusti kissin merkkaamattomia. Kissi itse on ollut pari päivää vähän ihmeissään, mutta kyllä päiväpeitto on kelvannut lähdettyäni töihin. Nyt vain odottelemaan huomista, varauksia on kirjastossa aikamoinen pino – ah ihanuutta. Belgarion on tulossa avittamaan ja ajattelin laittaa kerrankin joko oikeaa broileria tai lohta (kuulenko ohooooooh-ääniä?) lounaaksi. Siis aivan oikeaa ruokaa, tässä ollaan menty tofu- ja soijalinjalla aika pitkään muutenkin. Että sellaista oikein pureskeltavaa eläinperäistä tuotetta voisi tarjota =I Taidan vaatia vaihtareiksi jotain Belgarionin leipomuksista...

Ehheeh, kävin parvekkeella tupakalla. Katselin taas ympärilleni tuolla pimeässä – meitä on neljä valvojaa tässä puistikon ympärillä! Neljä asuntoa, joissa on valot ja liikettä yleensä viimeistään klo 3 lähtien, joskus jo aikaisemminkin. Olemme sijoittuneet symmetrisen mukavasti. Miksikähän nuo muut aina myös valvovat ja onko heillä kivaa? Jos tietäisi edes nimen tai puhelinnumeron, voisi pitää joskus aamuyömiitin!

-----------------------------------

Purrrrrve, kavrut! Joo hei, mä mitää eile päässy skrivaa, ku toi haahuili jotai ja lykkäs sitt konee kii. Ei mull kyll asiaakaa oo, mitää oikeet siis niinku. Paitti ett toi mein sänky on viäläki aika karmee tapaus, mun silmii särkee. Mami vaa naureskelee ja puhuu jotai virolaisist kolleist – mä en tajuu! Mä mialuummi oon tääll pikkusoffall, jotai makuu hei pliis. Nii ja sitt eile kävi se sama kavru säätääs noit jotai venttiilei ku kävi aikasemminki. Mä taas vähä pomotin sitä, ett kävin tsiigaas hommien hoitumisen. Juu, teki se kaikki. Mutt tunki partsi ove kii! Onneks jätti sentää kylppäri ove auki, niinku mami oli skrivannu sille ohjeeks kerta. Aatelkaa, mä oisin varmaa nääntyny tänne ilma ruakaa ja vodaa. Ja pissilodjuu ja kaikkee, nih! Ett sillee niinku hualimatont tommone toiminta. En mä kyll enää paljo fiilistele tual partsill. Ku mamiki röökaa siälä ja välill on dörtsi melkee kii, emmä jaksa tönii sitä auki ja sillee. Jos se kunnoll avataa mulle, mä voin poikkee. En muute. Vähä käväsen haistelees ja terottelees kynsii. Siäl on jo vähä galsaki, nimittäi. Tai ainaki se kivi on galsaa takamuksen alla, jos sattuu sillee istuu. Eikä mami oo ostanu lisää kanervoi, siitki mä oon katkero. Enkä mä saa mennä lirauttaa Tuijan puukkii. Hmph! Muanaki on ollu pelkkää tavismuanaa, onneks sentää napikoit ja semmost, kalkoniiki mua varte. Mutt ei mitää donarii tai muut fisuu, ei heekkui. Onneks Poika tulee huamena ja noi menee kaupoill. Mull on sentää jotai toiveit! Enkä muute sitt haluu tota sikspäkkii uuvestaa. Se liha on tosi heekkuu, mutt toi riista ei maistu mulle. Kyll mä syän, mutt väkisi. Ett mami hei, voisit kuule kerranki muistaa tään! Täss o foto mein sekasest sänkyst, mä pääsin just pakoo ja onneks päiväpeitto ei näky.

Kliffaa perstait hei kaikill kavruill ja huamisee!

----------------------------------

Vincent, elämäni karvatakamus!

Päivän slogan: Minä menen ja kohta minä taas tulen – sitten minä taas olen.

Päivän biisi: Kaikki tahtoo rakastaa

Luettua: Helene Tursten – Lasipaholainen, jep. Luennassa uudelleen ja kestää sen oikein mainiosti. Huss selvittelee perheen kolmoismurhaa, johon on näyttävästi sekaantunut uskonnollisia aineksia sekä saatananpalvontaa, tai niin ainakin annetaan ymmärtää. Lopulta käy ilmi, että todellisuus onkin toinen, mutta taatusti yhtä ruma ja jutun avain on ainut henkiin jäänyt tytär. Ei paha ollenkanas, luin aika pikapikaa, koska muistin hyvin tapahtumat. Eli suosittelen Turstenista pitäville ja muillekin dekkareiden kavereille. Anita Amirrezvani – Kukkien verellä kirjottu, tarina 1600-luvun Persiasta. Itse en kyllä sijoittanut tarinaa mielessäni noin kauas, yhtä hyvin se voisi olla lähes tätä päivää. Kertomus rakkaudesta, kiihkosta, sovituista avioliitoista, ja matoista – kauniista matoista ja niiden tekemisestä ja suunnittelusta. Minusta myös loistava esimerkki musliminaisen vahvuudesta ja tahdosta, kyvystä toteuttaa itseään ja hoitaa asiat kuntoon. Välissä muutama kaunis sadunomainen tarina keventää arkisempaa kerrontaa. Ei ollenkaan paha, vaikka vähän epäilin. Suosittelen – tämän voi lukea myös kirjana vahvoista musliminaisista, jotka toteuttavat sitä omaa pientä unelmaansa ankean arjen keskellä! Cormac McCarthy – Tie, huh. Tuota. En tiedä mitä sanoa, tämä on pelottavaa. Tuhon jälkeinen hiljaisuus, pimeä ja tuhkan peittämä maisema. Isä ja poika taivaltamassa pohjoisesta etelään kävellen, etsien ruokaa ja suojaa. Törmäten välillä ruumiisiin ja vältellen metsästeleviä joukkoja, jotka metsästävät ainoaa vielä elävää – toisia ihmisiä... ehkä. Toki tarinan voisi ajatella kuvaavan ihmismielen synkkiä puolia tahi muuta. Minä nyt luen tätä tällä tavalla, kertomuksena viimeisen tuhon ajalta. Mitään ei oikeastaan kerrota suoraan, annetaan vain lukijan tehdä omat johtopäätöksensä. Tämä on oikeastaan vielä pahempaa, koska oma mielikuvitukseni on melkoinen. Eli – suosittelen kaikille, älkää kuitenkaan ottako aamiaislukemiseksi. Herkkäuniset, älkää ottako sänkykirjaksi! Mahdottoman koukuttavaa luettavaa kuitenkin. Ehdottomasti yksi  syksyn parhaista kirjoista!

                                        

                                               ON SE - PERJANTAI - ON!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti