maanantai 29. syyskuuta 2008

TAAS SE ALKAA...


Vali-vali, tähän voitte sijoittaa kaikki joka-aamuiset valitukseni. En nimittäin taida jaksaa toistaa niitä, koska ne ovat aina niin samanlaisia. En viitsi käyttää huomattavan kieroutuneiksi jalostuneita hengentuotteitani valitusten laatimiseen ,>


Sen sijaan voisi pohtia taas pientä ongelmanpoikasta eli työarvauslääkäriä! Aika on heti aamusta ja kyllä, arvaan mistä keskustellaan... Että pännii. Ehtiiköhän hän edes vilkaista kättä ja koipia, tuskin. Muuta asiaa hänellä taatusti on pilvin pimein, grrrrrrrrrrr. Miksikö olen niin skeptinen? Tuota, muistakaa, että minä olen ollut tässä myllyssä jo vuosia ja tavannut vain kaksi (-> 2) lääkäriä, jotka ovat kuunnelleet ja uskoneet minua! Lisäksi ongelmana on se, että minä tiedän asioita, joita lääkäri ei halua minun tietävän. Puhun myös oudosti, tottakai, täytyykin harjoittaa itseään keskustelemaan ns. normitasolla eikä korkeammilla sfääreillä. Täytyy leikkiä normityhmää Varaston alinta toimistorottaa. Että voipi olla rapon paikka heti lekurin jälkeen, mikäli olen iskussa eli kiukusta puhkuen palaan Varastolle. En oikein saanut illalla unta senkään takia, että mietin tuota asiaa. En ole tavannut edes em. hyyppää, mutta kaikesta päätellen on varustauduttava taas pahimpaan mahdolliseen. Minä kun en enää oikein jaksaisi. Mieluusti kävisin töissä sen aikaa kun jaksan, sitten kaatuisin jonnekin Varaston lähelle ja joku mahdollisesti parin tunnin sisällä kiikuttaisi hoitoon – jonnekin ,> Ehkä. Ehkä se ei olisi edes enää tarpeen, jos kaatuisi ikäänkuin suorilta jaloilta kerien.

Eilinen meni kokonaan univajeen korjaukseen. Nukuin paljon, niin paljon, että en edes tiedä itsekään. Nukkumisen määrästä kertonee se, että ehdin lukea vain kaksi kirjaa ja syödä vain kerran ja käydä ruiskussa. Muuten nukuin aina, kun vähänkään siltä tuntui. Ilman mitään lääkitystä siis. Välillä kävin juomassa muutamat päiväkaffet ja syömässä pari pullaa ,D Jossain vaiheessa heräsin ottamaan kipulääkkeet, kun särki oikein pahasti ja taas päiväpeiton kulmaa silmien päälle, kroooooh.... Ei paha, mutta valitettavasti unta ei voi säilöä pidemmän päälle. Ehkä se tämän päivän riittää.

Ei, minulla ei ole mitään jännittävää kerrottavaa, koska en edes muista näkemiäni unia. Jo etukäteen harmittaa se hekumointi töissä ja täällä lokeissa siitä, miten upea ilma on ollut ja miten hienoa on ollut sienestää ja ulkoilla. Niinpä, minäkin ulkoilin parvekkeella aika monta kertaa. Sain jopa vaatteet päälleni. Oikeasti ulos ei ole mitään asiaa näillä koivilla. Roskikselle asti ehkä, hyvänä päivänä. Ja sitten te vielä ihmettelette, miksi olen katkero, kyyninen ja veemäinen ihminen! En minä muuta toivo, kunhan saisin olla täällä omassa rauhassani, vaikka sitten piiiiiiiitkän sairasloman tms. nimissä. Koipia ei ole toivoakaan korjata eikä tilanne voi muuttua kuin huonommaksi. Että saapi repiä ihan siitä vaan. Ja kuvitella itsensä siihen tilanteeseen. Älkääkä vain ehdottako, että huonomminkin voisi olla... silloin voin heittäytyä vaaralliseksi ja ikäväksi ihmiseksi, joka syytää ympärilleen jopa loukkauksia ja muuta sälää.

Eli uusi viikko, uudet kuttumaiset päivät edessä. En minä mitään erikoista pyydä, vain rauhaa itselleni ja tuolle karvatakamukselle. Sen verran rahaa saisi olla, että pakolliset laskut saa maksettua. Jonkin verran saisi jäädä myös ruokaan, siihenkään ei paljoa tarvitse. Tämäkin viikko menee ohran ja tattarin, broiskun ja soijarouheen sekä juuresten piikkiin. Ruokaa voisin jakaa myös Belgarionin kanssa ja joskus antaa hänelle pari kymppiä, ettei tarvitsisi lainaa mennä hakemaan. Paljon kirjoja kirjastoon, kiitos. En minä muuta odota. Aika vähän, eikö? 

No niin, sitten vaan toiset aamukaffet ja magnesiumit kehiin. Niin, ja eiköhän lekurillekin voi vaatehtia itseään vaarallisen kirkkaan punaisin varo minua -sävyin ;D


-----------------------------------------



Purrrrrrrrrrrrve, kaiffat! Epist, ei oo mami viälkää avannu uusii ruakapuukkei. Siis ku se vanha puukki melkee on tyhjä. Mä joudu viäl tänää skruudaa sitä, sitt avataa vast uus *huoh*. Ku jaksais, mä en vaa tosiaa tykkää siit muanast. Mutt ne uudet hampulikaakit on hyvei, hei ne onkii tosi hyvei, vaiks ne onkii Liiterist! Ne on semmosii kovei tyynyi kans, ku saa rouskuttaa. Niis kyll on jotai vihanneksei, mutt ei haita, ku ne on nii kovei ja kivoi muute. Joo, mamiiih, laita nyt sitt se viimenenki biitti siit puukist, mä skruudaa sen vegs. Saa sitt illall ainaski kunno muanaa. Eilen kyll sain broiskuu vähä maistaa. Sitä oli vaa nii onnettoma vähä, ett en tajuu. Mä oisin voinu syädä sen kaikki, se ois mahtunu mun kuppii. Joo, se oliki mamin eiline ruaka ja tän päiväne eväs. Ei paljo naurata, me syädää aika vähä sitt, jos mamilkaa ei oo ton enempää eväksii =o Sitt se teki jotai kammohajust vihannest (toim.huom. ilmeisesti varsiselleri, josta kukaan täällä ei pidä), iha alko tekee pahaa. Pysyin sitt melko kaukan tost, ku se haisu viäl sill valkosell sipulill ja kaikill purveleill. Nukuinki sen koipisis aika rauhas. En menny viakkuu, ku haisi. Haisi siäll koipisiskii, kai te tajuutte mitä mä tarkota. Siis ku toi riipi vihanneksii ja sillee ja sitt – hei mami, mitä, eiks saa niinku skrivaa... Ai ett ei oo tarpee kaikkee kertoo. Ett ihmiset muka tiätää, mitä tapahtuu ku syä paljo vihanneksii ja jotai ohraa. No olkoo, te sitt tiijätte, mä en kyll nyt hiffaa. Nii ni mami ees ottanu mitää fotoi. Ei se ehtiny ku me goisittii nii paljo. Nukuttii niinku kissat ainaskii, hei mamikii. Oli tosi kliffaa sillee... mä tulin aina viakkuu. Mä kyll kuulemma taas kuarsasi... Tämmöne foto löyty sitt.



Ett kliffaa viiko alkuu kaikill ja huamisee.


--------------------------------------

Vincent, kaikkea ei ole tarpeen kertoa kaikille ja kyllä – sinä kuorsaat mahdottomasti!

Päivän slogan: Koko viikko – ei mittää!

Päivän biisi: Nights In White Satin

Luettua: Outi Pakkanen – Yöpuisto, no nyt tuli leidiltä kyllä täysi floppi, sorry vaan. Tarina pettämisistä ja suhteista, aikuismaisesta läskistä lapsesta sekä uuden delin avaamisesta, sekä lopulta, murhasta. Ensinnäkin; syyllisen arvaa jo etukäteen, tarina ontuu pahasti, ei toimi, ei. Minusta tässä on nyt Pakkasen kehnoin kirja, syytä en ala arvailla. Minä en tästä saanut mitään irti, kunhan lukaisin unien välissä. Mitään jännitystä ei synny missään vaiheessa, yritystä on, mutta tämä ei nyt vaan toimi. En suosittele kenellekään, eikä muuten tule meilläkään käymään toista kertaa! Maarit Verronen – Karsintavaihe, tässä taas aika pelottava tulevaisuudenkuva. Verrosta enemmän lukeneet voivat ehkä kuvitella.... Minä pidin tästä, vaikka se tuntuikin niin todelliselta, että tämä voisi olla edessä jo 10 v:n sisällä, viimeistään. Kaikkia valvotaan hämmentävän tarkasti, rekisterit ovat todellisuutta ja kaikki todella ovat rekisterissä – kuka missäkin ja joku ehkä kaikissa. Vielä kuitenkin muutama ihminen jaksaa yrittää elää omana itsenään, tehden vain välttämättömän määrän työtä. Toiset taas syövät jaksamispillereitä tehdäkseen töitä mahdollisimman paljon ja heidän elämänsä puolestaan on hyvin säädeltyä – mutta nauttivatko he siitä. Myös anarkismin siemeniä ja systeemin vastustajia löytyy... Työ määrittää ihmisen ja hänen oikeutensa, oikeuden asua ja olla, kaiken. Kuitenkin on olemassa jokunen ihminen, jotka haluavat tavata toisia ihmisiä, olla ystäviä, olla yhdessä, elää inhimillistä elämää. Sirut ovat jo kohta todellisuutta. Erittäin suositeltavaa luettavaa ihan kaikille, Welhotar piti tästä! Tämä voisi jopa asustaa meillä. Eli tätä suosittelen kaikille, erityisesti ajatteleville ihmisille ,D



                                                        


                                                     MAANANTAITA - HMPH!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti