maanantai 8. marraskuuta 2010

EI MISTÄÄN ASIAT MIKSIKÄÄN MUUTU...


 


 


Jos nyt ketään yhtään kiinnostaa, pitäisi lähteä Varastolle, käks. Edessä vähän yli 3 vkoa ropottamista ja seuraava lomanen. Hah, olen strategisesti ripotellut lomia pitkin syksyä ja kevättä, ettei tarvitse lähteä hakemaan sairista! On fiksua, joo, prle. Mutta kun ei jaksa tapella joidenkin omisarvisten kanssa, ei vaan jaksa. Että mieluummin oikeaa lomaa, se tuntuukin reilummalta. Tiedän – ihan perseestähän tämä koko idea on, mutta niin tyypillistä meikäläiselle!


 


Kotihommista; kaikki muu on tehty suunnitelmien mukaan, mutta ompelushommat jätetty ensi viikonlopuksi. Tajusin nimittäin, että Belgallakin voi olla jotakin ommeltavaa / korjattavaa ja hän lupasi etsiä kätkönsä ja tuoda ne mukanaan ensi lauvantaina. Eli sitten samalla teen kaiken, kerralla. Tuo yksi väliseinä olkoot pesemättä seuraavaan lomaseen (tai viikonloppuun) asti. Minä en vaan jaksaisi enää jatkuvasti pestä, kuurata ja pestä näitä seiniä ja lattioita täällä! Hermot menee. Ja hartiat. Ja kädet. Ja selkä!


 


Belga myös avasi tämän koneen niin pitkälle kun sai – ei uskallettu (ei edes Belga!) enää väkisin runtata. Ongelma ei liene paasha, senhän olen imureerannut suht usein pois. Lopulta Belga päätyi siihen, että koska graf.prosessorilla ei ole *hah* omaa jäähdytintä, se kuumenee liikaa tietyillä sivustoilla (mm. eräillä blogipohjilla) ja kun asteet alkavat kieppua tuolla yli + 80 C tienoolla, tulee suora bläkkäri. Laitoin tuohon vielä pikakuvakkeen lämpötiloista, että voin tarkistaa, mitkä sivut ovat erityisen varottavia. Yllättäen, niillä voi käydä vanhalla Operan versiolla, mutta ei uudella... Sen sijaan IE:llä ne tilttaavat kyllä noissa asteissa heti. Älkääkä alkako nyt urputtamaan, tämä on todistettu juttu! No, vanhahan tämä masiina jo tietysti on, ihan monta vuotta jo. Ketuttaa. Olisi helpompi, jos olisi se pöytäkone. Pitänee harkita asiaa vielä uudestaan. Tai ottaa käyttöön tuo ikuvanha kannettava, joka kyllä kestää ja kestää... No, se siitä! Joillakin sivuilla on vaan käytävä sitten eri selaimella. Ainakin, jos niille aion taikoa lisää tekstiä, siinähän tämä ongelma on muutaman kerran tullut eli bläkkäri on iskenyt kesken kaiken. Onneksi suurin osa on aina tallentunut luonnoksiin, osa on tietysti hävinnyt bittihelvettiin. Argh. Unohtakaa koko juttu.


 


Muutoin Belga oli käynyt retkellään mm. Äiteeni luona Turkussa. Just. Ei siitä sen enempää. Tehän tiedätte, että hän on kironnut minut jo vuosia sitten. Belga oli täysin suu ummessa eikä raponnut mitään. Ei tarvitse! Täällä Belga kuitenkin viihtyi ja lounasti erinomaista kalapiirasta, erityisen onnistunutta savutofuwokkia, riisiä, retiisejä ja muuta. Jälkkäriksikin oli tarjolla kohuked, kaffet, minipusut, kaurakeksit, suklaatia jne. Oli mistä ottaa, kerrankin! Varastot oli täytetty kunnolla ja miestä kun ei ole näkynyt pariin viikkoon. Lisäksi laitoin mukaan taas pienen varaston kerättyä herkkua ja muonaa. Teistä se varmaan tuntuu hullulta, että aikuinen äitee pistää opiskelevan aikuisen pojan mukaan muonaa joka kerta. Mutta kun, minä nyt vaan tiedän, että Belga joutuu pihtaamaan vaatteista ja ruuasta, että eläisi kohtuullisesti. Joten ostelen vähän sitä-sun-tätä halvennuksista mukaani, jotta muona olisi vähän monipuolisempaa ainakin hetken ajan. Eikä tarvitsisi aina miettiä, ostaako mehua vai pussin porkkanoita!


 


Raahasimme myös lipastonraadon roskakatokseen. Hyllykkö oli myös Belgan mielestä ihan ok ja tosiaan kevyemmän oloinen ratkaisu muutenkin. Lisäksi hän kiipesi seinille eli sain seinäkellin oikeaan aikaan, ei sillä nyt ole ollut niin kiirusta. Itse en vaan tod. ole uskaltanut kiipeillä mihinkään. Muuten ei erikoista. Eilen sain vähän sentään imureerattua ja mopitettua pahimmat karvakasat pois silmistä ja pöllyämästä nenään. Josta tulikin mieleen, että Vinski viihtyy erinomaisesti keittiön pattereiden päällä nyt, kun lämpöä punkeaa sisään. Siinä on vain yksi pikku juttu; ikkunat ovat heti siinä päällä ja uteliaan kissan nenunjälkiä on nyt molemmat alaikkunat täynnä. Sellaisia pieniä tipluja, hmph... ,D Ei se nyt pahalta näytä, kun itse tietää, mistä ne ovat lähtöisin. Onhan siitä tietty kiva katsella koko pihan tapahtumia päivisin, kun olen avannut sälekaihtimet, että kukat saisivat luonnonvaloa – ja kissa. Kasvaako kissa luonnonvalossa muuten paremmin, tahtoisi kovasti tietää?


 


Ei, tämä on näköjään taas pelkkää jaarittelua, tyhjää täynnä. Tämän verran pystyy kirjoittamaan, nyt taas puikotetaan lapaan oikein kunnolla, argh. Mitenkähän minä taas jaksan töissä, ei helkkarissa.... ei ole laitaa tämmöisellä!


 


Tarvitaan lääkitystä ja heti, vaffan kaffen kanssa, hjuu! Naapureiden kiusaksi myös tupakkaa.


 


Päivän biisi: Where Have All The Good Times Gone 


 


Tuon kun tietäisi, olisi viisas eukko!


 


 


 


 


POLKA VAAN ON TYHMÄ JA JOUTUU TAAS MENEMÄÄN!


 


 


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti