keskiviikko 17. marraskuuta 2010

JOTKUT PÄIVÄT ON KULTAA JA KIVEÄ MUUT...


 


 


 


No niin toverit, kohta jaetaan kiväärit! Uskomatonta, mitä ns. oikea lepo eli vähän viiniä, lukuisat päikkärit sekä kunnolliset yöunet saavat aikaan. Melkein tunnen itseni ihmiseksi... ei nyt sentään.


 


Maanantain lekurikäynti meni kyllä ihan hänekseen. Leidi oli rutkasti myöhässä jo alkuunsa, minulla 20 min aika varattuna. Samalle ajalle oli tehty vahingossa tuplavaraus ja tämä toinen oli hyvin nuori tyttö, joka tuli sisään ääneen itkien. Joku oli siis tosi pahasti. Henkilökunta yritti rauhoitella, minä rauhoittelin. Jäi sitten istumaan ja sanoin vielä hlökunnalle, että ei nyt päästäisi tätä ainakaan lähtemään, että jos jotakin on oikeasti huonosti, lupasivat... Viivyin vain sen hetken, että sain saikkua ja mömelöt uusittua. Lupasin infota loppuviikosta meilillä tms. ellei tilanne parane. Tarkoittanee sitä, että on etsittävä toinen lekuri *huokaus*. Tuli kyllä mieleen sekin vaihtoehto, että menisin meidän terkkarille ja kertoisin koko jutun sekä pyytäisin häntä suosittamaan hyvää lekuria! Hän kuitenkin kuuntelee, ottaa kantaakin pyydettäessä sun muuta. Olen pari kertaa käynyt siellä, joten ehkä se olisi ihan rakentava vaihtoehto. Nimittäin jos menen Arvaustaloon kuulumattoman lekurin puheille, pitäisi olla pitkä aika ja kaikki tiedot rintattuna mukana eli 10 cm pino papereita ja trin pitäisi vielä ne ehtiä lukea. Ja pitäisi kertoa taas kaikki alusta lähtien, mikä on aika stressaavaa kaikille osapuolille. Tuskin siis ensimmäisellä käynnillä edes saisi mitään aikaan. Tuosta mömelöpuolesta vielä, leidi määräsi vain ottamaan päivällä pari pamia lisää, kun kerta olen lomalla *heheheh*. Eipä paljon lohduta, ei. Mutta näin siis kävi, taas meikäläisen tuuri näyttäytyi. Toivottavasti se tyttö sai asiansa hoidettua, minulle jäi asiasta oikeasti huoli. Vaikka olikin ihan tuntematon, mutta silti – mikä voi saada ihmisen noin pois tolaltaan? Asia pyöri mielessä vielä kotonakin, kaikkine kauhuskenaarioineen.


 


No, tässä sitä sitten lusmuillaan. En ole tehnyt mitään, vähän lueskellut. Hörhö kävi käännähtämässä ja toi vähän juotavaa ja jorisi hörhöjoukon kuulumisia. No, on ainakin seuraa. Jäi tuohon soffalle yöksi, ei jaksanut kuulemma lähteä kännisten äijien seuraksi asunnolle. Ainakin on ollut hiljaa eikä päheltänyt pahemmin. Outoa, alkaakohan puhti miehestä loppua. Kieli ulkona 


 


Eli en aiokaan tehdä mitään ihmeellistä. Jos perjantai-aamuna kävisi kaupoilla ja kirjastossa sekä taas noutamassa yhden paketin. Niin ja apteekissa, syön nyt varastomömmöjä. Minä kun pidän aina jemmassa 1 – 2 viikon annosta kaikista lääkkeistä. Jos nyt sattuisi tilanne, ettei pääse apteekkiin tai on rahat täysin finito. Eli ei oikeastaan mitään erikoista tai sen kummempaa. Koneelta olen viisaasti pitäytynyt poissa mahdollisimman paljon. Ihan pikkisen käynyt lukemassa lokeja ja ihan vähäsen vaan kommannut, jos on ollut pakko. Näin siis täällä. Koneen tilttaaminenkin ilmeisesti johtuu taas siitä typerästä ajurista, pitäisi jaksaa etsiä parempi ajuri. Siis ajantasalla oleva versio varmaan tästä. Näin on muistaakseni käynyt aikaisemminkin. Ei vaan huvittaisi... mutta kun taitaa olla pakko!


 


Vinski on tietysti tyytyväinen, kun emo on korjaamassa jätökset heti jonkin tapahduttua, muonaa ja heekkuja tulee solkenaan. Aivan ihastuttavaa on Vinskin mielestä se, että tulee miespuolinen vieras. Vinskihän on tavattoman tykästynyt Belgaan, mutta näköjään myös Hörhöön. Jo kauan sitten mietin, olisiko Vinskin ensimmäinen koto ollutkin  jonkun miehen luona. Jotenkin se tuntuisi vähän siltä. Heh, tuota kiehnausta ja kaveeraamista. Minä jään ihan toiseksi. Valitettavasti ei ole nyt kuvaa ottaa mistään tilanteesta – molemmat maata röhnöttävät epämiellyttävän näköisinä pikkusoffalla. Kumpikaan ei näytä oikein hyvältä – Vinskiä kun ei ole taas harjatettu eikä Hörhö ole vielä aamuherännyt kunnolla. Ehkä joskus toiste.


 


No, minä jo kietaisin reilut aamukaffet, leivät ja kapan mömelöitä. Tehkääs te samoin... sitten minä lueskelen tässä vähän lokiloita ja painun sänkyyn, jos vieläkin tulisi edes pieni uni tai alan lueskella yhtä erinomaista kirjaa, joka tipahti laatikosta. Josta tuli vielä mieleen, että on kyllä ollut naismuistiin parhaita kirjasyksyksyjä, olen aivan ihmeissäni. Tai sitten on vaan tullut seurattua tänä vuonna paremmin uutuuksia. Mielipiteitä on lupa esittää, mutta tätä mieltä minä nyt vaan olen.


 


No, nyt jatkan saikkua. Kyllä tämän kirjoittaminen saa jo lieviä tuntemuksia aikaan hartioissa ja vasen käsi puutuilee, että ei minusta töissä hupia olisi, MOT.


 


 


 


POLKA JATKAA SAIKUTTAMISTA....


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti