lauantai 13. marraskuuta 2010

VIELÄ LYHKÄISEMPI RAPOTUS...


 


 


Edelleenkin yritän pysyä irrallani koneesta mahdollisimman paljon. Juu, tiedän, tämä on hyvin hatarahko yritys siihen. Eli vain lyhyt päivitys, erittäin lyhyt.


 


Eilen siis pitkä miitti Varastolla ja aivan hemmetisti töitä. Käks, olin jo lähtiessä poikkipuhki ja puikotus oli varsin mittavaa. Siinä kun vielä hoidin kirjaston ja kaupat sekä odotin taksoa, oli lyyhistysmisvaara ilmeinen. Selvisin kotiin, sain jopa purettua kassit ja laitettua tavarat kaappeihin. Sitten iski nälkä ja väsytys. Hoidin nälkää vetäisemällä kipon salaattia ja jälkkäriksi jädelöä. Jädelö taas aiheutti lisää väsytystä.


 


Välillä kurmuutin kissaa, joka oli ehtinyt käydä paskomassa taas paikalleni. Aivan – kustu oli kyllä laatikkoon, mutta katti on ollut taas paikallani ja peiton alla (jäljistä päätellen) eikä ole jaksanut lähteä toiselle laatikolle. Joten Paskat Päiväpeitolle –projekti sai karuhkon lopun. Katti viihtyy vieläkin basessa hiljaksiin. Minä hurruutin päiväpeiton sekä toisenkin koneellisen pyykkiä vielä illan mittaan. Prle, että vetuttaa!


 


No, yöllä heräsin sitten itse vatsapuruihin eli jädelö teki tepposensa kuten yleensä. Lisää apumömelöä kehiin ja sain kuin sainkin nukuttua uudelleen. Lokoisaa unta melkein 8 h. Tosin siinä välillä olin hereillä varmaan tunnin-pari. Että ei nyt niin pitkiä unia, mutta kuitenkin oikein miellyttävää noin yleensä  ottaen.


 


Tänään Belga on tulossa syömään. Pitäisi ompelustaa, pitäisi kirjoittaa, pitäisi siivota ja kaikkea muutakin pitäisi. Jotenkin minusta tuntuu, että menen vielä sänkyyn lepuuttamaan. Minä olen väsy, puikotus ja särky jatkuvat edelleen. (Tähän asti pääsee, nyt alkaa koskea!) Maanantaina olisi tarjolla lekuriaika, aloin jo epäröidä sitäkin. Se on niin helkkarin myöhään, että ei jaksaisi. Ähhh.


 


Menenkin takaisin lukemaan!


 


 


 


POLKA, AINA VAAN VÄSY, KIPEÄ JA TYLSÄ!


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti